Kenestä ympäristöpalkinnon saaja?

Niinpä. Näillä leveyksillä puista ovat enimmät ruskalehdet varisseet maahan. Etelämpänä loisto vielä jatkuu.

ELY-keskusten ympäristöpalkinnot ovat jälleen haettavissa. Niitä annetaan tarkoin perustein yksityisille, yrityksille sekä yhteisöille merkittävistä ansioista ympäristön eteen tekemästään työstä.

Meidän kylällä ympäristönhoito on hieman kaksipiippuinen juttu. Suurin osa täällä maata omistavista antoivat metsittää arvokkaat perinnemaisemansa. Se huomattiin vasta jälkeenpäin kun "vahinko" oli jo tapahtunut.

Metsitys käänneettiinkin ympäristöteoksi. Huulet pyöreinä kasvatetaan sitä kuulua hiilinielua. Helikopterilla työnettiin vielä tuhkaa metsitetyille pelloille että kuusikko lähtee varmasti kasvamaan. Siinä samalla lannoitettiin kyläläisten ruokavesikaivotkin. Sanovat, että lannoitustuhka sisältää raskasmetalleja. Eli lisämaustetta kaivoveteen.

Taistelen yksin maisemanmetsittäjien tuulimyllyjä vastaan. Kukaan ei viime kädessä uskalla asettua puolelleni. Täällä on suuret maanomistajasuvut. Siitä voi tulla hankaluuksia jos joku asettuu puolelleni. Mutta hiljaisuudessa mielipiteilleni on kannatusta. Ei vain ole sopiva hetki sanoa ääneen.

Listasin, miten olen huomioinut ympäristönhoitoa. Olisiko minulla mahdollisuus saada ELY:n tunnustus? Olemme systemaattisesti kieltäytyneet kaikista perinnemaisemapeltojemme metsitystarjouksista. Sain peruttua MHY:n hankkeen metsittää maillamme sijaitseva kylän viimeinen vaaramaisema. Minut on palkittu aiemminkin ympäristötyöstä. Tein kuntalaisaloitteen maisemakylän perustamisesta, viljelemme luomusti vaikkemme saa luomukorvauksia, olin aktiivisesti ajamassa pakkausmuovin keräyspistettä pitäjäämme, kierrätämme, kompostoimme ja lajittelemme kaiken. Onhan näitä....

ELY:n ympäristöpalkinto lienee helpompi saada kuin kulttuurirahaston avustus kirjaprojektia varten. Ainakin jos ei ole tohtorin arvonimeä....

Mummu sumussa

Tänä aamuna heräsimme samettisen usvan keskelle. Kesä on ollut Pohjois-Karjalassa erittäin kuiva. Ihmisiltä kaivot tyhjenevät, joissa ja järvissä vedenpinta laskee. Käydessäni lähijoella, ihmettelin sen korkeaa vedenpintaa. Kas, majava oli tehnyt padon ja saanut veden nousemaan.

Fiilistelen vieläkin viimeviikkoisissa Pohjanmaan tunnelmissa. Miksi muualla on peltoja ja kauniita maisemia? Miksi minun rakas kotikyläni pitää uhrata metsäyhtiöille? Minulla ei ole muutakaan paikkaa minne mennä. Eihän heidän, jotka puuta täällä kasvattavat, tarvitse itse metsässä asua. Eivätkä he näin korvessa viihtyisikään. Alkaisivat kohta raivuuttaa puustoa vähemmäksi.

Facebook muistutti vuoden takaisesta päivityksestäni. Totesin siinä komeissa vaaramaisemissa puikkelehtivan kylätiemme muuttuvat synkässä korpikuusikossa kulkevaksi metsäautotieksi. Eipä tullut päivitykselleni montaakaan peukutusta. Kuva Mummon synttärikukasta sai peukkuja ja sydämiä paljon enemmän.

Joillekin metsittäminen on vallan mainio juttu: saadaan mukavat lisätulot viljelemättömistä pelloista, puunkuljetus onnistuu ympärivuotisesti. Ei tarvitse investoida uusiin teihin, kun entinen kylätie on peruskunnostettu. Ei muuta kuin odotetaan että päästään hakkaamaan ensiharvenustuloja. Edes kallista taimikonhoitoa ei tarvitse, eihän pelloilla vesakot kasva kuten metsässä! Tänne tulee muualta ihmisiä, jotka kyselevät, miksei vesakoita raivata, miksi kaikki pellot on metsitetty, miksei tienvarsia niitetä. Tämähän on vanha, kulttuurihistoriallisesti arvokas kylä. Tätähän pitäisi hoitaa ja sen maisemat säilyttää. Olen heidän kanssaan samaa mieltä, mutta en osaa vastata, miksi näin on.

Minua on kielletty puuttumasta naapureiden maankäyttöön. Suomi on vapaa maa ja täällä vallitsee sananvapaus - vai vallitseeko sittenkään? En voi konkreettisesti mennä naapureiden pelloilta puuntaimia raivaamaan, mutta teen hiljaista Mahatma Gandhin kaltaista vastarintaa.

Kirjoitan kylämaisemien säilyttämisestä lehtiin, twitteriin, Facebookiin ym. Olen jutellut ELY:n ja muiden asiantuntijoiden kanssa. ELY:n biologia vastasi, ettei valtio voi puuttua kansalaisten maankäyttöön. Totesin hänelle, että Metsänhoitoyhdistyspä voi vaikuttaa yksityisten maankäyttöön. Kerroin, kuinka metsäherra kulki täällä talo talolta puhumassa metsittämisestä niin monta kertaa, että kaikki lopulta suostuivat metsittämään peltonsa.

Olen kehottanut maisemien katoamisesta huolestuneita ottamaan yhteyttä maanomistajiin. Olen tottunut itse hoitamaan epäkohdat kuntoon, mutta tälle asialle en voi tehdä mitään. Pitäisikö Helsingin Sanomat tai televisio kutsua tekemään juttua, että asiaan herättäisiin? Ulkopuolelta olisi tultava joku taho, joka muuttaisi pellonmetsittäjien mielen. Muuta mahdollisuutta ei enää ole.

Minua he eivät usko. Ja jonkun pitäisi konkreettisesti tarttua raivaussahaan, eihän noita peltoja olisi saatu metsitettyäkään, mikäli se olisi ollut maanomistajien tehtävä.