Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Vuosi vaihtui


Tykkylumen aiheuttamien pitkien sähkökatkojen takia oli opeteltava mummonaikaisen öljylampun käyttö. Ruuvista ruuvataan ns. "sukkaa" ylöspäin ja sitten sytytetään se tulitikulla. Lopuksi laitetaan lasi paikoilleen.

Vettä voi hakea kätevästi potkukelkalla 10 litran kanisterissa kilometrin päässä olevasta lähteestä. Ruoanlaitto ja lämmitys sujuvat suksikkaasti puuhellalla.

perjantai 8. joulukuuta 2017

Lumimyräkkä


Täytyi välillä päivittää tätä blogia. Tänne on tullut jo 40 cm lunta. Se on paljon täälläkin vuodenaikaan verrattuna. Enimmillään pakkasta on ollut 13 astetta. Mittarin ei tarvitse olla kuin nollassa ja kova tuuli, niin johan mökki jäähtyy.

Itsenäisyyspäivä juhlittiin. Lippu salossa tuotti Instagramissa 24 peukutusta. Olemme siellä nimellä @sivakkaphotos. Se oli aiemmin suomenkielisellä nimellä, mutta nimi muutettiin kun alkoi tulla kansainvälisiä seuraajia. Sivakka maailmankartalle!

Valtio lähetti 7 000 000 tekstiviestiä kansalaisille onnitellakseen 100-vuotissynttärin johdosta. Mekin saimme! Kylänraitille sytytettiin ulkotulia juhlan kunniaksi.

Meillä on joulupuoti avoinna to-su joka viikko jouluun asti. Mökkiä lämmitetään vain la-su, koska erinäisten rakennusvirheiden vuoksi siellä ei lämmin pysy. Tervetuloa!


tiistai 14. marraskuuta 2017

Asiaa naapuriin


Näin kaunis oli iltarusko pari päivää sitten. Harmi, kun kylän kaikki pellot metsitettiin. Kohta ei auringonlaskuja näy, kunhan kuuset kasvavat korkeuksiinsa. Ajattelin ottaa tämän asian puheeksi naapurille suoraan.

Puolikymmentä vuotta sitten hän maisemakävelyn yhteydessä painokkaasti vatusti vaaramaisemakylämme peltojen metsitystä. Hän jopa puuskahti, että pellonmetsitys olisi kiellettävä lailla. Viime aikoina ei olla oltu paljon yhteyksissa.

Naapuri heittää onnittelukortin Mummolle postilaatikkoon. Aiemmin hän kyläili lahjojen kanssa. Kun kiittelen kortista tai muuta asiaa, otan yhteyttä tekstiviestillä. Vastaus on lyhyt ja ytimekäs. Vain pari-kolme sanaa.

Ehdotin naapurille, että raivaisimme pellot aukeiksi. Tarjoan ilmaisen ruoan. Vastaus: - Siihen savottaan en lähde! Entä jos joku muu raivaisi? -Ei sittenkään!

Kehotan harkitsemaan vielä. Kuusikon kasvaessa pelloille tämä EI ole enää kylää/maaseutua. Kotipaikkamme muuttuu korpimetsäksi ja susi tai karhu voi tulla mökin portaille. Ei vastausta.

Päivällä tulleessa maakuntalehden haastattelussa yliopiston professori toteaa, että metsänomistajien olisi otettava huomioon maisemat, paikalliset asukkaat ja matkailuyrittäjät tehdessään päätöksiä. Meidän kylässä tämä ei aivan toteutunut...

perjantai 10. marraskuuta 2017

Mummon käsilaukku


Mummo itkee. Kaikki rakkaat tavarat ovat vuoteen päällä hajallaan. Vanhoja, käytöstä poistettuja pankkikirjoja. Korurasia. Tyhjiä rahakukkaroita. Pari rannekelloa, joista paristo on loppunut joskus 2010-luvun alussa. Taskulamppu, jossa ei paristoa lainkaan.

Pari rakasta amerikankirjettä sukulaiselta 1970-luvulta. Ja Mummon aarre: keskikoulutodistus! Tästä Mummo on erityisen ylpeä. Hänen puolisonsa ei ollut käynyt kuin kansakoulun. Elämänsivistystä hänellä oli sitäkin enemmän. Mutta, mitä Mummo itkee?

