Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 24. marraskuuta 2020

Aarre

 


Tuttava lahjoitti tällaisen karahvin. Se maleksi tuolla varastossa pari vuotta. Ei löytynyt täällä maaseudulla oikein käyttöä sellaiselle. Joku näki sen ja olisi tahtonut ostaa karahvin. Minulla kun on muutakin tekemistä kuin alkaa jotain astioita myyskentelemään. Asia jäi siihen. Kiireiden helpotuttua tapaus palautui mieleeni ja kysäisin, onko henkilö vielä kiinnostunut ostamaan lasipullon. Tarjosin pulloa suorastaan pilkkahinnalla. Meillä kun ei ole käyttöä sille. Tilaa vaan viemässä. Ostaja oli valmis maksamaan pyytämäni hinnan mikäli pullo ja sen korkki muuten ovat ehjät. Hänellä itsellään on kuulemma samanlainen sininen.

Jostain vaistoni alkoi sanomaan, että kyseinen pullo voi olla paljon arvokkaampi. Liekö se kuuluisa talonpoikaisjärki: kaikki, mikä vaikuttaa epäkäytännölliseltä, voikin olla suunnattoman arvokasta. Aloin joutohetkenäni googlaamaan vihreää lasipulloa. En ollut uskoa silmiäni, hinta oli antiikkiliikkeissä reilusti toistasataa euroa! Miten puolituttuni oli raaskinut antaa meille näin arvokkaan lahjan? Kai hän astioiden kerääjänä tiesi sen oikean hinnan? Hän tahtoi varmaan näin salaa auttaa meitä, tietäen ettei taloudellinen tilanteemme ole vahva. Sanoin pullosta kiinnostuneelle henkilölle, etten myykään sitä vaan tahdon pitää sen itselläni muistona tuttavastani. 

tiistai 17. marraskuuta 2020

Vahva ihminen?




Tuttava soitti ja kehui minun olevan vahva ihminen. Niin sanoi joku muukin. En tiedä. Enhän minä ihan mitättömistä kaadu enkä ole ns. tuulellakäyvää lajia. Pari ihmistä olen suututtanut tiukoilla mielipiteilläni. Vahvuutta ei pidä käyttää toisten loukkaamiseen eikä aliarvioimiseen. Onneni on kohtuullisen vahva luonne. Tämä on isäni puolen suvussa harvinainen ominaisuus. Heitä on totuttu pitämään arkoina, omaa varjoaan pelkäävinä ihmisinä. Ehkä siksi eräs toinen suku on noussut vaikuttajasuvuksi kylällämme. 

Ei kannata kertoa kaikkia vastoinkäymisiään ollakseen vahva. Tänäkin päivänä olen ollut peiton alla suremassa sitä ettemme saaneet kunnostettua peltoa vielä tarpeeksi. Olen varmaan 80-vuotias, ennenkuin meillä on 5 hehtaaria! Siihen mennessä EU-säädökset vaativat varmaan 20 hehtaaria peltomaata. Olen surrut menetettyä työpaikkaani. Tuskin enää koskaan saan yhtä hyvää palkkaa kuin silloin. Vaikka se ei ollut kuin reilun 1000 euron suuruinen. 

Olen viime aikoina panostanut peltoihimme. Uusi pellonmetsityslaki astuu ensi vuonna voimaan ja meille jo nyt tarjotaan metsitystä. Tahtoisin saada rauhan edes siltä asialta. EU:n uusi ohjelmakausi alkaa parin vuoden kuluttua. Siihen mennessä olisi raavittava jostain se 5 hehtaaria. Jos olisin tilannut toissavuotisen urakoitsijan, tarvittava ala olisi jo raivattu. En tahtonut heitä jälleen vaivata. Niinpä kutsuin meille toisen urakoitsijan. On tämäkin hyvä.

Mikäli saisimme pelto-ongelman hoidettua, alkaisin kehittämään matkailutoimintaamme. Kesäkahvilarakennukseen tuli paljon rakennusvirheitä ja niitä olisi korjattava. Tilan muut rakennukset vaativat myös kunnostusta. Navettaan voisi ottaa kanoja, kaneja ja muita pieneläimiä. Ehdottipa joku meille kaniheinän kasvatusta. Sehän sopisi tilallemme mainiosti kun pellot ovat muutenkin luomutuotannossa. 

tiistai 10. marraskuuta 2020

Valoa tunnelin päässä?

 


Saimme pitkän odottelun ja hoputtelun jälkeen kaivurin kunnostamaan vanhaa peltoamme. Oli yhdestoista hetki, sillä kaivinkoneen ollessa jo töissä, eräs naapuri soitti ja kyseli, että tottahan me nyt metsitämme vanhat peltomme kun sille saa tukeakin. Meillä ei tässä ole rahasta niin kiinni, että sen takia pitäisi metsittää nuo pari hehtaaria. Ja jos metsitykseen saakin muutaman satasen tukea, entä taimikonhoito? Olemme maksaneet 20 vuotta erästä taimikkoa. Möimme puut metsäkartellin aikana, eli emme saaneet niistä edes sitä hintaa, minkä puista olisi voinut saada. Tuhansia ja taas tuhansia euroja on mennyt metsänhoitoon rahaa. Päätehakkuukypsäksi metsä ei minun aikanani joudu. 

Iltapäivällä puhelin soi. Pohjois-Karjalan numerosta soitettiin. Viimeinkin omaishoidontukihakemuksemme nytkähti liikkeelle! Olemme odottaneet 1 1/2 kuukautta. Virkailija oli ollut lomalla niin ei ollut aiemmin joutanut. Tämä rahattomuus pistää mieleni apeaksi. Vaikka ulkona on upea syyssää eikä lumesta tietoakaan, mikään ei huvita - kun ei ole rahaa.... Kunhan kartoittaja tulee visiitille, laitetaan kaikki panokset valmiiksi. Kirjoitan muistiin, missä kaikessa Mummo tarvitsee apua. Ja tietenkin on kerrattava SiunSoten omaishoidontuen kriteerit. Saapa nähdä miten käy.... 


tiistai 3. marraskuuta 2020

Kesän viime kukka (nro 160)

 


Kannoin kesäkukat talvisuojaan. Marraskuussakin riittää leppeitä kelejä. Pahoitin mieleni, kun eräs naapuri soitti meille ja sanoi, että meidän kannattaa nyt metsittää kunnostuksen alla olevat peltoalueemme kun siihen saa tukeakin. Hän oli lehdestä lukenut uudesta pellonmetsityslaista. Olin kuvitellut että hän suhtautuu perinnemaisemien kunnostukseen myönteisesti. Heillä itselläänkin on kartoitettu perinnebiotooppi omasta pihastaan. Olisi täytynyt kysyä heiltä, että aikovatko metsitettää myös oman perinnebiotooppinsa. Tuskin. Sitten kai hän olisi huomannut, mitä puhuu. 

Toisaalta kylällä on sellaisia henkilöitä, jotka ovat ns. "puolestamme" päättäneet että peltomme on metsitettävä. Haluavat puuttua asioihimme. Olen huomannut, että joihinkin ihmisiin tekee vaikutuksen jos joku vahvalla rintaäänellä sanoo jotain, vaikka se olisi täyttä puppua. Meidän peltoja ei kukaan tule istuttamaan puulle niin kauan kuin nämä hallussamme ovat. Puhukoot mitä puhuvat! 

Saimme tänä syksynä kunnostettua toisen vanhoista peltolohkoistamme, niin tämä ala ainakin on poissa metsänväen ykkösmetsityskohteista. Kivisempi lohko on vielä työn alla, mutta se sijaitsee komealla maisema-alueella. Kun pellon reunasta poistaa vesakot, näkyy vaaramaisema kylätielle asti. Voin innostaa avukseni tarvittaessa luonto- ja valokuvausharrastajia puolustamaan avointa kylämaisemaa. 

Mummo on ollut viime aikoina väsyneempi. Ikä alkaa painamaan ja tämä kaamosaika. Käytin häntä influenssarokotuksella sekä lisäksi pneumokokkipiikillä. Hän on kulkenut fysioterapiassa ja kohta on kampaaja kutsuttava laittamaan kutrit talveksi kuntoon. Eipä tässä muuta kuin mennään eteenpäin päivä kerrallaan. 




tiistai 27. lokakuuta 2020

Jippii! Talvi tulee

 


Satoi ensilumen. Liikepaikkojen asukkaat ovat riemuissaan: kohta päästään hiihtämään, lapset iloitsevat pulkkamäessä ja tekevät lumiukkoja. Jouluvalmistelut ovat jo pitkällä. Kaamosvaloja on sytytelty elokuusta lähtien. Tutut sanovat että on niin ihanaa kun on pimeää ja voi sytytellä kynttilöitä ja ulkolyhtyjä. Tätä talvea on odotettu puoli vuotta, vihdoinkin se tuli! En voi myöntää olevani heidän kanssaan samaa mieltä. 

Nuorempana talvi meni siedettävästi, kun joku toinen pilkkoi polttopuut, lämmitti asunnon, kolasi pihatien, ajoi autolla hakemaan ruokaa ja muita tarvikkeita. Nyt joudut kaiken tekemään itse. Taiteilemaan liukkaalla pihapolulla halkolastin kanssa. Lämmittämään asuntoa kahdesti päivässä. Huolehtimaan etteivät vähät perunasi palellu hatarassa kellarissa.... Miettimään, onko tie sellaisessa kunnossa että sitä uskaltaa ajaa. Meillä on talvella puolentoista viikon kotivara. Voi tulla flunssa ja siinä menee pari viikkoa pohtiessa. Ei ole ketään jota pyytää ruokaa tuomaan. Tai tulee huono keli. Ei meidän tietä aurata jos sataa seitsemän senttiä lunta. Viime toukokuussa kylätiellä oli 20 sentin polanne, niin etteivät hienommilla autoilla päässeet tästä ajamaan. 

Täällä maaseudulla on talvisin säkkipimeää. Ei ole katuvaloja valaisemassa. Aamuisin väsyttää, kun mistään ei näy valoja. Meidän sähkönsäästölamppumme on todellakin säästölamppu! Eihän se valaise mitään, tokkopa se voi kuluttaakaan kovasti. Kaupunkiasunnoissa ihmiset liikkuvat lyhythihaiset puserot yllään, vaikka ulkona on pakkanen. Meidän huushollissa täytyy pakkasella laittaa kaksi villapaitaa päälle. Ja ne ovat pitkähihaisia. Kodinhoitaja ihmetteli kerran kolmea sähköpatteriamme varastohuoneessa. Ne ovat sitä varten, jos tulee kova pakkanen tai viima, joudumme lämmittämään puuhellan lisäksi pattereilla ettemme jäätyisi asuntoomme.

Tänne talvi tulee huomattavasti aiemmin kuin etelään ja täällä se myös pysyy pidempään kuin muualla. 6-7 kuukautta on normaali talven pituus. Liikepaikoissa kadut hoidetaan, niiin että niitä pystyy liikkumaan. Meillä on yksi kylätie, jota voi kulkea edestakaisin ja seurata miten metsä kasvaa pelloilla. Ja se tiekin on niin kapea että on hankalaa sivuuttaa mikäli on autolla liikenteessä. Toisaalta mökkiläiset kannattavat kylätien läpiaukaisun lopettamista. Hehän eivät matkusta talvella mökeilleen. Silloin kylätie hiljenisi ennestäänkin. Olisimme täällä erakkoina eikä tämä ainakaan lyhennä ennestäänkin pitkaltä tuntuvaa talvenaikaa. 

tiistai 20. lokakuuta 2020

Turvaverkko - mikä se on?

 


Onko meillä läheisiä ihmisiä, kysyi kerran kotipalvelun työntekijä. Hetken mietittyäni vastasin myöntävästi, mutta kerroin heidän asuvan kaukana meistä. Tänä aamuna eräs tuttu soitti. Hän ei kuulu lähimpään verkostooni ja kyseli, onko minulla sellaista ystävää, jolle voin luottamuksellisesti kertoa mieltäni painavat asiat. Kerroin hänelle, ettei minulla suurempia salaisuuksia ole kellekään kerrottavaksi, paitsi en muistanut mainita tästä blogistani. Kerroin täkäläisten sukulaisteni kuolleen, mutta on minulla yksi täti, jolle uskoudun tiukan paikan tullen. Ja lähistöllä asuu eräs tuttava pariskunta. Heille minä olen kertonut ilonaiheeni ja murheeni. Sitten tässä kylällä asuu eräs henkilö, jonka kanssa joskus soittelen. Ja on minulla täälläkin täti, jonka kanssa pidän yhteyttä.

