Sivun näyttöjä yhteensä
perjantai 9. maaliskuuta 2018
Jalkahoidossa
Jaahas, arvelin, että joku teistä lukijoista kohta kysyy, miten Mummo voi. Blogini nimikin viittaa maisemien lisäksi vanhoihin rouviin.
No, Mummo voi hyvin. Hänelle tuli ystävänpäiväkortteja, joita hän tutkii monta päivää. Ikääntyvä tuttavapiiri vaan harvenee. Korttejakin tulee vähemmän.
Täydenkuun aikaan Mummo ei oikein saanut nukutuksi. Meinasin jo lisälääkettä mennä tohtorilta pyytämään. Parin valvotun yön jälkeen tilanne korjaantuikin itsestään.
Maanantaina kävimme uudella jalkahoitajalla. On tälläkin paikkakunnalla hoitaja, joka tekee vieläpä kotikäyntejä. Mutta arvelin uuden tuttavuuden virkistävän Mummoa.
Hoito oli oikein miellyttävää ja asiallista. Tehohoito maksoi 45 €, aivan kohtuullista. Kävin ostoksilla operaation aikana. Hoitaja kyseli kotioloistamme. Kerroin kaikkea Mummon aivohalvauksesta, vanhasta sukutilastamme jne.
Jätin ensimmäisellä kerralla sentään mainitsematta kotisivujemme osoitteen ym. yksityiskohtaisempia tietojamme. Olisi hoitaja ollut hieman ihmeissään, ettemme olekaan tuikitavallinen omaishoitoperhe!
perjantai 2. maaliskuuta 2018
Apurahaa maakuntarahastolta?
Huhtikuussa on odotettavissa jännittäviä aikoja. Myönnetäänkö minulle apuraha? Tämä on kolmas kerta, kun haen joltain valtakunnalliselta rahastolta avustusta.
Mahdollisuuksieni parantamiseksi tein kolme eri hakemusta. Yksi kyläkirjalle, toinen kyläämme käsittelevälle valokuvateokselle ja kolmas hakemus kylämaiseman hoitohankkeeseen.
Elämää nähnyt ja kylämme kehitystä seurannut opettajaihminen totesi, että nyt olisi tärkeintä saada rahoitus kylämaiseman säilyttämiseen.
On melkeinpä surullista, miten helposti arvokkaat kulttuuriympäristöt saadaan katoamaan. Jätetään pellot vesakoitumaan ja hetken päästä tullaan sanomaan, että ne pitää metsittää.
Eiväthän kaupungeissa asuvat maanomistajat ala selvittämään peltojen vaihtoehtoisia käyttömuotoja tms., vaan antavat metsittää. Takavuosina valtio vielä avusti pellonmetsitystä KEMERA-tuella.
Jos apuraha kylämaiseman hoitoon minulle myönnetään, on vielä yksi arvoitus. Suostuvatko maanomistajat myymään minulle metsitettyjä peltojaan maisemanhoitoon? Tätä epäilen vahvasti.
perjantai 23. helmikuuta 2018
Kylätie on hiljainen
Kävin korulin kanssa lenkillä ja otin kuvia. Kyllä tuo kylätie on kapea! Meillä käy paljon ihmisiä. Kylämatkailu on piristänyt seutuamme.
Lähetin syksyllä sähköpostia tieisännälle, jossa mainitsin tien kapeudesta. Se on vain kolme metriä leveä. Siinä ei siis kesälläkään pysty sivuuttamaan vastaantulijoita.
Samassa viestissä ehdotin, josko tieisäntämme puhuisi naapureillemme vaarapeltojen kuusentaimikoiden harventamisesta. Siten komeat näköalat säilyisivät kylätiellä liikkuvien ihailtavina.
Perustelin tätä sillä, että maanomistajat huomioivat arvovaltaisemman tahon ehdotuksen vakavammin kuin tavan naapurin. Isäntä ei ole vastannut vielä...
sunnuntai 18. helmikuuta 2018
Mummon maukkaat piirakat
Täytyi hankkia uusi, tilavammalla kapasiteetilla varustettu älypuhelin. Entinen oli todella hyvä, mutta se tilttasi Instagram-, twitter- ym. latausten takia. Se ei alkanut enää toimimaan kunnolla tehdasasetusten palauttamisenkaan jälkeen.
Laskiaisena meillä oli myyjäiset. Uusi puhelin juuri otettu käyttöön. Leivoin karjalanpiirakoita ja minulla välähti: pelittääköhän YouTube tässä uudessa kapulassa. Sekin oli lakannut toimimasta entisessä luurissa.
Niinpä napsin kuvia piirakanvalmistuksen eri vaiheista. Google kuvat -palvelulla liitin ne elokuvaksi. Musiikki tuli kaupan päälle.
Ei kun lataamaan YouTubeen - ja se onnistui! En ollut puoleen vuoteen voinut ladata tuubiin mitään teknisten ongelmien vuoksi. Kotivideon voit katsoa tästä linkistä https://youtu.be/PWim2iqe3Z4.
keskiviikko 14. helmikuuta 2018
Mummon maatilalle osoiteviitta
Hip hurraa! Viime viikko kului maakuntarahastolle apurahahakemusten laatimisessa. Matkaan lähti kolme eri hakemusta: valokuvakirjalle, kyläkirjalle ja kylämaiseman hoitohankkeeseen.
Kahvila-asiakkaat ovat huomautelleet vaatimattomasta osoiteviitastamme kylätien varrella. Nyt sellainen kunnollinen hankittiin ylihärmäläisyritykseltä. Piti ihan asiakseen käydä postista hakemassa!
Kysymys tuli, miten saan viittaan kiinnitysreiät. Kylätien risteyksessä on valmiina kiinnitystolppa, mutta viittaan piti saada reiät poratuksi kiinnittimiä varten. Ihme, kun eivät olleet jo tehtaalla niitä tehneet.
Vein osoiteviitan paikalliselle korjaamolle, josko he poraisivat puuttuvat reiät. Näin luvattiin tehdä ja minä menin asioille. Sitten palasin hakemaan kylttiä.
Siellä naurettiin, että viitassa olivatkin reiät jo valmiiksi porattuina! Suojakalvo oli liimattu niiden päälle, niin eiväthän ne näkyneet. Tietopa tästä.
Joskus pitäisi teetättää kyltit myös toisen tien varteen. Sitten ei tarvitsekaan mennä reikiä poruuttamaan.
sunnuntai 7. tammikuuta 2018
Vuosi vaihtui
Tykkylumen aiheuttamien pitkien sähkökatkojen takia oli opeteltava mummonaikaisen öljylampun käyttö. Ruuvista ruuvataan ns. "sukkaa" ylöspäin ja sitten sytytetään se tulitikulla. Lopuksi laitetaan lasi paikoilleen.
Vettä voi hakea kätevästi potkukelkalla 10 litran kanisterissa kilometrin päässä olevasta lähteestä. Ruoanlaitto ja lämmitys sujuvat suksikkaasti puuhellalla.
perjantai 8. joulukuuta 2017
Lumimyräkkä
Täytyi välillä päivittää tätä blogia. Tänne on tullut jo 40 cm lunta. Se on paljon täälläkin vuodenaikaan verrattuna. Enimmillään pakkasta on ollut 13 astetta. Mittarin ei tarvitse olla kuin nollassa ja kova tuuli, niin johan mökki jäähtyy.
Itsenäisyyspäivä juhlittiin. Lippu salossa tuotti Instagramissa 24 peukutusta. Olemme siellä nimellä @sivakkaphotos. Se oli aiemmin suomenkielisellä nimellä, mutta nimi muutettiin kun alkoi tulla kansainvälisiä seuraajia. Sivakka maailmankartalle!
Valtio lähetti 7 000 000 tekstiviestiä kansalaisille onnitellakseen 100-vuotissynttärin johdosta. Mekin saimme! Kylänraitille sytytettiin ulkotulia juhlan kunniaksi.
Meillä on joulupuoti avoinna to-su joka viikko jouluun asti. Mökkiä lämmitetään vain la-su, koska erinäisten rakennusvirheiden vuoksi siellä ei lämmin pysy. Tervetuloa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Blogi on päättynyt
"Mummo" kuoli rauhallisesti kotonaan pitkän iän saavuttaneena viitisen vuotta sitten. Niin ovat tämän blogin päivitykset päättyn...
-
Kun olin aivan pieni lapsi, eräs ihminen sanoi minulle ikäviä asioita. Ehkä hän ei tarkoittanut sanoa pahasti, mutta herkkänä ja...
-
Metsäalan toimija soitti. Hän kuuli äänestäni tietyn varautuneisuuden. Pyyteli anteeksi aiheuttamaansa häiriötä. Hän kun oli ajanut kylällä...
-
Tässä näet meidän partsin loistossaan. En ole vielä asentanut kastelujärjestelmää. Ulkorakennusten ovet pidetään kesällä tuuletuksen vuok...
-
Meillä on täällä vielä talvikeli. Puoli metriä lunta. Etelämpänä maanviljelijät valmistautuvat peltotöihin. Kävin illalla hiihtämässä. Hi...
-
On jälleen joululeivonnaisten aika. Tässäpä hyvä resepti H-R https://irc-galleria.net/user/PokerMama/blog/3791214-lievitetn-yhessh-joulu...







