Sivun näyttöjä yhteensä
lauantai 12. tammikuuta 2019
Kylämatkailukoulutusta
Osallistuin kylämatkailukoulutukseen. Se on EU:n rahoittama. Kun emme itse olen saaneet Leader-avustuksia, ajattelin ottaa hyödyn välillisesti.
Tilaisuudessa oli paljon motivoitunutta porukkaa. Yhdellä oli paimenlomahanke. Toisella historiakierros kuntakeskuksessa. Minä suunnittelen tilakierrosta. Ilmassa oli positiivista pöhinää.
Kuunnellessani muiden ideoita, alkoivat aivoni raksuttaa meidänkin maatilalle soveltuvia aktiviteetteja. Miltä kuulostaisi Miniretriitti, Revontulibongaus tai Kranssipaja?
Eilen Mummo kaatui lattialle. Oli siinä kova työ punnata hänet ylös. Tavanomainen kontalleenmeno ja siitä ylösnousu ei häneltä onnistu. Lopulta sain hänet nostettua vuoteeseen.
Hetikohta mummeli kävelikin jo rollaattorilla pirttiin. Selkään tuli iso mustelma. Täytyisi alkaa harjoittelemaan pähkinäpalloavusteista lattialta nostoa.
Tienauraaja aukaisi kylätiemme nyt todella leveäksi. Kotipalvelu, vieraat ym. moittivat kapeaa tietämme. Mutta minkä sille mahtaa, kun maanomistajat haluavat kasvattaa metsää ojanpenkoillakin niin, että kuusten oksat ulottuvat tiealueelle.
Olisi hyvä kun tiellä olisi paljon liikkujia kun se on nyt hyvässä kunnossa. Eikä tienauraus ole mitään halpaa lystiä. Kunnan myöntämät avustukset eivät riitä alkuunkaan. Jos alkaisi perimään tietullia, sekin vähä liikenne loppuisi, mikä siinä nyt on.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Itkupotkuraivari
Kun olin aivan pieni lapsi, eräs ihminen sanoi minulle ikäviä asioita. Ehkä hän ei tarkoittanut sanoa pahasti, mutta herkkänä ja...

-
Kun olin aivan pieni lapsi, eräs ihminen sanoi minulle ikäviä asioita. Ehkä hän ei tarkoittanut sanoa pahasti, mutta herkkänä ja...
-
Ostin Mummolle uuden lipaston. Hän saa laittaa sinne kaikki rakkaat lippuset ja lappuset. Kuorma-autokuski toi paketin aamupäivällä. Hänellä...
-
Tänä palmusunnuntaina eivät pikkuvirpojat vierailleetkaan totuttuun tapaan. Korona sotkee kaikki perinteenvietot! Televisiossa näytetti...
-
Lupaan esittelytekstissä, että blogissani käsitellään asioita maan ja taivaan väliltä. Tässä kirjoituksessa tulee näitä jälkeen mainit...
-
Tilasin Ilonpolku -verkkokaupasta päiväkirjan. Siinä riittää kirjoitettavaa viideksi vuodeksi. Eihän sitä joka päivä tapahdu niin paljoa,...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti