Loppiaisälynväläys

 

Joukkorahoituskampanja sai uutta puhtia paikallislehden artikkelista. Ihmettelin tutuille, kun olen kysellyt kaivinkoneurakoitsijoita meille töihin. Lupaavat tulla paikan päälle katsomaan. Odotetaan kaksi kuukautta ja ketään ei näy ei kuulu. Nyt loppiaisen jälkipäivänä keksin yhden asian: korona! Kehuin että vaikeuksiimme ei korona vaikuta mitenkään. Mutta, mutta. Vaikuttaako sittenkin?

Lähetin urakoitsijoille kuvat sekä kartat Pohjorinteeltä. Ja sama kartta on nähtävissä kansalaisen karttapaikastakin. Entä jos kumpikin tai jompikumpi on käynyt kohteeseen oikeasti tutustumassa, mutta karanteenin vuoksi eivät ole käyneet sisällä asiasta ilmoittamassa! Olen useasti ilmoittanut olevamme koronan vuoksi karanteenissa ja meille ei sovi tulla nyt käymään.

Saa nähdä keväällä tulee kaksi kaivuria kunnostamaan samaa lohkoa, niin sitten sitä ollaankin hötäkässä!

Ei kurjuutta kummempaa

 

Pakkanen alkoi kiristymään uuden vuoden jälkeen. Mittari näyttää -11°C. Meillä on ollut haasteita maatilan pinta-alojen kanssa. Saammeko 5 hehtaaria täyteen kun hyvä urakoitsijamme antoi lemput. Tuli tieto että ensi ohjelmakaudella sato on korjattava pelloilta ja osaa pelloista on viljeltävä myyntikelpoista satoa. Mitenhän se meillä onnistuu kun nytkään ei sato mene edes ilmaiseksi kaupaksi?

Lisämurheensa toi tämä pakkanen. Meillä muutenkin rapistumaan päässeen kellarin ovi lahosi ja putosi saranoiltaan. Kellarissa on nyt isompi lämpöpatteri lämmittämässä, mutta hukkaan menee lämmöt kun ovea ei saa kiinni. Kai oviaukkoon voisi jonkin huovan nastoilla kiinnittää. Sekin suojaisi vähän kylmyydeltä. Polyuretaanilevy olisi paras, mutta Nurmeksesta asti haettava.

Meidän kisu nukkuu päivät ja rapsehtii yöt. Illalla oli matto makkaralla, joulukuusi oli vähällä kaatua ja kaveri kiipesi silityslautaa pitkin vierashuoneen kirjahyllyn päälle. Yöllä putosi kukkaruukku multineen alas lattialle ja muuta mukavaa.

Uusi perheenjäsen

 

Viikko sitten varmistui, että saamme kissanpennun. Sen nimi on Harmitus ja se on jo 9 kuukauden ikäinen. Olin jo heittänyt toivoni kissan saamisesta, kunnes sain viestin tutulta, onko kissa-asia vielä ajankohtainen. 

Kaivoin uudenvuodenaattona entiset kissatarvikkeet esille. Laitoin laatikkoon kissanhiekkaa, sijasin tulokkaalle petin ja kaivoin ruokakupit kuistin penkin alta esiin. 

Pesin valmiiksi puhtaat kupit uudelleen. Voi että, kun muistot Upi-Ville-Petteristä ja Mustista tulvahtivat mieleen! 

Kun olin kaatanut juomavettä ja kissan kuivamuonaa astioihin siirrettyäni ne ensin tutulle paikalleen, oli vuorossa joulukuusen riisuminen. Otin kaikki arvokkaammat koristeet pois kuusesta ja pallot kiinnitin yläoksille. 

Tuskin paljon ulkokissana elänyt otus heti joulukuusen päälle ymmärtää, mutta kaiken varalta täytyi näin tehdä. Upi-Ville-Petterin kuolemasta tuli juuri aattona kuluneeksi tasan kaksi vuotta. Vein kisun ja koirien haudalle yhteisen kynttilän jouluna. 

Päivän tapahtumia

 

Tämä päivä oli taas niitä ihan p.......tä päiviä. Jokainen saa itse sovitella kirjaimet tuohon väliin. Täällä h......on korvessa asuminen ja yrittäminen on hanurista! Mikään, mihin tarvitset vähänkään ulkopuolista apua, voit varautua että se ei tule onnistumaan. Varsinkaan, mikäli sattuu kaiken lisäksi kuulumaan ns. epäsuosittuun sukuun. Kolmaskin urakoitsija antoi lemput, kun kysyin tätä kiveämään erään niittylohkon. Siis, helppo nakki. Miksi ei työ kelpaa? 

Tuossa maakuntarajan toisella puolella on pellonraivausbuumi käynnissä. Soita muutetaan peltomaaksi, kivennäismaitakin. Turhaa kainuulaisia syytetään nälkämaalaisiksi; työteliäitä kuin mitkä! Ympäri Suomea kunnostetaan vanhoja niittyjä ja laitumia takaisin viljelykäyttöön. Täällä meidän kylässä saa vain ja ainoastaan kasvattaa metsää. Tämä on kyllä niin..... Sanonko mistä? Kaikki kyläläisetkään eivät ole samalla kannalla, mutta eivät uskalla sanoa sitä ääneen etteivät joudu epäsuosioon.

Me hankitaan sitten se kaivinkoneurakoitsija Sotkamosta tai Kuhmosta, niin ei varmasti ole kenenkään täkäläisen sukua. Jos se siitä ottaa kiinni. Pitäjällä on kymmenen urakoitsijaa, mutta kaikki ovat jotenkin kytköksissä johonkin, niin ei käy tulla meille töihin. Kaupungeissa, joissa väki tulee ympäri maata, ei tällaisia sidonnaisuuksia pääse syntymään. Toisaalta heillä ei sitten ole juuriakaan. Suo siellä vetelä täällä - tahi kivikko. Pienet vastoinkäymiset eivät haittaa, antavat vaan lisää puhtia yrittämiseen. Joskus vaan tuntuu, että korostetaan liikaa näitä sukulaisuussuhteita. Ja ketä pitää suosia ja ketä ei. Tuntuu joskus, että tahdotaan tehdä toiselle, eri sukuun kuuluvalle kiusaa. Maailmassa on paljon suurempia murheita. Miksi nämä sukulaisuusjutut ovat joillekin niin tärkeitä? En ymmärrä! 

En lähtenyt jouluostoksille ajamaan kun satoi räntää ja kylätiellä huono keli. Eihän se tuolla valtateillä mitään. Viikonloppuna pakastuu niin sitten liikenteeseen. Meillä on pakastin ruokaa täynnä ja rasvamakkaroita vyötärön ympärillä, niin kyllä pärjätään. Tein äsken laatikot, kun jouluruoan tilanneet peruivat tulonsa sairaustapauksen vuoksi. Samaan uuniin sopisi taatelikakku. Kyllästyimme englantilaisiin hedelmäkakkuihin. Niitä oli joka viikko kun meillä oli joulupuoti ennen koronaa. Jos kakku ei mennyt kaupaksi, söimme sen itse. Niinpä meillä oli englantilaista hedelmäkakkua aamukahvilla, välipalaksi, päiväkahvilla ja iltakahvilla, niin että kakkua pursusi melkein korvista. 

Olen täysin hurahtamut TikTokiin. Tutut eivät uskalla sitä ladata kun pelkäävät kiinalaisten vakoilevan. Minulla ei ole mitä vakoilla ja kun olen käyttänyt kiinalaisia älypuhelimia vuosikaudet, niin he ovat kaapanneet tietoni aika päiviä sitten jos mitään kiinnostavaa niissä olisi ollutkaan. Näen sovelluksesta hauskoja videoita ja yritän sitten itsekin matkia. Täällä korvessa täytyy hauskuus repiä vaikka Karjalan petäjästä tahikka tässä tapauksessa pelloille istutetuista näreistä. Illanjatkoja!

Lipasto

Ostin Mummolle uuden lipaston. Hän saa laittaa sinne kaikki rakkaat lippuset ja lappuset. Kuorma-autokuski toi paketin aamupäivällä. Hänelläkin oli maski vaikka hän sanoi ettei se ole pakollinen. Minulla meni koko päivä lipastoa kasatessa. Ruuvasin yhden laatikon väärin ja piti purkaa. Sitten yksi tappi katkesi siitä puretusta laatikosta. No, jospa se pysyy kasassa.

Illalla kun sain kalusteen vihdoin kootuksi ja vetimet paikoilleen, vein sen Mummon kammariin. Mummo nukkui jo. Laitoin uuden lipaston paikoilleen. Valkoinen lipasto näytti hienolta, arvokkaammalta kuin puun värinen lastulevystä valmistettu yöpöytä.

Purin kaikki tavarat Mummon vanhasta yöpöydästä ja asettelin ne varovasti uuteen lipastoon. Laatikoissa oli kaikenlaista paperitavaraa: kirjeitä, kortteja, Mummon vanhoja kouluvihkoja. Ylälaatikossa oli "karkeampaa" tavaraa: setti vanhoja hopealusikoita, rannekello, silmälasit, hammastikkuja, pinnejä, kuumemittari.

Kun olin latonut kaikki tavarat uuteen lipastoon, ei tilavaan huonekaluun jäänytkään kuin yksi laatikko niille tavaroille, jotka ovat hujan hajan lattialla. Kerään ne muovikoreihin, mutta kun Mummo katselee koreja, tipahtavatkin lippuset uudelleen lattialle. Täytyykö minun sittenkin sujuttava vanha yöpöytä jonnekin kammariin nurkkaan lisäsäilytystilaksi vai alanko lajittelemaan tuntikausiksi lappusia tärkeisiin ja vähemmän tärkeisiin ryhmiin.

Mietin, jatkanko blogini kirjoittamista kun en enää julkaise tätä julkisesti. Ihania, hieman haikeitakin ajatuksia pulpahti mieleeni lajitellessani Mummon papereita. Siksi päätin jatkaa blogin kirjoittamista. 

Kampanja

Minulta meni koko päivä joukkorahoituskampanjan päivitysten kimpussa. Kollega keräsi keittiöremontilleen 15 000 €. Ajattelin josko minäkin saisin tonnin kylämme viimeisen perinnemaiaseman kunnostukseen. Kivet pitäisi hyysiä huitsin Nevadaan.

Laadin kampanjan hissun kissun. Ei puolivalmiista kannata ääntä pitää. Varsinkin kun täällä on suuri suku kyseenalaistamassa kaikki maaseudun elävöittämistoimet. Minuthan olisi torpattu jo suunnitteluvaiheessa!

Kun olin kampanjavideota vaille valmis, lähetin sähköpostia Mesenaatille. Sieltä tuli hyksyntä hankkeelleni ja se julkaistiin. Laadin kampanjalle hienot Facebook-sivut ja ajastin sinne julkaisuja, kunnes huomasin, että maatilamme Fb-sivuilla on jo valmiit seuraajat ja meillä ei koronan vuoksi ole toimintaa. Olenkin nyt siirtämässä julkaisuja ennestään seuratuille Facebook-sivuillemme.

Pari mesenaattia on jo ilmestynyt. Ellei rahoitus onnistu, ainakin olemme saaneet tärkeälle asialle roppakaupalla lisää julkisuutta. Ja miksei kampanjaa voisi laittaa joskus kokeneempana uusiksi? 

Pidetään talkoot!

 

Kysyin kaupungilta, josko he raivasivat vanhan urheilukentän. Sieltä vastattiin  että alue onkin yksityisomistuksessa. Olisiko talkoiden paikka? Kylällä eivät saa mitkään yhteishankkeet kannatusta. Jos ilmoittaa jostain, heti vastustetaan sitä. Tietty suku on usein asialla. Entäpä jos tekisimme toisin? Ei ilmoitetakaan asiasta julkisesti vaan kysytään maanomistajalta lupa, kootaan porukka ja tehdään työ. Eihän kaikkea tarvitse kaikille kertoa. Näkevätpä sitten, mitä ollaan saatu aikaan. Ehkä he tahtovat huomiota tai vaikutusvaltaa itselleen vastustamalla yhteisiä juttuja?

LinkedIn-kaverini totesi asiaa ihmetellessäni, että joku juttu siirtyy ns. hiljaisena tietona sukupolvelta toiselle niin ettei kukaan loppujen lopuksi tiedä, mistä se alun alkaen lähti liikkeelle. Täytyisi keksiä jokin kaikkia yhdistävä juttu, niin hiertävään asiaan tulisi perspektiiviä tai sitten ei...