Sivun näyttöjä yhteensä
perjantai 13. joulukuuta 2019
Kun rammatkin kävelevät
Se on täysikuun aika. Mummo on ollut rauhallisena ja nukkunut yönsä hyvin. Mutta täysikuun aikaan ei nukuta. Viime yönä hän lähti monta kertaa liikkeelle. Sanoin, että lehmät ovat ummessa ettei tarvitse nousta lypsylle. Ja että juna on juuttunut lumihankeen, ettei tarvitse lähteä tanhuharjoituksiin, mikäli Mummo muistelee mennyttä nuoruuttaan.
Parin hiippailureissun jälkeen takavarikoin Mummon rollaatin keittiöön jotta hän pysyisi sängyssään. Kappas vaan! Rampa sai jalkansa toimivaksi ja käveli makuukamarista pirttiin ilman rollaattoria. Otin yöjalassa hiiviskelijän kiinni, istutin pyörätuoliin ja ajaa huruuteltiin takaisin petiin. Toisen tällaisen reissun jälkeen Mummo nukahti ja nukkui aamuun asti.
Täysikuulla on valtava voima!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Blogi on päättynyt
"Mummo" kuoli rauhallisesti kotonaan pitkän iän saavuttaneena viitisen vuotta sitten. Niin ovat tämän blogin päivitykset päättyn...
-
Kun olin aivan pieni lapsi, eräs ihminen sanoi minulle ikäviä asioita. Ehkä hän ei tarkoittanut sanoa pahasti, mutta herkkänä ja...
-
Metsäalan toimija soitti. Hän kuuli äänestäni tietyn varautuneisuuden. Pyyteli anteeksi aiheuttamaansa häiriötä. Hän kun oli ajanut kylällä...
-
Tässä näet meidän partsin loistossaan. En ole vielä asentanut kastelujärjestelmää. Ulkorakennusten ovet pidetään kesällä tuuletuksen vuok...
-
Meillä on täällä vielä talvikeli. Puoli metriä lunta. Etelämpänä maanviljelijät valmistautuvat peltotöihin. Kävin illalla hiihtämässä. Hi...
-
On jälleen joululeivonnaisten aika. Tässäpä hyvä resepti H-R https://irc-galleria.net/user/PokerMama/blog/3791214-lievitetn-yhessh-joulu...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti