Kun asuu maalla, täytyy varautua siihen, että joka päivä ei pääse liikenteeseen. Syrjäseudun soratiet ovat kesäisin usein lainaamatta niin että auton iskunvaimentimet ovat vaarassa. Talvisin tienpitäjät eivät turhia hötkyile aurauksen kanssa. Sivutiet voivat olla tukossa useita päiviä.
Olin kaksi viikkoa sitten varannut Mummolle fysioterapia-ajan sekä autonhuollon. Sattuikin sellainen keli, että kaikki menot täytyi siirtää. Edellisenä päivänä oli satanut runsaasti lunta. Sitten lauhtui äkisti ja alkoi satamaan vettä. Tiet muuttuivat parissa tunnissa sohjoksi.
Tänä aamuna vonkasin pitkään, uskallanko lähteä autoilemaan. Mummon lääkkeet oli loppu, ruoka oli loppu, paketti Matkahuollosta hakematta jne. Lastasin 25 kilon hiekkasäkin takakonttiin tuomaan lisäpainoa etuvetoautoon.
Starttasin matkaan. Pääsin ensimmäisen mäennyppylän päälle ja siitä varovasti laskeuduin alas kytkintä ja jarrua käyttäen. Kylätietä ei oltu vastikään aurattu. Kun pääsin päätielle, matkanteko helpottui. Tie oli jyrsitty soralle asti. Muutamia kuoppia piti varoa.
Reissu onnistui hyvin ja sain kaikki sen seitsemän asiaa hoidettua. Sapuskaa on puoleksitoista viikoksi ja lääkkeitä varastossa. Nythän tässä joutaisi vaikka SiunSotelta avustajan paikkaa kyselemään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti