Onko meillä läheisiä ihmisiä, kysyi kerran kotipalvelun työntekijä. Hetken mietittyäni vastasin myöntävästi, mutta kerroin heidän asuvan kaukana meistä. Tänä aamuna eräs tuttu soitti. Hän ei kuulu lähimpään verkostooni ja kyseli, onko minulla sellaista ystävää, jolle voin luottamuksellisesti kertoa mieltäni painavat asiat. Kerroin hänelle, ettei minulla suurempia salaisuuksia ole kellekään kerrottavaksi, paitsi en muistanut mainita tästä blogistani. Kerroin täkäläisten sukulaisteni kuolleen, mutta on minulla yksi täti, jolle uskoudun tiukan paikan tullen. Ja lähistöllä asuu eräs tuttava pariskunta. Heille minä olen kertonut ilonaiheeni ja murheeni. Sitten tässä kylällä asuu eräs henkilö, jonka kanssa joskus soittelen. Ja on minulla täälläkin täti, jonka kanssa pidän yhteyttä.
Täällä vanhalla kylällä on suuria sukuja, jotka pitävät toistensa kanssa tiiviisti yhtä. Jos et kuulu "klaaniin", jäät helposti ulkopuoliseksi. Vaatii suuria ponnisteluja etsiä itselleen oma tuttavapiirinsä. Ja monesti nämä tutut ovat kaukana sinusta. Ei voi niin vain mennä kylään tai muuta sellaista. Ehkä olisi hyvä liittyä johonkin seurakunnan kerhoon tai harrastusryhmään ja saada sieltä uusia tuttavia. Sekin on hankalaa korona-aikana, huonojen talvikelien lähestyessä. Kaupungissa ihmiset asuvat usein yksin, mutta sieltä on lyhyt matka toisten pariin harrastuksiin. Täältä on pitkä matka joka paikkaan. Ja joka säässä ei kannata lähteä edes liikenteeseen. Voit jäädä taipaleelle, kun tietä ei aurata joka päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti