Vampyyreitä sängyn alla

Huu! Juttu olisi ollut tarkoitus julkaista vasta viikonloppuna, mutta tämä on niin hyytävän hyvä, että laitan sen jo nyt teille nähtäväksi. Ja tarina on tosi! 

Lapsena minulla oli vilkas mielikuvitus. Asiaa ei yhtään helpottanut se, että tapasin iltaisin katsoa televisiosta kauhuelokuvia. Olin ns. vapaan kasvatuksen tulos eli sain tehdä ja katsoa melkein mitä vaan. Vanhempani eivät aina oikein hyväksyneet touhujani, mutta eipä niistä pahempaa vahinkoa syntynyt.

Televisionkatselusession jälkeen piti tietysti mennä nukkumaan. Mutta eipä uni aina tullutkaan. Juuri nähdyn elokuvan hahmot alkoivat elää vilkkaassa lapsen päässäni. Tietysti vampyyreitä ei ole oikeasti olemassa! Mutta entä jos sittenkin sänkyni alla lymyilee yksi sellainen? Jokainen risahdus kammoksutti. Eihän siinä uni tullut!

Kerran katsoin inkkarielokuvan Hiipivä Kuu. Seuraavana yönä en uskaltanut nukkua pelätessäni päänahanmetsästäjäintiaanin piileksivän makuuhuoneen oven takana. Tuo tunne tuli joskus myöhemminkin tajuntaani unta odotellessa.

Olin lapsena avaruusseikkailufani. Se varmaankin tarttui serkuiltani, jotka harrastivat tähtitiedettä. Taisteluplaneetta Galactica oli suosikkini. Katselin hampaat kalisten kaikki Alienit. Filmin jälkeen en millään meinannut uskaltaa mennä vessaan, kun arvelin verenhimoisen ulkoavaruuden olennon vaanivan minua vessanpytyssä. Voi niitä aikoja!

Täydentääkseni elokuvasivistystä katsoin klassikkoelokuvan Uhrilampaat. Seurauksena kokemuksestani näin unen, jossa itse Hannibal Lecter kiidättää minua kottikärryillä kovaa vauhtia kylätietä pitkin. Huusin kauhuissani. Siihen omaan huutooni sitten heräsinkin.

... siitä suomalaiset tykkää!

Pirteitä pakkaskelejä alkoi pitämään. Yöllä ripsautti viisi senttiä lunta. Kolan ulkoilutukseen meni tunti aikaa. Kanttasin vielä penkanreunat.

Pakkasessa on omat haasteensa. Asuntoa joutuu lämmittämään kahdesti päivässä. Puita kuluu sen mukaisesti. Polttopuut kannattaa hakea sisälle lämpiämään hyvissä ajoin.

Kireimpien kelien aikaan keittiön vesijohto jäätyi taas. Onneksi sain sen muutamassa tunnissa sulaksi. Keittiön lattia on erittäin kylmä ja vesiputki kulkee lattian alla. Ei ihmekään, että jäätyy.

Ympäri Suomea on taitavia valokuvaajia, jotka julkaisevat mm. omia postikortteja. Miksen minäkin? Tuttavat kehuvat otoksiani.

Aloin netistä etsimään kuvapalveluita. Edullisimmat palveluntarjoajat veloittavat 10 kortin sarjasta 7,10 €+toimituskulut. Sadan kappaleen eriä ei kannata yhdestä kortista painattaa.

Eipä ole kuvaajalle kovin kannattavaa bisnestä sekään. Painotalot ottavat suurimman hyödyn itselleen. Alla yksi kuva-aihe.

Blääh!

Blääh! Luvattua lumimyräkkää ei tullutkaan. Hyvä juttu! Onhan tuota jo 50 cm. Havahduin, etten ole suojannut pihapuita rusakoilta. Tarvoin polvenkorkuisessa kinoksessa nostamaan jänisverkot paikoilleen. Melkoista ekstremeä näprätä teräväreunaisia verkkoja 15 asteen pakkasessa paljain käsin.

Omaishoitajien Facebookryhmässä oli lehtiartikkeli täysipäiväisen omaishoitajan palkanmaksusta. Kannatettava idea! Tulisihan se yhteiskunnalle laitoshoitoa paljon edullisemmaksi maksaa pari tonnia siitä, että joku hoitaa omaistaan kotona. Tämä tuskin toteutuu: vaalien alla luvataan yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista.

Julkaisin ylläolevan kuvan sosiaalisessa mediassa. Kylän ainoita jäljellä olevia peltoja. Kovasti tuli tykkäyksiä. Olisi hyvä kun saisimme hankittua tukioikeudet noille parille hehtaarille, jotka raivattiin vesakoista. Maaseututoimistosta tuli hylkäävä päätös LFA-hakemukselle. Pinta-ala ei riitä. Jää nähtäväksi, hyväksyttäneenköhän uusia peltolohkojakaan tukikelpoisiksi.

Kylämatkailukoulutusta

Osallistuin kylämatkailukoulutukseen. Se on EU:n rahoittama.  Kun emme itse olen saaneet Leader-avustuksia, ajattelin ottaa hyödyn välillisesti.

Tilaisuudessa oli paljon motivoitunutta porukkaa. Yhdellä oli paimenlomahanke. Toisella historiakierros kuntakeskuksessa. Minä suunnittelen tilakierrosta. Ilmassa oli positiivista pöhinää.

Kuunnellessani muiden ideoita, alkoivat aivoni raksuttaa meidänkin maatilalle soveltuvia aktiviteetteja. Miltä kuulostaisi Miniretriitti, Revontulibongaus tai Kranssipaja?

Eilen Mummo kaatui lattialle. Oli siinä kova työ punnata hänet ylös. Tavanomainen kontalleenmeno ja siitä ylösnousu ei häneltä onnistu. Lopulta sain hänet nostettua vuoteeseen.

Hetikohta mummeli kävelikin jo rollaattorilla pirttiin. Selkään tuli iso mustelma. Täytyisi alkaa harjoittelemaan pähkinäpalloavusteista lattialta nostoa.

Tienauraaja aukaisi kylätiemme nyt todella leveäksi. Kotipalvelu, vieraat ym. moittivat kapeaa tietämme. Mutta minkä sille mahtaa, kun maanomistajat haluavat kasvattaa metsää ojanpenkoillakin niin, että kuusten oksat ulottuvat tiealueelle.

Olisi hyvä kun tiellä olisi paljon liikkujia kun se on nyt hyvässä kunnossa. Eikä tienauraus ole mitään halpaa lystiä. Kunnan myöntämät avustukset eivät riitä alkuunkaan. Jos alkaisi perimään tietullia, sekin vähä liikenne loppuisi, mikä siinä nyt on.

Ikävä

Kävin tänään katsomassa kissaystävämme hautaa. Lunta oli satanut peltien päälle, jotka olin laittanut lisäsuojaksi, etteivät pedot pääsisi kaivelemaan pientä ruumista. Uutenavuotena ollut kova myrsky oli sammuttanut hautakynttilän ennenaikaisesti.

Etsin koirien haudat ja lapioin lumet. Rajasin vierestä kisulle paikan. Maa oli roudassa ja poltin yhden illan nuotiota tulevan hautakuopan kohdalla. Siten sain maan sulatettua kaivuukuntoon.

Laitoin pikku kisun valkoiseen tyynyliinaan. Voi, kuinka pieni se oli! Niin ihanan silkkinen turkki! Kyynelet valuivat valtoimenaan. Kyllä Mummollakin oli ikävä kisulia. Näki sen! Etsin varastosta pahvilaatikon, jossa oli tullut valkovuokkojen juurakoita. Vuokot olin istuttanut koirien haudalle. Nyt sama laatikko sai olla pienen kisumme arkkuna.

Kaivoin haudan ja laskin pienen laatikon kuoppaan. Peittelin vielä "ruumisarkun" kissan huovalla, ettei pienelle tulisi niin kylmä. Kissan ruumis on vain tyhjä kuori, jossa sen sielu, henki tai miksikä sitä kutsutaankaan, on asunut. Nyt se on päässyt autuaammille hiirenmetsästysmaille. Kyllähän minä sen tajuan! Mutta jotenkin vaan helpotti oloa, kun laittoi sen huovan peitteeksi.

Menen vieläkin nukkumaan niin, että vaistomaisesti varaan kisulille paikan viereeni ja sitten yhtäkkiä muistankin, ettei petikaveria enää ole. Aamulla herätessäni hamuan kädelläni, onko kisu nukkumassa läheisessä kiikkutuolissa. Siinä onkin kylmä, tyhjä paikka.

Joka päivä olen itkenyt. Montakin kertaa. Kun koira lähti, jäi edes kissa. Nyt ei ole enää ketään karvaista meidän perheessä. Tiedän, että suru helpottaa. Mutta on surtava silloin, kun surettaa. Jos piilottaa surunsa, se iskee myöhemmin vastaan. Olen yrittänyt tehdä töitäkin, mutta puhti on poissa.

Jonkinlainen kompensaatio kissan menetykseen tuli, kun talitintti oli jäänyt jumiin kuistiimme. Se ei pimeässä osannut lentää minnekään. Se oli aivan shokissa. Laitoin tintin yöksi muovikoriin, lautaselle auringonkukansiemeniä ja maapähkinöitä. Kannoin korin pimeään kylpyhuoneeseen yöksi.

Aamun valjettua, menin katsomaan, mitä häkkilinnullemme kuuluu. Tirpo oli virkeänä kuin mikä! Siemenet olivat kelvanneet. Lintu lennähti pois häkistään ja pari kertaa äännähdettyään poistui avoimesta ovesta ulos muiden lajitoveriensa joukkoon. Sain tuon pienen linnun hengen pelastettua.

Loppukuvassa meidän kisu keimailee vanhan kannon nokassa alkukesästä 2016. Meidän kotieläimet eivät oikein osanneet poseerata. Hyvää loppiaista kaikille!

Surullinen uudenvuodenaatto

Meidän pikku "hippiäinen" kuoli tänään. Kisulla oli ollut huono ruokahalu ja joululta alkoi tulla pissi- ja kakkavahinkoja hiekkalaatikon ulkopuolelle. Eläinlääkäripäivystys vaihtelee ja voi joutua ajamaan sata kilometriä päivystykseen.

Ajattelin, että sinnitellään arkeen asti. Eilen kisu ei saattanut syödä eikä juoda mitään. Nukkui vaan. Annoin kissalle pitkin päivää vettä, kermajäätelöä ja maksapasteijaa ruiskulla suuhun. Laitoin pipoon käärityn kuumavesipullon kissan viereen ja peittelin huovalla, kun kissa tuntui niin kylmältä.

Yöllä kissa liikuskeli. Teki pisut ja kakit keittiön lattialle. Pakkosyötöstä suuttuneena kisu oli mennyt Mummon viereen nukkumaan. Kuinka herttaista! Kaksi huonokuntoista, elämänsä ehtoopuolella olevaa nukkuivat vierekkäin.

Kisu nukkui pitkälle aamupäivään. Arvelin, että sen olo oli helpottanut, kun olin syöttänyt ja juottanut sitä. Ja sen masu oli toiminut yöllä. Kissa jotenkin äännähti ja yökkäsi. Nostin kissan sängyltä lattialle, ettei päiväpeite likaannu.

Kisu oli todella heikossa kunnossa. Hoippui eikä pysynyt jaloillaan. Katsoin, että nyt on tämän kisun lähtö lähellä. Olenhan seurannut kahden koiramme poismenon. Nostin sairaan kissan tyynyn päälle ja laitoin huovan lämmikkeeksi.

Iltapäivällä kissa lakkasi hengittämästä, sydämenlyönnit harvenivat. Pari kertaa kissa väänsi itsensä pitkäksi. Ne olivat kuolinkouristuksia. 14,5 vuotta lemmikkinämme olleen kisun sydän sammui kello 15.30. Sytytin kynttilän palamaan kissan muistolle.

Emme vielä aio ottaa uutta koiraa, mutta kissa on harkinnassa. Ehkä keväällä sitten. Pesin kissankupit huolellisesti ja laitoin ne varastoon odottamaan uutta perheenjäsentä. Ostamissani kissanruoissa päiväystä on jäljellä puolitoista vuotta. Laitan nekin talteen.

Huomenna alkaa hautajaisten suunnittelu. Pesin vanhan tyynyliinan ja peittelen kisun siihen. Toivottavasti saan jollain konstilla sulatettua maata ja haudattua vainajan kunnialla. Kisu haudataan huhtikuussa kuolleen koirulimme viereen. Yhteistä taivalta niille kertyi 11 vuotta.

Tänä uutena vuotena emme paukuta raketteja. Säätiedotus lupasi myrskyä. Pelastuslaitos antoi harvinaisen varoituksen liittyen ilotulitteiden ampumiseen myrskysäällä. Eikä tässä muutenkaan oikein juhlituta.
Kepeät mullat, kisuli!

Tapaninpäivä

Joulunpyhinä blogini on saanut niin paljon lisää lukijoita, että täytyy julkaista välipäivitys. Yleensä kirjoitan kerran viikossa. Jos lukijamäärä tästä vielä nousee, kannattaisiko harkita mainosten liittämistä blogiin? Saisin niistä ehkä lisätuloja.

Yläkuvassa on peltoraivio, jonka kävin tänään tarkastamassa. Eilen satoi 10 cm uutta lunta. Kevyt pakkaslumi oli joutuisa kolata. Iltapäivällä säntäsin kameroineni kuvaamaan peltomaisemia. 30 senttisessä kinoksessa pystyy vielä kahlaamaan enempiä hengästymättä.

Joulu meni syödessä ja levätessä. Mummo parani oksennustaudista ja on availlut joululahjoja sekä tutkinut joulukortteja. Tunsin suurta kiitollisuutta tarkastaessani peltoraivion. Urakoitsijat ovat tehneet suuren työn. Ja toinen urakoitsija hoitaa kylätien. Ei voi muuta kuin laittaa kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja kiittää kaikesta hyvästä, mitä olemme saaneet.

Liityin omaishoitajien Facebook-ryhmään ja kerroin elämäntilanteestamme. Sielläpä on neuvokasta porukkaa! Joku kehotti laittamaan soskut lujille. Minä hankin muualta työpaikan ja hoidokille on järjestetyttävä ympärivuorokautinen hoitopaikka! Periksi ei pidä antaa!

Tämä on hyvä neuvo. Yhteiskunta säästää vuodessa miljoonia euroja omaishoitajien ansiosta. Hoitajat eivät saa oikeudenmukaista palkkaa eivätkä lomaetuisuuksia tai muita vastaavia. Omaishoitajien täytyy itsensä alkaa ajamaan asiaansa.

Nyt täytyy lopettaa ja mennä nukkumaan. Kello on jo yli yhdentoista. Hyvää yötä!