Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 26. kesäkuuta 2018

Juhannus


Juhannuksen aatonaattona oli todella upea yötaivas ja meni pikkutunneille sitä kuvatessa. No, mitäpä tuo haittaa! Juhannus on kerran vuodessa vaan.

Aatto oli sateinen ja myrskyinen. En hakenut koivuja, koska ne olisivat varmaan lentäneet naapurin puolelle. Pihapuiden katkenneista oksista kasaamani kokko jäi polttamatta.


Sade tuli todella tarpeeseen. Ennätyksellinen kuivuus oli jatkunut toista kuukautta. Kukkapellossani oli muutama taimi. Kukkaistutuksia joutui kastelemaan. Keräsin pyykkikoneesta vedet talteen  ja kastelin kukkia niillä.

Juhannuksen jälkeen on edelleen ollut komeita yötaivaita ja monet tuttavani ovat julkaisseet värikylläisiä kuvia. Loppukuva on otettu naapurin puolelta metsittyneeltä pellolta. Aurinko nousee juuri.



sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Luonnonkukkien päivä


Meillä vietettiin Luonnonkukkien päivää aivan erityisissä merkeissä. Paikallinen luonnonsuojeluyhdistys teki kylällemme kukkaretken.

Sää oli mitä mainioin. +25 -asteista pilvipoutasäätä raikasti leppeä tuulenhenki. Tämä piti paarmat ja muut pörriäiset loitolla retkeläisistä.

Osallistujia tuli parikymmentä henkeä. Lajeja löydettiin yli kuusikymmentä. Tämä on suuri määrä. Lämmin alkukesä innoitti kukat kukkimaan.

On hienoa asua tällaisessa paikassa, jota jotkut arvostavatkin, eivätkä ainoastaan kauhistele syrjäistä sijaintimme. Tai sitä, miksemme ole metsittäneet kukkaniittyjämme rahaa kasvamaan.

Saamme sen verran EU-tukia, että olemme pystyneet niittämään heinät maahan. Niiden pois keräämiseen täytyisi saada isommat tuet.

Pinta-ala ei riitä tuen saamiseksi, eikä lähistöllä ole lisämaata myynnissä. Puolitoista kuukautta sitten tilaamaamme pellonraivaajaa ei ole näkynyt. Ja kalliiksi tulisi kivikoiden raivaaminen.

Niin, ja Mummo. Hän sai invataksin käyttöoikeuden. Kolme viikkoa sitä odotettiin. Tilasin hänelle fysioterapiaa. Jo yksi kerta tuntuu tehoavan.

Jos hän vielä oppisi hillitsemään voimakasta äänenkäyttöään, niin elämämme muuttuisi vähintäänkin siedettäväksi.

lauantai 9. kesäkuuta 2018

Kukkaniittyjä ja mummonhoitoa


Monen viikon lämpimän jakson jälkeen sää jäähtyi. Ehdin istuttaa asterit ja samettikukat ulos. Olen viikon suojannut niitä harsoilla. Parvekkeelta jouduin nostelemaan ahkeraliisat pois. Kasvi ei siedä yhtään kylmää.

Ihanat kukkaniityt ovat viehättäneet väriloistollaan. Ei ole nyt sattunut valokuvaajia liikenteeseen. Olen itse kuvannut ja julkaissut niitä. Pitäjän Facebook-ryhmässä tämä kuva sai yhtä paljon tykkäyksiä kuin ammattilaisten ostokset.

Mummo on alkanut istua paikoillaan koko päivän iltaan asti. Hän herää nukkuessani ja tulee pirttiin. Tämä hankaloittaa päivittäisiä toimiamme, koska aamupesu jää liian myöhälle. Toisaalta en tahtoisi pakottaa huonokuntoista ihmistä seisaalleen.



Olen alkanut taas pestä Mummon jalkoja, vaikka hän saa kylvetyksen joka viikko. Ostin kaalia ja aion kokeilla yrttihaudetta hänen kipeisiin jalkoihinsa. Kaalia murskataan ja laitetaan kääreeksi kipeään kohtaan. Tarkemmat ohjeet löytyvät googlaamalla.