Jotain puuttuu. Käsilaukku! Missä on Mummon rakas käsilaukku? Sitähän Mummo on viime viikot kuljetellut rollaatin kyydissä tuvan ja makuuhuoneen väliä. Käsilaukku löytyy vanhan polku-Singerin päältä pirtistä. Parku loppuu, kun Mummo näkee laukkunsa.

Laitan kaikki Mummon rakkaat tavarat vanhaan käsilaukkuun. Sitä hädin tuskin saa suljettua. Korurasia ja taskulamppu vievät tilaa. Hieman asettelemalla vanha lukko sulkeutuu napsahtaen. Kädensija on kulunut melkein poikki.


perjantai 27. lokakuuta 2017

Tehdään kuvakirja!


Viime päivinä olen askaroinut kuvien parissa. Olisihan niitä muitakin syystöitä, mutta eivät työt tekemällä lopu! Joskus tuntuu, kun saat Bullettiin yhden tehtävän rastitettua, tulee kaksi uutta haastetta tilalle.

Sain Kalevala-seuralta 1000 euron kulttuuripalkinnon kylän perinnemaisemien, kävelyreitistön ja yhteisöllisyyden kehittämisestä sekä perinteen vaalimisesta.

Pitäisi olla nöyrä ja sanoa palkinnon tulleen ansiottomasti. Mutta tosiasiassa olen kovasti tehnyt työtä ja tunnen, että uurastukseni palkitaan. Tällainen antaa lisää voimia työhön kotikyläni hyväksi.

Aion käyttää osan palkintosummasta kotikylästäni kertovan kuvakirjan julkaisuun. Nyt olen harjoitellut pienemmän julkaisun tekemistä kotitilani vuodenkierrosta. Laitoin eilen tilauksen vetämään. Samalla tilasin postikortteja tilapuodissa myytäväksi.

tiistai 17. lokakuuta 2017

Kelloja


Kävimme syyslomareissulla Pohjanmaalla. Pysähdymme aina Pyhäsalmella Vaskikellossa. En ennen tiennyt paikan syntytarinaa kunnes luin sen netistä. V. 1973 pyhäsalmelaiseen ruokapaikkaan etsittiin messinkistä kelloa

Isäntä kävi ulkomaita myöten etsimässä sopivaa kelloa kunnes lopulta sellainen löytyikin. Euroopassa alkoi kiertää tarina, että joku hullu suomalainen kerää käytöstä poistettuja kelloja.

Kohta niitä olikin ruokapaikan pihassa aimo liuta. Näin sai Vaskikello syntynsä.

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Kukkapenkkien kunnostusta


Revin samettikukat pois kukkapenkistä. Ne olivat jo lopettaneet kukintansa, vaikka hallaa ei ole vielä ollut. Olisikohan niitä pitänyt lannoittaa?

Emme koskaan osta samettikukkien siemeniä. Niitä on helppo kerätä kuihtuneista kukkavarsista. Kuivata vaikka sanomalehden päällä ja laita vanhaan kirjekuoreen tai paperipussiin. Muovipussissa siemenet pilaantuvat.

Syysleimukukat eivät tänä vuonna ehtineet kukkia. Niille olisi hyvä laittaa PK-lannosta ennen talventuloa. Meillä myös kaksi kompostoria jauhaa ravinteikasta multaa.


Talomme länsiseinusta näyttää tältä. Yksi pioni on penkkiin istutettu. Syksyllä olisi hyvä muokata maa ja laittaa tähänkin ensi keväänä kunnollinen kukkapenkki.


  • Eteläseinustalla kasvaa liljoja ja syysleimuja. Tähän olen ajatellut laittaa harjaneilikkaa. Ne kylväytyvät itsestään, ovat helppohoitoisia ja kestäviä leikkokukkina.

Blogi on päättynyt

  "Mummo" kuoli rauhallisesti kotonaan pitkän iän saavuttaneena viitisen vuotta sitten. Niin ovat tämän blogin päivitykset päättyn...