Loppiaisälynväläys

 

Joukkorahoituskampanja sai uutta puhtia paikallislehden artikkelista. Ihmettelin tutuille, kun olen kysellyt kaivinkoneurakoitsijoita meille töihin. Lupaavat tulla paikan päälle katsomaan. Odotetaan kaksi kuukautta ja ketään ei näy ei kuulu. Nyt loppiaisen jälkipäivänä keksin yhden asian: korona! Kehuin että vaikeuksiimme ei korona vaikuta mitenkään. Mutta, mutta. Vaikuttaako sittenkin?

Lähetin urakoitsijoille kuvat sekä kartat Pohjorinteeltä. Ja sama kartta on nähtävissä kansalaisen karttapaikastakin. Entä jos kumpikin tai jompikumpi on käynyt kohteeseen oikeasti tutustumassa, mutta karanteenin vuoksi eivät ole käyneet sisällä asiasta ilmoittamassa! Olen useasti ilmoittanut olevamme koronan vuoksi karanteenissa ja meille ei sovi tulla nyt käymään.

Saa nähdä keväällä tulee kaksi kaivuria kunnostamaan samaa lohkoa, niin sitten sitä ollaankin hötäkässä!

Ei kurjuutta kummempaa

 

Pakkanen alkoi kiristymään uuden vuoden jälkeen. Mittari näyttää -11°C. Meillä on ollut haasteita maatilan pinta-alojen kanssa. Saammeko 5 hehtaaria täyteen kun hyvä urakoitsijamme antoi lemput. Tuli tieto että ensi ohjelmakaudella sato on korjattava pelloilta ja osaa pelloista on viljeltävä myyntikelpoista satoa. Mitenhän se meillä onnistuu kun nytkään ei sato mene edes ilmaiseksi kaupaksi?

Lisämurheensa toi tämä pakkanen. Meillä muutenkin rapistumaan päässeen kellarin ovi lahosi ja putosi saranoiltaan. Kellarissa on nyt isompi lämpöpatteri lämmittämässä, mutta hukkaan menee lämmöt kun ovea ei saa kiinni. Kai oviaukkoon voisi jonkin huovan nastoilla kiinnittää. Sekin suojaisi vähän kylmyydeltä. Polyuretaanilevy olisi paras, mutta Nurmeksesta asti haettava.

Meidän kisu nukkuu päivät ja rapsehtii yöt. Illalla oli matto makkaralla, joulukuusi oli vähällä kaatua ja kaveri kiipesi silityslautaa pitkin vierashuoneen kirjahyllyn päälle. Yöllä putosi kukkaruukku multineen alas lattialle ja muuta mukavaa.

Uusi perheenjäsen

 

Viikko sitten varmistui, että saamme kissanpennun. Sen nimi on Harmitus ja se on jo 9 kuukauden ikäinen. Olin jo heittänyt toivoni kissan saamisesta, kunnes sain viestin tutulta, onko kissa-asia vielä ajankohtainen. 

Kaivoin uudenvuodenaattona entiset kissatarvikkeet esille. Laitoin laatikkoon kissanhiekkaa, sijasin tulokkaalle petin ja kaivoin ruokakupit kuistin penkin alta esiin. 

Pesin valmiiksi puhtaat kupit uudelleen. Voi että, kun muistot Upi-Ville-Petteristä ja Mustista tulvahtivat mieleen! 

Kun olin kaatanut juomavettä ja kissan kuivamuonaa astioihin siirrettyäni ne ensin tutulle paikalleen, oli vuorossa joulukuusen riisuminen. Otin kaikki arvokkaammat koristeet pois kuusesta ja pallot kiinnitin yläoksille. 

Tuskin paljon ulkokissana elänyt otus heti joulukuusen päälle ymmärtää, mutta kaiken varalta täytyi näin tehdä. Upi-Ville-Petterin kuolemasta tuli juuri aattona kuluneeksi tasan kaksi vuotta. Vein kisun ja koirien haudalle yhteisen kynttilän jouluna.