Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 5. joulukuuta 2019

Myyränloukkuvertailua


Meidän elävä myyräntappokoneemme kuoli vajaa vuosi sitten ja kuten olemme tiedotusvälineistä saaneet kuulla Pohjois-Karjalassa on ennätyksellinen myyrävuosi. Täällä maaseudulla nämä pikkutihulaiset ovat nimenomaan METSÄMYYRIÄ, ei hiiriä. Nimestään huolimatta metsämyyrät viihtyvät pelloilla ja pyrkivät syksyn tullen rakennusten sisälle.

Olemme käyttäneet perinteisiä, metallisia tai metallin ja puun yhdistelmällä toteutettuja hiirenloukkuja. Näissä on se vaara, että pyydys laukeaa virittäjänsä näpeille. Ja käyttöhygieniassakin olisi parantamisen varaa. Mutta yhtä kaikki. Näilläkin on oma kannattajakuntansa.

Muutama vuosi sitten keksin paikallisesta Tokmannin myymälästä muoviset myyränloukut. Ostin yhden kahden kappaleen pakkauksen kokeen näkeeksi. Meillä nämä toimivat hyvin. Eivätkä ole hirmu kalliitakaan.


Loukkuun on laitettu jokin kestosyötti, joka houkuttelee pikkujyrsijöitä. Laitan lisämausteeksi piparkakun muruja ja hyvin toimii. Loukku on vaaraton ihmisille ja kotieläimille. Raato on helppo hävittää. Viritetään pyydys uudelleen toimintaan ja samalla myyrä tipahtaa kojeesta pois käsin koskematta.

Vaikka tuoteselosteessa sanotaan loukun olevan vaaraton, sattui meidän edesmennyt kissamme saamaan kerran häntänsä kiinni pyydykseen. Voi sitä murinaa ja sähinää ja kolinaa kun katti juoksi yläkerran portaita myyränpyydys hännässään!

Toivotan kaikille lukijoilleni hyvää itsenäisyyspäivää tämän jouluvalon myötä.






sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Parfyymin tuoksu


Olipa rankka päivä! Menin jo aamulla Mummon vielä nukkuessa sahaamaan purkulautoja polttopuiksi. Sukulaismies sattui ajamaan ja pysähtyi juttusille. Ihmetteli miten vesakko on vallannut kylän sitten hänen nuoruusvuosien. En kehdannut sanoa, että vihjaapa tästä sukulaisillesi, jotka vesakoituneet maat omistavat. En minä voi mennä mennä toisille moittimaan heidän pusikoitaan. Niitä löytyy itseltäkin. Eivätkä varmasti tykkäisi, jos tarjoutuisin heille töihin. Eri sukuhaaraa vielä!

Sukulainen tokaisi, että minä olen jatkuvasti töissä, arkena ja sunnuntaina. Niinhän minä olen! Muuten työt kaatuu päälle jos niitä ei koko ajan tee. Ei ole varaa palkata työvoimaa kun itsekin on työttömänä. Varmaan kertoo tutuilleen, että turhaa moititaan nuorisoa laiskaksi. Hyvä jos joku ajattelee positiivisesti.

Sitten Mummo heräsi. Oli tullut vesivahinko. Lakana ja patjansuojus oli kastunut, housut olivat märkinä. Paidanhelmat olivat märkinä. Täkki oli kostunut. Vaihdoin lakanat ja suojukset, vaihdoin koko vaatekerran. Silmälasit on pestävä aamuin illoin. Kävin niitä optikolla säädättämässä ilman "mannekiinia". Aisat jäivät liian löyhälle joten kakkuloiden asentoa täytyy myötäänsä käsin korjailla. Sormiruokailusta johtuen taas kätöset ovat usein melko likaiset.



Sitten pidin hyvin ansaitun tauon. Otin päiväunet. Työt jatkuivat. Laitoin matot tuulettumaan, imuroin lattian. Luutusin lattiat. Pesuvettä oli monta kertaa vaihdettava kun on tämä käsillä syöminen ja ruoantähteitä putoilee muutenkin. Välillä saa luututa kokonaisen kaatuneen maitolasillisen. Vaihdoin joulumatot lattialle ja jätin toiset matot vielä tuulettumaan. Katsoimme televisiota ja söimme.

Päätin lämmittää saunan, vaikka oli sunnuntai. Mikäs siinä. Äkkiähän sähkösauna lämpiää. Nautin kylvystä. Löin lisää löylyä. Rakkaan tätivainajan lahjoittama Yves Rocherin ihanantuoksuinen pionisaippua on kohta loppu. Se on suosikkini. Käytin sitä säästeliäästi. Muistelin tätiäni. Hän ei ollut koskaan vihainen kenellekään. Pikemminkin arka ja alistuva. Hänkin on tallella siellä, missä ei ole surua eikä murhetta mistään.

perjantai 22. marraskuuta 2019

Kotiin takaisin?


