Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 27. lokakuuta 2020

Jippii! Talvi tulee

 


Satoi ensilumen. Liikepaikkojen asukkaat ovat riemuissaan: kohta päästään hiihtämään, lapset iloitsevat pulkkamäessä ja tekevät lumiukkoja. Jouluvalmistelut ovat jo pitkällä. Kaamosvaloja on sytytelty elokuusta lähtien. Tutut sanovat että on niin ihanaa kun on pimeää ja voi sytytellä kynttilöitä ja ulkolyhtyjä. Tätä talvea on odotettu puoli vuotta, vihdoinkin se tuli! En voi myöntää olevani heidän kanssaan samaa mieltä. 

Nuorempana talvi meni siedettävästi, kun joku toinen pilkkoi polttopuut, lämmitti asunnon, kolasi pihatien, ajoi autolla hakemaan ruokaa ja muita tarvikkeita. Nyt joudut kaiken tekemään itse. Taiteilemaan liukkaalla pihapolulla halkolastin kanssa. Lämmittämään asuntoa kahdesti päivässä. Huolehtimaan etteivät vähät perunasi palellu hatarassa kellarissa.... Miettimään, onko tie sellaisessa kunnossa että sitä uskaltaa ajaa. Meillä on talvella puolentoista viikon kotivara. Voi tulla flunssa ja siinä menee pari viikkoa pohtiessa. Ei ole ketään jota pyytää ruokaa tuomaan. Tai tulee huono keli. Ei meidän tietä aurata jos sataa seitsemän senttiä lunta. Viime toukokuussa kylätiellä oli 20 sentin polanne, niin etteivät hienommilla autoilla päässeet tästä ajamaan. 

Täällä maaseudulla on talvisin säkkipimeää. Ei ole katuvaloja valaisemassa. Aamuisin väsyttää, kun mistään ei näy valoja. Meidän sähkönsäästölamppumme on todellakin säästölamppu! Eihän se valaise mitään, tokkopa se voi kuluttaakaan kovasti. Kaupunkiasunnoissa ihmiset liikkuvat lyhythihaiset puserot yllään, vaikka ulkona on pakkanen. Meidän huushollissa täytyy pakkasella laittaa kaksi villapaitaa päälle. Ja ne ovat pitkähihaisia. Kodinhoitaja ihmetteli kerran kolmea sähköpatteriamme varastohuoneessa. Ne ovat sitä varten, jos tulee kova pakkanen tai viima, joudumme lämmittämään puuhellan lisäksi pattereilla ettemme jäätyisi asuntoomme.

Tänne talvi tulee huomattavasti aiemmin kuin etelään ja täällä se myös pysyy pidempään kuin muualla. 6-7 kuukautta on normaali talven pituus. Liikepaikoissa kadut hoidetaan, niiin että niitä pystyy liikkumaan. Meillä on yksi kylätie, jota voi kulkea edestakaisin ja seurata miten metsä kasvaa pelloilla. Ja se tiekin on niin kapea että on hankalaa sivuuttaa mikäli on autolla liikenteessä. Toisaalta mökkiläiset kannattavat kylätien läpiaukaisun lopettamista. Hehän eivät matkusta talvella mökeilleen. Silloin kylätie hiljenisi ennestäänkin. Olisimme täällä erakkoina eikä tämä ainakaan lyhennä ennestäänkin pitkaltä tuntuvaa talvenaikaa. 

tiistai 20. lokakuuta 2020

Turvaverkko - mikä se on?

 


Onko meillä läheisiä ihmisiä, kysyi kerran kotipalvelun työntekijä. Hetken mietittyäni vastasin myöntävästi, mutta kerroin heidän asuvan kaukana meistä. Tänä aamuna eräs tuttu soitti. Hän ei kuulu lähimpään verkostooni ja kyseli, onko minulla sellaista ystävää, jolle voin luottamuksellisesti kertoa mieltäni painavat asiat. Kerroin hänelle, ettei minulla suurempia salaisuuksia ole kellekään kerrottavaksi, paitsi en muistanut mainita tästä blogistani. Kerroin täkäläisten sukulaisteni kuolleen, mutta on minulla yksi täti, jolle uskoudun tiukan paikan tullen. Ja lähistöllä asuu eräs tuttava pariskunta. Heille minä olen kertonut ilonaiheeni ja murheeni. Sitten tässä kylällä asuu eräs henkilö, jonka kanssa joskus soittelen. Ja on minulla täälläkin täti, jonka kanssa pidän yhteyttä.

Täällä vanhalla kylällä on suuria sukuja, jotka pitävät toistensa kanssa tiiviisti yhtä. Jos et kuulu "klaaniin", jäät helposti ulkopuoliseksi. Vaatii suuria ponnisteluja etsiä itselleen oma tuttavapiirinsä. Ja monesti nämä tutut ovat kaukana sinusta. Ei voi niin vain mennä kylään tai muuta sellaista. Ehkä olisi hyvä liittyä johonkin seurakunnan kerhoon tai harrastusryhmään ja saada sieltä uusia tuttavia. Sekin on hankalaa korona-aikana, huonojen talvikelien lähestyessä. Kaupungissa ihmiset asuvat usein yksin, mutta sieltä on lyhyt matka toisten pariin harrastuksiin. Täältä on pitkä matka joka paikkaan. Ja joka säässä ei kannata lähteä edes liikenteeseen. Voit jäädä taipaleelle, kun tietä ei aurata joka päivä. 

sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Pelastetaan perinnemaisema! Blogi päättyy

 


Blogini nimi on Mummoja ja maisemanhoitoa. Olen kirjoittanut paljon Mummosta ja arkiaskareistamme. Välillä täytyy kertoa Mummon lisäksi toisesta minulle tärkeästä asiasta eli taistelustani kylän perinnemaisemien puolesta. Asia on niin, etten jaksa hoitaa minulle rakasta ihmistä, mikäli kaunis maalaismaisemamme kasvatetaan umpeen enkä voi tuijottaa kaukaisuuteen katsellen horisonttia imien siitä itseeni virtaa. Helikopteri kävi lisälannoittamssa naapuruston metsitettyjä peltoja. On se tehokasta tuo metsänkasvatus nykyään näillä perinnemaisema-alueilla!

Taimikkoon on tulossa raivaus kun rajalle oli ilmestynyt jotain merkkausnauhoja. Ajattelin kirjoittaa aiheesta jälleen lehteen, mutta aiemmat kirjoitukset eivät ole johtaneet mihinkään. Maanomistaja ei liene edes huomannut niitä. Keksin ottaa yhteyttä paikalliseen luonnonsuojelujärjestöön. Hehän kunnostavat talkoilla perinnemaisemia ja ovat muutenkin luonnon asialla. Ehdotin heille, että järjestäisimme mielenosoituksen maanomistajan leimikossa kun raivaajat tulevat. Kutsuisimme lehdistön ja alueradion paikalle tekemään juttua.

Kun asiallisesti kertoisimme tilanteesta, yleinen mielipide painostaisi maanomistajaa muuttamaan toimintaansa. Eihän kyse ole kuin parista hehtaarista tien varressa. Ja hän, joka omistaa maat on kuulemma varakasta sukua. Tähän kannattaa kuitenkin suhtautua tietyllä varauksella, koska tiedon kertonut henkilö on kateuteen taipuvainen kuten useimmat täkäläiset. Tuhat muuttuu helposti 10 000:ksi ja niin edespäin. Säännöllisessä ansiotyössä tämä henkilö kuitenkin käy ja lapset ovat aikuisia. Itselleen maanomistaja tuskin saa metsätuloja, mutta lapsukaisille on tiedossa sievoiset lisätulot eläkepäiviksi.

Odottelen luonnonsuojelijoiden vastausta ehdotukseeni. Hekin ovat työssäkäyvä väkeä ja osa opiskelijoita. Eivät heti pysty ottamaan kantaa asiaan. Varmaan pohtivat sitä ensin ylimääräisessä palaverissaan. Ajattelin siksi kysyä luonnonsuojelijoita avuksi, kun he menevät metsähakkuille vastustamaan puiden kaatoa. Miksipä ei voisi olla toisinkin päin, että he vastustaisivat arvokkaiden luontoalueiden umpeenkasvatusta. Mutta, eipä jää kaihertamaan, ettenkö ole jotain yrittänyt tehdä!

Päätän tämän kolme vuotta sitten 30.9.2017 aloittamani blogin kirjoituksen. Uudet tehtävät kutsuvat minua. Olenhan melko nuori ja terve ihminen. Ja voinhan alkaa kirjoittaa vaikka toista blogia toisesta aiheesta! Olen julkaissut syvällisiäkin ajatuksiani in cognito ja huomasin että joku tuttu/tutut ovat löytäneet blogini, joten en tahdo jatkaa sisimpien tuntojeni kertomista tuttavapiirille.

Blogissani julkaistiin lähes 160 kirjoitusta sekä satoja kuvia. Päivityksille kertyi kaikkiaan 5900 katselukertaa. Kiitokset kaikille lukijoilleni sekä kommentoijille. Kaikkea hyvää! 

tiistai 6. lokakuuta 2020

Ruska-aikaan

 


Mummo on väsynyt, niin omissa mietteissään. Miten kauan Mummo jaksaa vielä? Kun Mummo lähtee, minä jään tänne vielä hetkeksi taapertamaan. Minuakin väsyttää. Pitäisi perunat nostaa, kukansipulit istuttaa. Sisällä olisi yhdelle hengelle jo riittävästi työtä. Ruoanvalmistusta, pyykinpesua, sormiruokailujen siivoamista, tiskaamista. Ikkunatkin pitäisi pestä kun ne ovat niin likaiset ettei lämmin syysaurinko pääse kunnolla sisään paistamaan. Kohta tulee talvi. Millainen talvi? Onko se rakkaan Mummoni viimeinen, vai suoko Luoja meille vielä uuden yhteisen kevään?

Ulkona on tavattoman kaunis ruska: punaista, keltaista, oranssia, vihreää. Säät ovat olleet lämpimiä. Päivät ovat lyhentyneet. Kun teen välttämättömät kotiaskareet ja hieman levähdän, laskeekin jo aurinko ja tulee pimeää. En ehdi nauttimaan syyssäästä kun tämä jokapäiväinen aherrus vie voimani. Ei ole ketään tuttuja joiden kanssa jutella. Siitäkin saisi voimia. Joillakin on suuret suvut. Serkkuja auttamassa ja kuljettamassa ruskaretkille. Minulla ei ole ketään. Minä en voi lähteä minnekään.

Tokmannilla olisi ihana toppatakki tarjouksessa. Jos ostaisin sen, se piristäisi mieltäni koko talven. Mutta, vaikka se on tarjouksessa, on takki liian kallis minulle. Voisinko pyytää Mummolta rahaa takin ostoon? Mummolla on samanvärinen takki, mutta kalliimpi. Olisimme sitten kuin kaksi marjaa samanvärisissä takeissamme! Tuo koronavirus uhkaa taas reissujamme. Uskallanko käydä edes ruokakaupassa ettei rakas Mummo saisi minulta tartuntaa? Maski ei suojaa käyttäjäänsä taudilta. 

tiistai 29. syyskuuta 2020

Negatiivista

 


Nytpä tuo yhden huolen vähemmäksi heitti. Nimittäin kahden, oikeastaan kolmen, kuukauden odotus SiunSoten päätöksestä henkilökohtaisen avustajan irtisanomisasiassa on päättynyt. Hylkäävä ratkaisu tuli. Ajattelin ensin, uskallanko kuorta edes avata raskaan työpäivän jälkeen. Hyvä että avasin. Helpotti saada tieto, vaikka se ei miellyttävä ollutkaan. Päätös ei tullut yllätyksenä. Toisaalta, kaikkemme olemme tehneet. Enempää emme voi. Ei tarvitse itseään syyttää, etteikö ole yrittänyt. Eikä ns. "huonoja" geenejä! 

Enpä tästä asiasta enempää rutise Facebookiin enkä muuallekaan. Joidenkin mielestä omaishoidontuki, saati sitten henkilökohtaisen avustajan palkka tai EU:n maatalouskorvaukset eivät kuulu meille, vaan meidän olisi tultava toimeen omillamme. On helppo sanoa niin, jos itse on käynyt päivätyössä, saanut siitä palkkaa ja nyt eläkettä. Kateus vie kalatkin vedestä, sanonta pitää paikkansa.

Lähetin SiunSotelle palveluntarpeen arviointipyynnön omaishoidosta luettuani kymmensivuisen hylkäämispäätösraportin. Sanonpa vaan, että omaishoitajat ovat liemessä hakiessaan etuisuuksia ja taistellessaan tämän hirvittävän byrokratian kanssa. Omaishoitajaliitolta ei kuulemma avuja heru. Joidenkin mukaan ko liiton resurssit kuluvat pääosin oman virkakoneiston pyörittämiseen. Ja neuvontalinja on maksullinen jäsenmaksun maksaneille jäsenille. Minun ei ole tähän mennessä tarvinnut selviytyä kuin EU:n koukeroista, jotka meidän tapauksessa ovat melko yksinkertaisia.

Kirjauduttuani ulos SiunSoten palvelusta, juohtui mieleeni, että olisipa täytynyt samaan syssyyn mainita sekin, että vaadin korotettua omaishoidontukea, koska sitovan hoitotilanteen vuoksi olen estynyt päivätyöstä, josta SiunSoten virkailijat minut ystävällisesti vapauttivat puolitoista vuotta sitten! En kuitenkaan mennyt palveluun uudelleen, olisivat arvelleet hakijan olevan tilapäisen mielenhäiriön, lue: alkoholin vaikutuksen, alaisena.