Puutarhakukat aloittavat kukintaansa. Pionit, unikot ja lumipallopensas ovat loistossaan. Liljat kasvattavat nuppuja. Syysleimujen vuoro on myöhemmin. Olen niitä pikkuhiljaa lisännyt niin että rivistö täyttää talon koko päätypenkin. Hyvää viikonloppua, lukijani!


lauantai 2. kesäkuuta 2018

Parveke komeaksi


Heisulivei! Facebook-kaverini esitteli parvekettaan. Minä en ole vuosikausiin pitänyt meidän partsilla mitään. Parveke rakennettiin jälkeenpäin rintamamiestalomme päätyyn.

Hyvinä kesinä päivänpuolelle antavana siellä on menestyneet itse kasvatetut pelakuunpistokkaat. Varmimmaksi ovat osoittautuneet ahkeraliisat eli köyhänilot.

Parvekkeelle joutuu menemään konttaamalla ahtaasta vintinluukusta. Tästä ynnä muista seikoista johtuen kukkien kastelu on meinannut välillä unohtua. Lopulta unohtui niiden kasvatuskin...

Tänä kesänä päätin taas kokeilla parvekeviljelyä. Onhan meillä muuten niin sievä piha - ja parveke hojottaa tyhjillään. Etsin netistä parvekekukkien kasteluvinkkejä.

Törmäsin automaattiseen Blumat -kastelujärjestelmään. Se kuulemma hoitaa kastelun täysin automaattisesti, kunhan huolehtii veden saannista. Eikä hintakaan paha: 60 €.


Kävin tänään ostoksilla. Hankin uudet parvekelaatikot 3 kpl 15 € ja 7 kpl ahkeraliisantaimia vitosella. Kahdenkympin putkipihtejä en enää raaskinut ostaa vääntääkseni laatikon kannattimet kuosiinsa.

Toisesta kaupasta ostin sitten kastelulaitteen. Laatikot ovat nyt parvekkeella, mullat laitettu ja kukat istutettu. En laittanut laatikoita vielä paikoilleen. Antaa kukkasten ensin toipua istutusstressistä.

Vielä täytyy keksiä, miten asentaa 30 litran vesisaavi pienen parvekkeen katonrajaan hienoa kastelujärjestelmää varten...

Mukavaa viikonloppua, onnea valmistuneille ja hyvää kesälomaa kaikille tämän kukkaniityn myötä!



perjantai 25. toukokuuta 2018

Hankintoja


Meillä kävi vieraita keskiviikkona ja he sanoivat, että meidän pihlaja kukkii. En uskonut, että pihlaja voi kukkia toukokuussa. Täytyi mennä itse tarkistamaan. Tuo yksilö on suojaisessa paikassa.

Ja sitten hankintoihin. Pitkään jatkuneen kelirikon takia en päässyt asioimaan. Nyt niitä on kertynyt useammalle viikolle. Tällä viikolla ostin meille vedenpuhdistuslaitteen ja uuden ruohonleikkurin.

Läheisessä rautakaupassa myytiin Jalovesi - puhdistuslaitetta hintaan 185 €. Laitteen väitetään puhdistavan 99,9 % epäpuhtauksista. Vesi kaadetaan yläosaan, jossa keraamiset suodattimet puhdistavat veden, joka valuu alaosaan. Puhdasta vettä voi sitten valuttaa hanasta.


Parin päivän kokeilun tuloksena sanon, että puhdasta ja raikasta vettä tulee. Ei tarvitse sähköä, vesiliitäntöjä tms. Helppokäyttöinen. Mutta äärettömän hidas apparaatti! Menee 12 tuntia 6 litran puhdistamiseen.

Ei kannata alkaa sankokaupalla puhdistaa. Vaivattomampi ja edullisempi on ostaa kaupasta lähdevettä. Tämä hankinta siksi, kun täkäläinen vesi on melko ruosteista. Toisin sanoen: teevedessä ei tarvitse välttämättä liottaa pussia ollenkaan.

Tänään menin toiseen rautakauppaan ja ostin uuden Makita -merkkisen ruohonleikkurin. Maksoi 299 €, isot pyörät, 48 cm leikkuuleveys, isolle pihalle sopiva. Kasasin vehkeen iltapuhteella ja kokeilin, lähteekö käyntiin.


Lähtihän se - ja kertanykäisyllä! Edellinen leikkuri ei tahtonut käynnistyä, vaikka naapurin isäntäkin kutsuttiin sitä kiskomaan. Koeajoin talomme päädyn. Hyvin leikkaa. Meillä täytyy olla sivulleheittävä malli, koska nurmialue on iso ja olen laiska ruohonleikkaaja.

Vanha leikkurimme, kolmipyöräinen Viking, on jo 20-vuotias. Se on ketterä toisin kuin tämä Makita. Korkeampaa nurmea leikatessa Makita tukehtui. Hetken jäähdyteltyä se lähti taas kertanykäisyllä käyntiin. Leikkuukorkeutta täytyisi säätää lisää. Nyt se on puolessavälissä. Toivon, että tämäkin kestäisi muutaman vuoden hyvin huollettuna.

Ilta-aurinko heijastui kauniisti vanhan hirsitalomme ikkunoista lopettaessani ruohonleikkurin koeajon. Niin, ja Mummolla alkaa fysioterapia kesäkuussa!


sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Heleätä Helluntaita


...itse kullekin säädylle! Sekä Kaatuneitten muistopäivää tietenkin myös. Innostuin julkaisemaan tämmöttisen välipostauksen. Sunnuntain ratoksi päätin kirjautua Flickr:iin. Se on kuvien jakopalvelu, vähän niinkuin Instagram. Laitan välillä Instagrammiin niin ahkerasti kuvia, että pelkään seuraajieni kyllästyvän. Välillä taas menee toista viikkoa, etten julkaise mitään.

Flickr:stä meidät löytää nimellä ylapihantila Finland. Laitetaan sitten myöhemmin säädöt kohdilleen. Olin jo aiemmin kirjautunut palveluun. Puhelimesta lie loppunut kapasiteetti, etten ollut julkaissut siellä mitään. Nytpä on ensimmäinen kuva näkyvillä.

Perjantaina meille muokattiin maisemapelto. Eräs maanviljelijä kävi kyntämässä ja äestämässä Aittapellon. Kylvin siihen samana iltana siemenet. Nyt on aika kuivaa ja vanha heinäpelto kyseessä. Aikanaan näkee, kasvaako sieltä muuta kuin koiranputkea ja juolavehnää.


Aion osallistua Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran maisema-aiheiseen muistitiedon keruuseen. Olen juttua jo kirjoittanut. Vielä pienet sipistykset ja sitten matkaan. Käsittelen kirjoituksessani kylämme maisemien metsittymistä: kun kylällämme ei ole enää palveluita, työpaikkoja, kohta ei asukkaitakaan, älkää viekö meiltä enää maisemiakin!

torstai 17. toukokuuta 2018

Erilainen äitienpäivälahja


Meillä on pitkään puhuttu keittiöremontista. Tänä keväänä päätimme sen toteuttaa. Kuinkas kävikään: tykkylumi aiheutti pihaamme niin suuret vauriot katkoen puita ja kaataen piha-aidan, että remontti siirtyi vähintään syksylle.

Aamulla oli jo niin kuuman tuntuista, että arvelin järjestäväni sisätyöpäivän. Äitienpäivä oli tulossa. Sitten sain älynväläyksen katsellessani kulahtaneita keittiökaapistoja. Minäpäs maalaan nuo, kun sattuu olemaan sopivanväristä maaliakin!

Puolessatoista tunnissa maalasin kaapinovet sisältä ja ulkoa. Huom! Monesti ammattimaalarit maalaavat vain etupuolelta. Eivät sivuja eivätkä taustoja, ellei siitä heille erikseen mainitse ja maksa. Jätin ovet kuivumaan ja pidin kunnon päiväettonet.

Illalla maalasin ovet vielä toiseen kertaan. Aikaa meni noin kolme tuntia ja tarvikkeet maali & telasetti maksoivat noin 25 euroa. Eipä tullut keittiöremontti kalliiksi!

Maalasin ovet myös sivuilta ja sisäpinnoilta. 

Allaskaappi tarvitsi eniten maalia pintaansa. Se on ostettu käytettynä. 

Kulmakaappi ja laatikosto. 

Hmm, maalaisinkohan tuon mustan kissankin samantien vaaleammaksi? 

Blogi on päättynyt

  "Mummo" kuoli rauhallisesti kotonaan pitkän iän saavuttaneena viitisen vuotta sitten. Niin ovat tämän blogin päivitykset päättyn...