Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 24. marraskuuta 2020

Aarre

 


Tuttava lahjoitti tällaisen karahvin. Se maleksi tuolla varastossa pari vuotta. Ei löytynyt täällä maaseudulla oikein käyttöä sellaiselle. Joku näki sen ja olisi tahtonut ostaa karahvin. Minulla kun on muutakin tekemistä kuin alkaa jotain astioita myyskentelemään. Asia jäi siihen. Kiireiden helpotuttua tapaus palautui mieleeni ja kysäisin, onko henkilö vielä kiinnostunut ostamaan lasipullon. Tarjosin pulloa suorastaan pilkkahinnalla. Meillä kun ei ole käyttöä sille. Tilaa vaan viemässä. Ostaja oli valmis maksamaan pyytämäni hinnan mikäli pullo ja sen korkki muuten ovat ehjät. Hänellä itsellään on kuulemma samanlainen sininen.

Jostain vaistoni alkoi sanomaan, että kyseinen pullo voi olla paljon arvokkaampi. Liekö se kuuluisa talonpoikaisjärki: kaikki, mikä vaikuttaa epäkäytännölliseltä, voikin olla suunnattoman arvokasta. Aloin joutohetkenäni googlaamaan vihreää lasipulloa. En ollut uskoa silmiäni, hinta oli antiikkiliikkeissä reilusti toistasataa euroa! Miten puolituttuni oli raaskinut antaa meille näin arvokkaan lahjan? Kai hän astioiden kerääjänä tiesi sen oikean hinnan? Hän tahtoi varmaan näin salaa auttaa meitä, tietäen ettei taloudellinen tilanteemme ole vahva. Sanoin pullosta kiinnostuneelle henkilölle, etten myykään sitä vaan tahdon pitää sen itselläni muistona tuttavastani. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mahtisukua

Kylällä on eräs suuri suku. Ei sen kummempi kun mitkään muutkaan suvut. Jälkeläisiä vaan on siunaantunut enemmän kuin muille. Mu...