Mummu sumussa

Tänä aamuna heräsimme samettisen usvan keskelle. Kesä on ollut Pohjois-Karjalassa erittäin kuiva. Ihmisiltä kaivot tyhjenevät, joissa ja järvissä vedenpinta laskee. Käydessäni lähijoella, ihmettelin sen korkeaa vedenpintaa. Kas, majava oli tehnyt padon ja saanut veden nousemaan.

Fiilistelen vieläkin viimeviikkoisissa Pohjanmaan tunnelmissa. Miksi muualla on peltoja ja kauniita maisemia? Miksi minun rakas kotikyläni pitää uhrata metsäyhtiöille? Minulla ei ole muutakaan paikkaa minne mennä. Eihän heidän, jotka puuta täällä kasvattavat, tarvitse itse metsässä asua. Eivätkä he näin korvessa viihtyisikään. Alkaisivat kohta raivuuttaa puustoa vähemmäksi.

Facebook muistutti vuoden takaisesta päivityksestäni. Totesin siinä komeissa vaaramaisemissa puikkelehtivan kylätiemme muuttuvat synkässä korpikuusikossa kulkevaksi metsäautotieksi. Eipä tullut päivitykselleni montaakaan peukutusta. Kuva Mummon synttärikukasta sai peukkuja ja sydämiä paljon enemmän.

Joillekin metsittäminen on vallan mainio juttu: saadaan mukavat lisätulot viljelemättömistä pelloista, puunkuljetus onnistuu ympärivuotisesti. Ei tarvitse investoida uusiin teihin, kun entinen kylätie on peruskunnostettu. Ei muuta kuin odotetaan että päästään hakkaamaan ensiharvenustuloja. Edes kallista taimikonhoitoa ei tarvitse, eihän pelloilla vesakot kasva kuten metsässä! Tänne tulee muualta ihmisiä, jotka kyselevät, miksei vesakoita raivata, miksi kaikki pellot on metsitetty, miksei tienvarsia niitetä. Tämähän on vanha, kulttuurihistoriallisesti arvokas kylä. Tätähän pitäisi hoitaa ja sen maisemat säilyttää. Olen heidän kanssaan samaa mieltä, mutta en osaa vastata, miksi näin on.

Minua on kielletty puuttumasta naapureiden maankäyttöön. Suomi on vapaa maa ja täällä vallitsee sananvapaus - vai vallitseeko sittenkään? En voi konkreettisesti mennä naapureiden pelloilta puuntaimia raivaamaan, mutta teen hiljaista Mahatma Gandhin kaltaista vastarintaa.

Kirjoitan kylämaisemien säilyttämisestä lehtiin, twitteriin, Facebookiin ym. Olen jutellut ELY:n ja muiden asiantuntijoiden kanssa. ELY:n biologia vastasi, ettei valtio voi puuttua kansalaisten maankäyttöön. Totesin hänelle, että Metsänhoitoyhdistyspä voi vaikuttaa yksityisten maankäyttöön. Kerroin, kuinka metsäherra kulki täällä talo talolta puhumassa metsittämisestä niin monta kertaa, että kaikki lopulta suostuivat metsittämään peltonsa.

Olen kehottanut maisemien katoamisesta huolestuneita ottamaan yhteyttä maanomistajiin. Olen tottunut itse hoitamaan epäkohdat kuntoon, mutta tälle asialle en voi tehdä mitään. Pitäisikö Helsingin Sanomat tai televisio kutsua tekemään juttua, että asiaan herättäisiin? Ulkopuolelta olisi tultava joku taho, joka muuttaisi pellonmetsittäjien mielen. Muuta mahdollisuutta ei enää ole.

Minua he eivät usko. Ja jonkun pitäisi konkreettisesti tarttua raivaussahaan, eihän noita peltoja olisi saatu metsitettyäkään, mikäli se olisi ollut maanomistajien tehtävä.

Mummon kotiseudulla

Kävimme Etelä-Pohjanmaalla heittämässä syyslomareissun. Kotona on niin paljon töitä ja rästitöitä, ettei täältä kannattaisi lähteä mihinkään reissuun. Mutta nämä työt eivät tekemällä lopu! Mummon kotitalo on tyhjillään ja sukulaiset asuvat siellä käydessään kotikonnuillaan - niin mekin teimme. Talo oli ensin kylmä, mutta vuorokaudessa se lämpeni, puita pistettiin hellan pesään. Osa Mummon velipojista on jo niin vanhoja, etteivät pääse meille käymään. Niinpä me menemme sinne. Oli todella mukava tavata. Kaikki lähisukulaiseni ovat täältä kuolleet, joten minullekin on tärkeää nähdä heidät. Mummon kotitalo on rakennettu joskus sota-ajan jälkeen. Entinen talo paloi, kun isumumma oli vetänyt tuhkat pesästä sanomalehden päälle. Ne olivat syttyneet palamaan, väki oli ollut pellolla eikä tulta ehditty ajoissa sammuttamaan. Paappa, ukkini, kuoli 30 vuotta sitten. Mummi oli kuollut jo aiemmin. Talossa kaikki on säilytetty siinä järjestyksessä, kuin ne isovanhempieni kuollessa olivat. Vain mikrouuni on uutuutena tullut keittiöön. Istun tuvassa korkeaselkäisessä keinutuolissa. Seinäkello raksuttaa. Vastapäisessä nurkassa on pohjalaismallinen kerrossänky. Punavihreät ruutuverhot on petien edessä. Seinällä on valokuvia. Vanhan radion päällä on vielä ukin silmälasit. Ne odottavat, että ukki tulee lukemaan Ilkka-lehteä. Eteisen naulakossa on ukin lakki. Se odottaa, että ukki laittaa sen päähänsä kun hän lähtee ulos. Ukki ei enää koskaan lähde ulos.

Ajoimme kotiin Savon kautta. Pohjanmaan peltoaukeat jatkuivat kumpuilevina Savon puolella. Sielläkin on tienvarsilla nättejä postilaatikkokatoksia, kuten Pohjanmaalla. Näihin ihastuimme 30 vuotta sitten ukin hautajaisreissulla. Tulimme kotiin naapuritalojen kautta. Yleensä ajamme metsäreittiä. Kapea kylätie kiemurteli metsitettyjen, entisten peltoaukeiden läpi. Kuuset kurottavat jo korkeina vesakon läpi. Vain meiilä on pieni pala peltoa. Naapurit pitävät meitä hulluina maajusseina, kun he taas laskevat, koskaa saadaan ensimmäiset puunmyyntitulot. Postilaatikkokatoksia ei ole muilla kuin kyläpäälliköllä ja meillä. Meidän kohdalla tienvarsia ei saa niittää. Muualla ne oli niitetty leveiksi. Minä niitin vaarallisimmat kohdat itse. Tieisäntä lupasi, että saa niittää. Toissa vuonna joku maanomistaja teki valituksen, kun rahaa kuluu suotta niittoon. Kun näin kaiken tämän, mieleni teki kääntää auto ja ajaa heti takaisin Pohjanmaan peltolakeuksille.

Syntymäpäivälahja

Muutama viikko sitten Mummolla oli synttärit. Sukulaiset kävivät ja muutama kyläläinen. Suku lahjoitti Mummolle fysioterapiaa. Se tekee hänelle hyvää. Hän liikkuu taas enemmän. Kukankin sukulaiset toivat, kauniin orkidean. Sitä nyt rakkaudella vaalitaan.

Minä ostin Mummolle monta, pienempää lahjaa. Eilen laitettiin tämä uusi pussilakana sänkyyn. Eikö olekin kaunis? Ostin itselleni samanlaisen. Mummon kammarin ikkunalle hankin tällaisen lasienkelin. Se jotenkin pyrki esiin selatessani www.ilonpolku.fi -nettisivua. Enkelin varjelusta Sinulle tulevaan viikkoon!

Uusi veska

Syyskausi on tuonut sellaista hulinaa, että blogin päivitys on pakostakin jäänyt vähemmälle. Mummolla oli synttärit ja sukulaiset antoivat hänelle lahjakortin fysioterapiaan. Tänään oli ensimmäinen sessio. Odotusajan päätin käyttää hyväkseni menemällä lähikaupunkiin ostoksille. Käsilaukkuni näet vetelee viimeisiään. Olkahihnan kiinnitys lähtee kohta irti. Menin paikalliseen jalkineliikkeeseen ja sieltähän sopiva laukku löytyikin. Hintaa laitokselle tuli 35 euroa. Edellisen tilasin Anttilan tarjouksesta ja se muistaakseni maksoi 13 euroa. Tässä uudessa pakaasissa on niin monta taskua ja lokeroa, että kun seuraavan kerran menen asioille, tyhjennän varmaan koko laukun tiskille löytääkseni kukkaron. Miten paljon historiaa liittyykään yhteen käsilaukkuun? Mietin yhteisiä reissujamme tyhjentäessäni vanhaa laukkuani. Laitoin tyhjän laukun hellävaroen kaappiin, muistojen joukkoon.

Herkkuresepti

https://www.iltalehti.fi/ruoka-artikkelit/a/a4dc9309-f2a7-4db9-a387-c52aafdf6f50 Heippatirallaa! Sukulaiset kävivät ja toivat mukanaan tällä reseptillä tehtyä omenapiirakkaa. Oli muuten hyvää! Säilöntäaika on parhaimmillaan. Googletin erilaisia etiketipoistovinkkejä. Mielestäni paras oli tämä: jynssätään märällä puuvillarätille ja ruokasoodalla voimakkaasti. Eipä tarvitse ainakaan odotella etiketin irtoamista tuntikausia. Jatketaan juttua toisella kerralla enemmän!