Jos tästä negatiivisten asioiden joukosta etsii jotain positiivista, niin se mainittakoon, että Mummon koronatesti oli negatiivinen, eli ihan positiivinen asia. Ja peruna on tänä vuonna kasvanut hyvin!

tiistai 22. syyskuuta 2020

Odottavan aika...


Kulunut vuosi on ollut yhtä odottamista. Ensin odotettiin koronan ohi menemistä. Sitten odotettiin pellonniittäjää. Nyt odotetaan metsäkonetta pellonraivaukseen. Meidän nykyiset peltoraiviot eivät riitä tukien saamiseen, vaan on raivattava metsästä lisää peltomaata. Tuokin, josta puukaupat tehtiin, on entistä, metsittynyttä peltoa. Metsäyhtiön pomo lupasi hakkuun alkavan heti lomien jälkeen.

Otin häneen viime viikolla yhteyttä, joko lomat on pidetty. Ongelmana on kuulemma tukkipuun huono kysyntä. Eipä ole koneita kuulunut, ei näkynyt. Teiden varsilla näkyy useissakin kohdissa savotta olevan käynnissä. Kuitupuuta lähinnä kaatavat. Eräässä postauksessani kerroin harkitsevani peltomaan raivauksesta luopumista. Tämä jääräpäinen luonne ei vaan anna periksi.

Viikonloppuna joku vieras kysyi minulta, mikä on tämänhetkinen suurin toiveeni. - Saada peltomaata lisää, tuli hetkeäkään miettimättä. Meillä on kaksi raivota, jotka pitäisi vielä tasoittaa kaivinkoneella. Odotimme savottaa, että kaivuri kunnostaisi samoin tein uudenkin lohkon. Taitaa hakkuu siirtyä talveen ja meillä pellot raivaamatta. Lähetin sähköpostia kaivurifirmalle. Odottelemme vastausta.

Odotan vieläkin valituslautakunnan ratkaisua avustaja-asiaan. Siitä kai tulee päätös tämän kuun lopussa. Kävin jo törsäämässä epävarmalta näyttävää palkkaani ja ostin tulppaanien sipuleita. Niidenkin kukkaan puhkeamista joutuu odottamaan yli puoli vuotta.

tiistai 15. syyskuuta 2020

Karkkipäivä


Aloin viikkaamaan Mummon puhtaita pyykkejä. Niitä oli kertynyt kaksi koneellista vessaistuimen päälle. Nimittäin Mummon kamarissa on vessa-astia hätätilanteita varten, mutta sitä ei enää käytetä. Istuimelle on hyvä kerätä puhtaat pyykit jatkokäsittelyä varten. Kesä on ollut lämmin. Sen näki pestyistä vaatteista: ohuita leggingsejä, sortseja, lyhythihaisia T-paitoja...

Kun olin saanut vaatteet viikattua, muistinkin, että vielä yksi koneellinen pestyjä pyykkejä on odottamassa narulle ripustamista. Meillä on kylpyhuoneessa kuivausteline, mutta laitoin pyykit ulos narulle kuivumaan. Asensin itse narut takaterassilla. Vaatteisiin tulee aivan eri tuoksu, kun ne kuivaa ulkona raikkaassa ulkoilmassa.

Niin, ja miten karkkipäivä liittyy pyykinkuivatukseen? No, liittyypä hyvinkin! Mummo kapsahti vuoteelleen istumaan, kun viikkasin hänen vaatteitaan hyllyyn. Sanoin Mummolle, että hän on maailman mukavin ihminen! Mitä voisin hänelle keksiä kiitokseksi siitä, että hän on olemassa?

Sitten muistin tarjouksesta ostamani suklaat. Hain yhden levyn ja jaoin sen niin, että Mummolle tuli yli puolet ja minulle loput. Minulla ei ole kesäisin makeannälkä. Talvella, kun on pimeää ja tuiskuttaa, tekee suklaa hyvää. Paloittelin Mummon osuuden ja laitoin palaset rollaattorin pöytälevylle. Mummo oli nukahtanut petiinsä. Sitten kun hän herää, odottaa häntä makea yllätys.

Blogi on päättynyt

  "Mummo" kuoli rauhallisesti kotonaan pitkän iän saavuttaneena viitisen vuotta sitten. Niin ovat tämän blogin päivitykset päättyn...