Tuttu oli hoitokodissa toipumassa kaatumisonnettomuudesta. Vein hänelle liköörikarkkeja. Salin pöydän ääressä jutellessamme huomasin, että yksi hoitokodin asukas kävi varastamassa tuomiani makeisia. Pahastuin tästä. Ei niin saa tehdä! Eikö henkilökunta valvo asukkaiden tekemisiä?
Tutustuin tähän karamellivarkaaseen. Ei hän pahuuttaan niitä karamelleja varastanut. Hän vain ei tiennyt, mitä teki. Dementia oli vienyt häneltä harkintakyvyn. Hän oli paljon elämää nähnyt ihminen. Pohjoisesta kotoisin. Oli kulkenut savotoilla leipää tienaamassa. Pientilalla lehmiä hoitanut. Ruoan jatkeeksi hirviä kaadettu. Nälkäänsä ovat ampuneet. Eivät huvin vuoksi, kuten tuntuu joskus nykyisin olevan. Korpikuusen kyyneleitä oli tiputettu.
Samanlaista on ollut elämä täällä meidänkin seudulla. Näitä muistellessa hoitaja puuttui jutusteluumme, etteivät tarinamme muutu liian hurjiksi. Nykyhetken asioista vanhus ei juurikaan tiennyt mitään. Alzheimer oli vienyt lähimuistin. Sen hän kertoi, että hänen syntymäpäivänsä on piakkoin.
Tuttava pääsi hoitopaikasta kotiinsa. Minä päätin ilahduttaa hoitokotiin jäänyttä uutta tuttavaani hänen merkkipäivänään. Parin viikon kuluttua ostin liköörikonvehtipussin ja menin hoitokotiin. Vanhus ei enää muistanut minua, mutta ilahtui kovin saatuaan lahjan. Hän avasi pussin ja lähti jakamaan makeisia tutuilleen.
En tiedä, mitä vanhukselle nykyään kuuluu. Onko hän vielä hoitokodissa vai onko päässyt sinne Parempaan Paikkaan. Minulle jäi hyvä mieli tästä kohtaamisesta. Ei ole väliä, kuka tai mitä. Kunhan sai lähimmäistään ilahduttaa edes hetkeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti