Sivun näyttöjä yhteensä
lauantai 23. maaliskuuta 2019
Tumppu!
Ulkona tuulee ja myrskyää. Mikäs sen mukavampaa kuin käpertyä pirtin nurkkaan neulomaan! Kaverini esitteli Facebookissa neulomiaan lumihiutalelapasia. Hän kehui niitä helppotekoisiksi. Tulostin netistä kauniin mallin. Näitähän voisi tehdä vaikka torille myyntiin!
Eilen aamupäivällä neuloin resorin. Sitten kävin asioilla ja jatkoin käsityötä illansuussa. Ohjeessa sanottiin työn olevan keskivaikea, eli helppoa kauraa tällaiselle sukkamaakarille. (Olen neulonut kuudet kirjoneulesukat sukat tänä talvena)
Eipä asia näillä ollutkaan. Tein puolenkymmentä kerrosta ja huomasin neuloneeni väärin. Purin ja tein uudestaan, kunnes huomasin ettei mitään virhettä ollut tapahtunutkaan. Kerrosten kohta vain vaihtui.
Monta kertaa jouduin purkamaan ja tekemään uudelleen. Lisäksi neuleesta tuli minun lapiokämmeniini kapeahkot. Jos olisin arvannut valita helpomman mallin, olisi lapaspari jo valmis. Seuraavassa linkissä ohjeita kirjoneulelapasia suunnitteleville. http://l.facebook.com/l.php?u=http%3A%2F%2Fwww.kassaatko.fi%2F2014%2F01%2Fkuuseen-kurkottaja.html%3Fm%3D1&h=AT0RDpclnOHq-bnJLrNZ1by5DW5cMG6sTex35hcr5sMhlWrwK0clls6MXH4HOuA1AKz8-SBNLr-Jrvf-q0PfUBM-zwarI5nyv59cSlHa0cix5XnTU4mW5PasNQeDUE7In_THxAWEfg
lauantai 16. maaliskuuta 2019
Kevätpuuhia
Tältä näyttää tänään Mummolan ikkunasta katsottuna. Saimme jo nauttiakin muutamista keväisistä päivistä. Vanha kansa sanoo, että jos lämpimästi kohvaan paistaa, tietää se talvenjatkoa. Näin kävi. Onneksi en ole laittanut mitään arkoja kasveja vielä kasvamaan.
Otin pistokkaita ainoasta talven yli säilyneestä pelargonista. Pistokkaiden täytyy kuivahtaa hetkisen, ennenkuin upottaa ne hiekansekaiseen, lannoittamattomaan turvemultaan. Rei'itetty muovipussi vielä purkin päälle.
Minulla on oma konstini kukkaruukun reikien peittämiseen. Laitetaan ruukun pohjalle käytetty kahvinsuodatuspussi. Siinähän on jotain muoviseosta joukossa ja hyvin on toiminut. Kahvinpuruissa on vielä varastolannoite mukana.
Kymmenvuotias hortensiamme on talvehtinut yläkerran portaikossa. Kovasti näyttää uutta versoa pukkaavan. Monet heittävät kukan pois sen karistettua syksyllä lehtensä. Niin ei pidä tehdä. Jos kukalle on viileä säilytyspaikka, kastele silloin tällöin. Uudet versot puhkeavat kun päivät alkavat jatkumaan.
Hortensiaa ei pidä leikata. Vain typistellä varovasti kuivuneita oksia. Leikkaamalla menetetään kasvin senvuotinen kukinta. Ainakin meillä kävi niin, kun innostuin ronkulaksi kasvanutta "vanhaapiikaamme" muotoilemaan. Hortensia pitää voimakkaasta lannoituksesta.
Tetenarsisseja meidän ei tarvitse ostaa. Kukinnan jälkeen laitan sipulit kellariin ja siellä ne saavat olla kunnes uudet alut alkavat näkyä. Sitten perusteellinen kastelu ja siirto viileään, valoisaan paikkaan. Kuvassa aluslautasina on ulkoroihujen suojakuoret. Uusiokäyttöä tämäkin.
keskiviikko 6. maaliskuuta 2019
Video
Laskiaistiistaina kävin potkuttelemassa. Oli hyvä keli. Pureva pohjoistuuli ei haitannut reippailua kun oli pukeutunut lämpimästi. Täällä maaseudulla noudatamme perinteisiä tapoja. Laskiaisena lasketaan mäkeä ja syödään hyvin. Sitten vietetään "härkäviikkoja", eletään niukemmin.
Minua on aina kiehtonut hiljaisuus, meditaatio. Varmaankin siksi, koska olen puhelias ihminen. Kaipaa jotain vastapainoksi. Tuhkakeskiviikkona tein tällaisen videonpätkän. Ääni on vielä aamukäheä. Asetin pöydälle rakkaalta tätivainajalta perinnöksi saamani ikonin. Aamuhämärässä kynttiläkuppi loi tunnelmallisen valaistuksen.
Rauhallista paastonaikaa!
https://youtu.be/7dFpbRO8JDM
lauantai 2. maaliskuuta 2019
Siun Sote
Alkuviikko meni kotitöitä tehden. Veroilmoitus piti täyttää. Alvilomaketta ei ole pariin vuoteen lähetetty. Enää ei ilmoitukselle tullut palautuskuortakaan. Ei myöskään täyttöohjeita. Ne täytyi keksiä omasta päästä.
Pitää alkaa näitä sotekiemuroita selvittämään. Saisiko Mummo asumispalvelua kotiin ja voisinko minä toimia hänen avustajanaan. Tein RaVa-testin. Hoidokin pitäisi olla petipotilas ja letkuissa, että saisi 800 €/kk. Älytöntä!
SiunSote ei palkannut enää virikeohjaajia kunnan hoitokotiin - säästösyistä. Hoitajat tekevät perushoidon, mutta virkistystä he eivät ehdi tarjoamaan. Kirkkokuoro vierailee ehkä kerran pari vuodessa. Ei muuta.
Viime vuonna Mummo sai invataksin käyttöoikeuden. Emme ole käyttäneet sitä. Luvan mukana tuli A4 paperiarkki tarkkoja ohjeita, miten kyyti tilataan. On helpompi ottaa Mummo kyytiin ja lähteä rundille, kuin ryhtyä tankkaamaan lähtö- ja paluuaikoja, osoitteita ym. ja jännäämään, tuleeko kyyti ja milloin tulee.
Radiossa oli hauska lausahdus. Täytyy muistaa että kelataksilla ei voi mennä kelaan eikä sotekyydillä sotekeskukseen. Että sen pituinen se!
lauantai 23. helmikuuta 2019
Isä ja poika
Pirttiin on kokoontunut väkeä
Poika istuu hiljaa nurkassa
Pöydän vieressä
Pöydällä palaa kynttilä
Valkoisen liinan päällä
on isän kuva
Mitäpä poika miettii
Elettyä elämää
Kalareissuja, marjaretkiä
Isän kanssa.
Isä on poissa nyt
Jäljellä vain muistot
sunnuntai 17. helmikuuta 2019
Neuloosi
Onpa touhua riittänyt! Siivousta, lumenluontia ym. kaikkien muiden töiden lisäksi. Ylimääräistä puuhaa aiheuttaa omaisten tilaama muistotilaisuus. Keskiviikkona käytin auton katsastuksessa. Läpi meni. Sunnuntaina siivosin juhlahuoneiston.
Myyrät olivat jättäneet papanoitaan pitkin lattioita. Rakennuksen olisi sen kokoajien mukaan täytynyt olla myyrätiivis, vaan käytännössä näin ei ole. Meidän biologinen myyräntappokoneemmekin on ollut vuodenvaihteesta asti autuaammilla metsästysmailla. Aivan meinaa stressiä pukata!
Sain valmiiksi miesten ja naisten villasukat. Kehuin tuttaville, että tämän talven neulomiset riittävät nyt! Tässä moninaisten tehtävien ristiaallokossa päähäni pätkähti rentouttaa itseäni valmistamalla taas uudet sukat. Eihän niiden tekeminen ole muusta poissa, kun teen niitä esim. televisiota katsoessa.
On rauhoittavaa tehdä käsitöitä. Kädet askaroivat. Samalla mieli rauhoittuu ja ajatukset selkiintyvät. Halpaa terapiaa! Menin yläkertaan ja löysin lankavarastostani vadelmanpunaista seiskaveikkaa. Valkoiseen yhdistettynä neuleesta tulee raikkaan näköinen.
Parissa tunnissa valmistin puoli sukanvartta. Jos Mummo olisi siinä kunnossa, että voisin kesällä kaupata neuleita torilla. Saisin hieman taskurahaa. Jotkut pitävät käsityöblogia, jossa on linkki nettikauppaan. Nyt täytyy mennä nukkumaan. Huomenna on töitä taas vaikka millä mitalla.
lauantai 9. helmikuuta 2019
Mummo yöjalassa
Huhhuh, olipa päivä! Kotipalvelu kävi kylvettämässä Mummon ja rauhoitteli huoltani kuumottavista jaloista. Heidän mielestään Mummon sääriä ei kuumottanut. Sitten omaiset pyysivät minua järjestämään setäni muistotilaisuuden.
Loppuilta sujui rauhallisesti telkkua katsoessa ja sukkaa kutoessa. Ostin tarjouksesta seiskaveikkaa ja arvelin tehdä parit sukat ja tumput myyntiin paikalliseen käsityömyymälään.
Sitten söimme iltapalaa ja menimme nukkumaan. Nukkumaan? Mummon kammarista alkoi parin tunnin kuluttua kuulumaan älämölöä. Oliko Mummo ottanut iltalääkkeen?
Sitten oli hetken aikaa hiljaisempaa. Kunnes taas kuului ääniä. Mummo oli lähtenyt pilkkopimeässä hiippailemaan. Kuulostelen askeleita. Ne tulivat pirtin ovelle.
Harhauttaakseni Mummon suuntavaistoa, yhytin hänet toisesta ovesta ja ohjasin yöllisen hiippailijan takaisin sänkyyn. Hyvin meni, kun ei tullut mitään kaatumisia yöllisellä reissulla.
Viime aikoina paljon puhuttanut soteuudistus lakkautti lähes kaikki fysioterapiapalvelut. Säästösyistä. Mitähän säästöä siitäkin syntyy, kun ennaltaehkäisevä kuntoutus lakkautetaan?
Ilman ennaltaehkäisevää kuntoutusta ihmiset tulevat entistä huonompaan kuntoon, kaatuvat, joutuvat viikkokausiksi kalliiseen sairaalahoitoon ja sitä kautta kuntoutukseen. Jotkut eivät palaa koskaan laitoksesta kotiinsa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Blogi on päättynyt
"Mummo" kuoli rauhallisesti kotonaan pitkän iän saavuttaneena viitisen vuotta sitten. Niin ovat tämän blogin päivitykset päättyn...
-
Kun olin aivan pieni lapsi, eräs ihminen sanoi minulle ikäviä asioita. Ehkä hän ei tarkoittanut sanoa pahasti, mutta herkkänä ja...
-
Metsäalan toimija soitti. Hän kuuli äänestäni tietyn varautuneisuuden. Pyyteli anteeksi aiheuttamaansa häiriötä. Hän kun oli ajanut kylällä...
-
Tässä näet meidän partsin loistossaan. En ole vielä asentanut kastelujärjestelmää. Ulkorakennusten ovet pidetään kesällä tuuletuksen vuok...
-
Meillä on täällä vielä talvikeli. Puoli metriä lunta. Etelämpänä maanviljelijät valmistautuvat peltotöihin. Kävin illalla hiihtämässä. Hi...
-
On jälleen joululeivonnaisten aika. Tässäpä hyvä resepti H-R https://irc-galleria.net/user/PokerMama/blog/3791214-lievitetn-yhessh-joulu...