Täällä vanhalla kylällä on suuria sukuja, jotka pitävät toistensa kanssa tiiviisti yhtä. Jos et kuulu "klaaniin", jäät helposti ulkopuoliseksi. Vaatii suuria ponnisteluja etsiä itselleen oma tuttavapiirinsä. Ja monesti nämä tutut ovat kaukana sinusta. Ei voi niin vain mennä kylään tai muuta sellaista. Ehkä olisi hyvä liittyä johonkin seurakunnan kerhoon tai harrastusryhmään ja saada sieltä uusia tuttavia. Sekin on hankalaa korona-aikana, huonojen talvikelien lähestyessä. Kaupungissa ihmiset asuvat usein yksin, mutta sieltä on lyhyt matka toisten pariin harrastuksiin. Täältä on pitkä matka joka paikkaan. Ja joka säässä ei kannata lähteä edes liikenteeseen. Voit jäädä taipaleelle, kun tietä ei aurata joka päivä. 

sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Pelastetaan perinnemaisema! Blogi päättyy

 


Blogini nimi on Mummoja ja maisemanhoitoa. Olen kirjoittanut paljon Mummosta ja arkiaskareistamme. Välillä täytyy kertoa Mummon lisäksi toisesta minulle tärkeästä asiasta eli taistelustani kylän perinnemaisemien puolesta. Asia on niin, etten jaksa hoitaa minulle rakasta ihmistä, mikäli kaunis maalaismaisemamme kasvatetaan umpeen enkä voi tuijottaa kaukaisuuteen katsellen horisonttia imien siitä itseeni virtaa. Helikopteri kävi lisälannoittamssa naapuruston metsitettyjä peltoja. On se tehokasta tuo metsänkasvatus nykyään näillä perinnemaisema-alueilla!

Taimikkoon on tulossa raivaus kun rajalle oli ilmestynyt jotain merkkausnauhoja. Ajattelin kirjoittaa aiheesta jälleen lehteen, mutta aiemmat kirjoitukset eivät ole johtaneet mihinkään. Maanomistaja ei liene edes huomannut niitä. Keksin ottaa yhteyttä paikalliseen luonnonsuojelujärjestöön. Hehän kunnostavat talkoilla perinnemaisemia ja ovat muutenkin luonnon asialla. Ehdotin heille, että järjestäisimme mielenosoituksen maanomistajan leimikossa kun raivaajat tulevat. Kutsuisimme lehdistön ja alueradion paikalle tekemään juttua.

Kun asiallisesti kertoisimme tilanteesta, yleinen mielipide painostaisi maanomistajaa muuttamaan toimintaansa. Eihän kyse ole kuin parista hehtaarista tien varressa. Ja hän, joka omistaa maat on kuulemma varakasta sukua. Tähän kannattaa kuitenkin suhtautua tietyllä varauksella, koska tiedon kertonut henkilö on kateuteen taipuvainen kuten useimmat täkäläiset. Tuhat muuttuu helposti 10 000:ksi ja niin edespäin. Säännöllisessä ansiotyössä tämä henkilö kuitenkin käy ja lapset ovat aikuisia. Itselleen maanomistaja tuskin saa metsätuloja, mutta lapsukaisille on tiedossa sievoiset lisätulot eläkepäiviksi.

Odottelen luonnonsuojelijoiden vastausta ehdotukseeni. Hekin ovat työssäkäyvä väkeä ja osa opiskelijoita. Eivät heti pysty ottamaan kantaa asiaan. Varmaan pohtivat sitä ensin ylimääräisessä palaverissaan. Ajattelin siksi kysyä luonnonsuojelijoita avuksi, kun he menevät metsähakkuille vastustamaan puiden kaatoa. Miksipä ei voisi olla toisinkin päin, että he vastustaisivat arvokkaiden luontoalueiden umpeenkasvatusta. Mutta, eipä jää kaihertamaan, ettenkö ole jotain yrittänyt tehdä!

Päätän tämän kolme vuotta sitten 30.9.2017 aloittamani blogin kirjoituksen. Uudet tehtävät kutsuvat minua. Olenhan melko nuori ja terve ihminen. Ja voinhan alkaa kirjoittaa vaikka toista blogia toisesta aiheesta! Olen julkaissut syvällisiäkin ajatuksiani in cognito ja huomasin että joku tuttu/tutut ovat löytäneet blogini, joten en tahdo jatkaa sisimpien tuntojeni kertomista tuttavapiirille.

Blogissani julkaistiin lähes 160 kirjoitusta sekä satoja kuvia. Päivityksille kertyi kaikkiaan 5900 katselukertaa. Kiitokset kaikille lukijoilleni sekä kommentoijille. Kaikkea hyvää! 

Blogi on päättynyt

  "Mummo" kuoli rauhallisesti kotonaan pitkän iän saavuttaneena viitisen vuotta sitten. Niin ovat tämän blogin päivitykset päättyn...