Negatiivista

 

Nytpä tuo yhden huolen vähemmäksi heitti. Nimittäin kahden, oikeastaan kolmen, kuukauden odotus SiunSoten päätöksestä henkilökohtaisen avustajan irtisanomisasiassa on päättynyt. Hylkäävä ratkaisu tuli. Ajattelin ensin, uskallanko kuorta edes avata raskaan työpäivän jälkeen. Hyvä että avasin. Helpotti saada tieto, vaikka se ei miellyttävä ollutkaan. Päätös ei tullut yllätyksenä. Toisaalta, kaikkemme olemme tehneet. Enempää emme voi. Ei tarvitse itseään syyttää, etteikö ole yrittänyt. Eikä ns. "huonoja" geenejä! 

Enpä tästä asiasta enempää rutise Facebookiin enkä muuallekaan. Joidenkin mielestä omaishoidontuki, saati sitten henkilökohtaisen avustajan palkka tai EU:n maatalouskorvaukset eivät kuulu meille, vaan meidän olisi tultava toimeen omillamme. On helppo sanoa niin, jos itse on käynyt päivätyössä, saanut siitä palkkaa ja nyt eläkettä. Kateus vie kalatkin vedestä, sanonta pitää paikkansa.

Lähetin SiunSotelle palveluntarpeen arviointipyynnön omaishoidosta luettuani kymmensivuisen hylkäämispäätösraportin. Sanonpa vaan, että omaishoitajat ovat liemessä hakiessaan etuisuuksia ja taistellessaan tämän hirvittävän byrokratian kanssa. Omaishoitajaliitolta ei kuulemma avuja heru. Joidenkin mukaan ko liiton resurssit kuluvat pääosin oman virkakoneiston pyörittämiseen. Ja neuvontalinja on maksullinen jäsenmaksun maksaneille jäsenille. Minun ei ole tähän mennessä tarvinnut selviytyä kuin EU:n koukeroista, jotka meidän tapauksessa ovat melko yksinkertaisia.

Kirjauduttuani ulos SiunSoten palvelusta, juohtui mieleeni, että olisipa täytynyt samaan syssyyn mainita sekin, että vaadin korotettua omaishoidontukea, koska sitovan hoitotilanteen vuoksi olen estynyt päivätyöstä, josta SiunSoten virkailijat minut ystävällisesti vapauttivat puolitoista vuotta sitten! En kuitenkaan mennyt palveluun uudelleen, olisivat arvelleet hakijan olevan tilapäisen mielenhäiriön, lue: alkoholin vaikutuksen, alaisena.

Jos tästä negatiivisten asioiden joukosta etsii jotain positiivista, niin se mainittakoon, että Mummon koronatesti oli negatiivinen, eli ihan positiivinen asia. Ja peruna on tänä vuonna kasvanut hyvin!

Odottavan aika...

Kulunut vuosi on ollut yhtä odottamista. Ensin odotettiin koronan ohi menemistä. Sitten odotettiin pellonniittäjää. Nyt odotetaan metsäkonetta pellonraivaukseen. Meidän nykyiset peltoraiviot eivät riitä tukien saamiseen, vaan on raivattava metsästä lisää peltomaata. Tuokin, josta puukaupat tehtiin, on entistä, metsittynyttä peltoa. Metsäyhtiön pomo lupasi hakkuun alkavan heti lomien jälkeen.

Otin häneen viime viikolla yhteyttä, joko lomat on pidetty. Ongelmana on kuulemma tukkipuun huono kysyntä. Eipä ole koneita kuulunut, ei näkynyt. Teiden varsilla näkyy useissakin kohdissa savotta olevan käynnissä. Kuitupuuta lähinnä kaatavat. Eräässä postauksessani kerroin harkitsevani peltomaan raivauksesta luopumista. Tämä jääräpäinen luonne ei vaan anna periksi.

Viikonloppuna joku vieras kysyi minulta, mikä on tämänhetkinen suurin toiveeni. - Saada peltomaata lisää, tuli hetkeäkään miettimättä. Meillä on kaksi raivota, jotka pitäisi vielä tasoittaa kaivinkoneella. Odotimme savottaa, että kaivuri kunnostaisi samoin tein uudenkin lohkon. Taitaa hakkuu siirtyä talveen ja meillä pellot raivaamatta. Lähetin sähköpostia kaivurifirmalle. Odottelemme vastausta.

Odotan vieläkin valituslautakunnan ratkaisua avustaja-asiaan. Siitä kai tulee päätös tämän kuun lopussa. Kävin jo törsäämässä epävarmalta näyttävää palkkaani ja ostin tulppaanien sipuleita. Niidenkin kukkaan puhkeamista joutuu odottamaan yli puoli vuotta.

Karkkipäivä

Aloin viikkaamaan Mummon puhtaita pyykkejä. Niitä oli kertynyt kaksi koneellista vessaistuimen päälle. Nimittäin Mummon kamarissa on vessa-astia hätätilanteita varten, mutta sitä ei enää käytetä. Istuimelle on hyvä kerätä puhtaat pyykit jatkokäsittelyä varten. Kesä on ollut lämmin. Sen näki pestyistä vaatteista: ohuita leggingsejä, sortseja, lyhythihaisia T-paitoja...

Kun olin saanut vaatteet viikattua, muistinkin, että vielä yksi koneellinen pestyjä pyykkejä on odottamassa narulle ripustamista. Meillä on kylpyhuoneessa kuivausteline, mutta laitoin pyykit ulos narulle kuivumaan. Asensin itse narut takaterassilla. Vaatteisiin tulee aivan eri tuoksu, kun ne kuivaa ulkona raikkaassa ulkoilmassa.

Niin, ja miten karkkipäivä liittyy pyykinkuivatukseen? No, liittyypä hyvinkin! Mummo kapsahti vuoteelleen istumaan, kun viikkasin hänen vaatteitaan hyllyyn. Sanoin Mummolle, että hän on maailman mukavin ihminen! Mitä voisin hänelle keksiä kiitokseksi siitä, että hän on olemassa?

Sitten muistin tarjouksesta ostamani suklaat. Hain yhden levyn ja jaoin sen niin, että Mummolle tuli yli puolet ja minulle loput. Minulla ei ole kesäisin makeannälkä. Talvella, kun on pimeää ja tuiskuttaa, tekee suklaa hyvää. Paloittelin Mummon osuuden ja laitoin palaset rollaattorin pöytälevylle. Mummo oli nukahtanut petiinsä. Sitten kun hän herää, odottaa häntä makea yllätys.

Pientä puuhaa


Aamu lähti reippaasti käyntiin. Pesin Mummon paksumman täkin ja ripustin sen kuivumaan keittiön pyykkinarulle. Lämmitin ensimmäistä kertaa kesän jälkeen asuntoa. Ei tullut savuja sisälle kun poltin paperia tuhkaluukussa. Sitten kannoin viikon maitopurkit ym. paperit ulos roskanpolttopaikalle ja tuikkasin ne tuleen. Mukava savuaromi tarttui vaatteisiin. Liekö kaskenpolttajaesi-isien jäljiltä jäänyt alkukantainen viehtymys savun tuoksuun.

Mummolla oli merkkipäivä. Eipä naapuri enää muistanut koko asiaa. Omien sukulaisten kanssa juhlitaan kaikki kissanristiäiset ja pidetään tiiviisti yhteyttä. Olisin ostanut häneltä hehtaarin lisämaata kylämaiseman säilyttämiseksi avoimena. Siitä kai hän suuttui. Vanhat suvut ovat asuneet täällä pitkään. Jossain vaiheessa joillekin sukuhaaroille tulee intoleranssi toisiaan kohtaan. Silloin tarvittaisiin uutta verta ihan jostain muualta.

Toisella naapurilla kävi helikopteri levittämässä booria metsitetyille pelloille. Kyllä nyt korpikuusikko kohoaa kylätien varteen kun lannoitetaan monta kertaa! 20 vuoden kuluttua on pelloilla niin synkkä metsä ettei kukaan usko, että paikalla on asuttu 300 vuotta! Ihminen pellot aikoinaan raivasi ja hän ne suuressa viisaudessaan (ja rahanhimossaan) hävittääkin. Siinä ei paljon naapureiden eikä matkailuyrittäjien mielipide paina. Nyt kasvatetaan rahaa!

Iltapäivällä kävin keräämässä kukkien siemeniä kuivumaan. Niitä sitten ensi keväänä kylvetään, mikäli hengissä ollaan.
Meillä on suuri puutarha jossa kasvaa paljon erilaisia kasveja. Säästämme sievoiset summat, kun keräämme kesäkukkien siemenet itseltä. Ei ole monta siementä kaupan pussissa ja maksaa useita euroja! Pieni vaiva kerätä siemenet ja kuivata ne saunan lauteilla.

Ohdakkeinen on opintie

Ensin aioin laittaa toisen kuvan, mutta arvelin sitten, ettei kukaan ala lukemaan blogipäivitystä, jonka ensimmäisessä kuvassa on rikkaruohoja. Kun olette lukeneet tämän tekstin ja katsoneet ylläolevan kuvan, voinkin laittaa alunperin tarkoittamani kuvan, josta aion seuraavaksi kirjoittaa. Kas tässä!

Ohdakkeisella opintiellä en nyt tarkoita varsinaista kirjaviisauden pänttäystä, vaan lähinnä elämän oppikoulua. Kerronpa tästä kuvasta. Kylvin keväällä orvokinsiemeniä. Ne itivät ja lähtivät hyvin kasvuun. Istutin osan niistä pihapenkkiin. Kaikille orvokeille ei löytynyt edes istutuspaikkaa. Niinpä kasvatin niitä taimiruukuissa. Ostin kaupasta kukkivia orvokkeja, kun itse kasvatetut olivat vielä taimia.

Laittelin orvokkeja amppeleihin ja postilaatikon alle ruukkuun postiljoonin iloksi. Kuinka ollakaan. Pupujussi, vai rusakko lie ollut, söi koko orvokkini juureen asti. Saman kohtalon kokivat pihapenkkiin istuttamani kukkaset. Vaikka oli niitä suojannut pieninä harsokankaalla. Istutin jäljellejääneetkin orvokit penkkiin. Ne kokivat saman kohtalon. Vain yksi, itsestään siemenestä kylväytynyt orvokki kasvaa koko penkissä. Meillä on näköjään orvokkeihin erikoistunut puutarhavaras, vaikka muutakin syötävää on yllin kyllin!

Tästä pääsemmekin seuraavaan aiheeseen eli elämäni oppikoulun tie on ollut näköjään yhtä ohdakkeinen ja täynnä vastoinkäymisiä kuin tämä minun kukankasvatukseni. Vaikka mitä olen yrittänyt, menestys on ollut sinnikkyydestä huolimatta vaatimatonta. Rahaa on palanut sitäkin enemmän. Tällä hetkellä en oikein jaksa edes yrittää mitään. Eikä minulla ole mitään hienoja ideoitakaan, kuten tavallisesti. 1 1/2 vuoden työttömyysjakso alkaa vaikuttamaan, vaikka olenkin peruspositiivinen ihminen.

Mummon henkilökohtaisen avustajan eväämispäätöksestä valittamisesta tulee ratkaisu ehkä syyskuussa. Siihen asti tässä ollaan löysässä hirressä. Mistään en saa tuloja. Mikä lie valituslautakunta antaa sekin luultavasti kielteisen päätöksen asiaan, eli en saa entistä työtäni takaisin. Voihan siitä valittaa vielä korkeimpaan oikeuteen ja huvin vuoksi edellisestä päätöksestä AVI:in. Tappiomieliala vallitsee siis.

Minulla on tasan kaksi vaihtoehtoa. Joko otan pienen omaishoidontuen ja kitkuttelen sillä seuraavat kymmenen vuotta, tai menen kortistoon. Tuntuu hullulta ajatus mennä hakemaan itselleen työtä, kun tässä kotitilallakin on niin paljon puuhaa että voisi palkata lisätyövoimaa, jos olisi rahaa. Mutta tämä on systeemi. Voithan kapinoida sitä vastaan. Kirjoitella lehdissä, tehdä kansalaisaloitteita, ottaa yhteyttä poliitikoihin ym. Mikään ei siitä kuitenkaan miksikään muutu. Ajan hukkaa kaikki!

Yritän itse maksaa bensa- ja puhelinkuluni. Mummo kustantaa meidän molempien ruoat. Olen siis syytingillä Mummolla. Pitkään jatkunut heikko taloudellinen tilanteeni uuvuttaa minua. Tunnelin päässä ei ole odotettavissa valoa. Elämänjaksoni palkkatyössä on toistaiseksi ohi. Minua ei oikein jaksa mikään kiinnostaakaan. Vanha sanonta sanoo, että joka ei työtä tee, hänen ei syömänkään pidä! Entä nyt kun työtä minä teen, mutta en saa siitä palkkaa? Pitäisi viinimarjat kerätä pensaista, tilhet ovat niistä jo osan syöneetkin. Tutulta sain lakkoja ja keräsin vähän mustikoita. Toivottavasti huoleni taloudellisesta tilanteesta ei vaikuta Mummoon. Hän on minulle rakas!