Tilasin Ilonpolku -verkkokaupasta päiväkirjan. Siinä riittää kirjoitettavaa viideksi vuodeksi. Eihän sitä joka päivä tapahdu niin paljoa, että kokonainen sivu tulisi täyteen. Olen monena vuonna merkinnyt muistiinpanot seinäkalenteriin, mutta siihen ei mahdu kuin muutama sana päivää kohden. On mukava sitten verrata, mitä on minäkin vuonna tapahtunut samalla päivämäärällä. On kuin Facebook, joka muistuttaa, mitä milloinkin on tapahtunut.


Mummo sai sukulaisilta rahaa syntymäpäivänään. Lupasin ostaa sillä jotain tarpeellista. Raha on hyvä lahja, kun sillä voi ostaa juuri sitä, mitä tarvitsee. Elloksella oli alennusmyynti, joten tilasin päivänsankarille kolme neulepusero. Varmaan arvaat, mikä on hänen mielivärinsä?

Kylältä kuoli taas yksi ihminen. Niin se porukka vaan vähenee. Uusia asukkaita ei tule tilalle. Ei nuita kovin monta mökkiä ole myynnissäkään. Suvut pitävät ne kesäpaikkoinaan.

Vainajan tuhkat ripoteltiin tänne hänen kotitanterilleen. Olenkin viime päivinä miettinyt tällaista asiaa. Mummo ei ole koskaan sopeutunut tänne Itä-Suomeen. Mitäpä, jos hänetkin tuhkattaisiin kuolemansa jälkeen ja tuhkat vietäisiin hänen kotitalonsa pelloille?

Olemme perinteisiä ihmisiä ja pidämme hautausta parempana vaihtoehtona. Hautapaikkakin on jo varattu. Olisi niin hyvä käydä haudalle viemässä kukkia ja kynttilöitä ja muistella Mummoa. Mutta Mummo itse olisi varmaan onnellisempi, kun pääsisi takaisin rakkaalle kotiseudulleen.

lauantai 16. marraskuuta 2019

Autoilua maaseudulla


Kun asuu maalla, täytyy varautua siihen, että joka päivä ei pääse liikenteeseen. Syrjäseudun soratiet ovat kesäisin usein lainaamatta niin että auton iskunvaimentimet ovat vaarassa. Talvisin tienpitäjät eivät turhia hötkyile aurauksen kanssa. Sivutiet voivat olla tukossa useita päiviä.

Olin kaksi viikkoa sitten varannut Mummolle fysioterapia-ajan sekä autonhuollon. Sattuikin sellainen keli, että kaikki menot täytyi siirtää. Edellisenä päivänä oli satanut runsaasti lunta. Sitten lauhtui äkisti ja alkoi satamaan vettä. Tiet muuttuivat parissa tunnissa sohjoksi.

Tänä aamuna vonkasin pitkään, uskallanko lähteä autoilemaan. Mummon lääkkeet oli loppu, ruoka oli loppu, paketti Matkahuollosta hakematta jne. Lastasin 25 kilon hiekkasäkin takakonttiin tuomaan lisäpainoa etuvetoautoon.

Starttasin matkaan. Pääsin ensimmäisen mäennyppylän päälle ja siitä varovasti laskeuduin alas kytkintä ja jarrua käyttäen. Kylätietä ei oltu vastikään aurattu. Kun pääsin päätielle, matkanteko helpottui. Tie oli jyrsitty soralle asti. Muutamia kuoppia piti varoa.

Reissu onnistui hyvin ja sain kaikki sen seitsemän asiaa hoidettua. Sapuskaa on puoleksitoista viikoksi ja lääkkeitä varastossa. Nythän tässä joutaisi vaikka SiunSotelta avustajan paikkaa kyselemään.

maanantai 11. marraskuuta 2019

Kansalaisaloite


Hei, nyt täytyy tehdä väliaikapäivitys. Reilu kuukausi sitten heikkoon asemaansa kyllästyneet omaishoitajat perustivat Palava Sydän Facebook-ryhmän. Nyt on kansalaisaloite julkaistu ja siihen tarvitaan 50 000 allekirjoitusta. Pyydän lämpimästi lukijoitani allekirjoittamaan tämä vetoomus ja kertomaan tästä eteenpäin. https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/5486https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/5486

sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Olisihan se mukavaa palkkaakin saada. ..


Hepskuta rallaa! Isäinpäivän aamu käynnistyi kotitöiden merkeissä. Onnea vaan sinne pilvenreunalle omalle iskälleni, jota joskus vieläkin kaipailen ja isoisille myös! Ja sille Suurelle Taivaan Isälle - meidän kaikkien Isälle! Kahvin keiton jälkeen riensin inventoimaan hoitotarvikevarastoamme.

En ole mikään pilkunviilaaja näissä järjestysasioissa. Mutta kyllä leukani nousi tuuman verran ylöspäin, kun sain kahden laatikon sisällöt sopimaan muihin laatikoihin ja jäljelle jääneet sievään pinoon. Hoitotarvikkeita (lue: inkontinenssisuojia) täytyy tilata kerralla kolmen kuukauden annos ja sitten niitä tulee 7-8 suurta laatikkoa.

Näitä töitä riittää kotonakin melko paljon. Pyykkikone on pyörimässä eikä kaikki vaatteet edes kerralla sinne mahtuneet. Pesuvadissa tiskit odottavat. Sormiruokailu teettää lisäsiivousta. Emme saaneet palveluseteliä. Itse olisi siivous maksettava.

1200 euron kuukausipalkka oli mielestäni kohtuullinen korvaus vammaisen henkilön avustamisesta. Sitten SiunSote päätti, että omaishoitaja voi tehdä samat asiat halvemmalla. Omaishoidontuki on 1/3 avustajan palkasta. Se on pieni summa kokopäivätyöstä silloin kun muita tuloja ei ole.

Lapsensa omaishoitaja Merja Marita Salminen perusti Palava Sydän Facebook-ryhmän tarkoituksenaan parantaa omaishoitajien asemaa. Olen mukana toiminnassa ja valmiina keräämään nimiä kansalaisalotteeseen, jolla mm. vaaditaan omaishoitajien palkkiota korotettavan tuntuvasti.

Viikko sitten tänne satoi reippaan lumikerroksen. Ja lisää tulee joka päivä. Kylätie on aurattu vasta yhden kerran. Nythän tuota pitäisi säästyä rahaa kesäiseen tienvarsien niittoon. Viime vuonna saimme pysyvän lumikerroksen vasta joulukuussa. Eteenpäin, sanoi Mummo lumessa!



perjantai 1. marraskuuta 2019

Pyhäinpäivä


Eilen satoi melkein kymmenen senttiä lunta. Linkomies kävi tietä katsomassa ja sanoi, että kyllä tuosta vielä pääsee. Hän ajoi raiteet autolla. Sorat lähtevät pois, jos sulaa maata auraa. Ei ole kuulemma isoakaan tietä vielä aurattu.

Kylän taksikuski on kyllästynyt tien huonoon kuntoon. Kesäisin soratietä ei lanata, muut pienemmät tiet on lanattu. Talvella tie voi olla kolmekin päivää auraamatta. Taksikuski sanoi eilen, että raiteilla seilaaminen loppuu huomenna. Mitähän lie tarkoittanut?

Joku sanoi, että taksi on ostanut serkkunsa omakotitalon naapurikylästä ja muuttaisi sinne. Sehän on auratun tien varrella. Harmi! Taas lähtisi kaksi asukasta kylältä pois.

Tänä vuonna kuoli kaksi henkilöä ja nyt jos kaksi muuttaa pois, niin ei täällä ole kohta kuin 10 asukasta koko kylällä! Sosiaaliset kontaktit hupenevat olemattomiin. Naapurimme kanssa ei ole mitään kanssakäymistä. Jotkut ovat suoraan sanoneet, että hän on hankala ihminen.

Joskus pikkukylän kuolinkamppailu vetää mielen matalaksi, mutta talviunen jälkeen täällä vilkastuu. Pilkkimiehet alkavat liikkua kevättalvella, hetikohta kesäasukkaat. Jotain talkoitakin on taas suunnitteilla.

Mummo sai syntymäpäivälahjaksi rahaa. Tilasin hänelle postimyynnistä neulepuseroita lahjarahalla. Entiset ovat kuluneet reijille, kun vaatteita pitää pestä usein. Ja tuokin, joka hänellä nyt on päällä, on kierrätystavaraa. Minä käytin neuletta ensin kaksikymmentä vuotta ja sitten testamenttasin sen Mummolle.

Pyhäinpäivä on tänä viikonloppuna. Vein isän haudalle kynttilän palamaan. Kirkossa luetaan vuoden aikana kuolleiden nimet. Meidän kylältä nimiä on kaksi.

Hyvää pyhäinpäivää kaikille lukijoilleni!

Blogi on päättynyt

  "Mummo" kuoli rauhallisesti kotonaan pitkän iän saavuttaneena viitisen vuotta sitten. Niin ovat tämän blogin päivitykset päättyn...