Kissa kuoli. Tai se siis kuoli puolitoista vuotta sitten. Mutta edelleen on kova ikävä. En ole hankkinut uutta lemmikkiä. Monesti varoitetaan, älä hanki lemmikkiä hetken mielijohteesta, kun se elää vanhaksi. Varoitetaan, jaksatko hoitaa sitä monta vuotta? Kyllä! Tiedän tämän ja olen silti pitänyt monta kissaa ja koiraa.
Se ei ole vaikeaa, että lemmikistä on huolehdittava vuosikaudet. Ja että siihen menee rahaa. Sitten kun täytyy sanoa viimeisen kerran "bye, bye! Nähdäänkö enää koskaan?" se on vaikeaa. Hyvin vaikeaa! Kirjoittaessani tätä silmäni kostuvat muistellessani rakkaita karvaturveloita.
Asumme harvaan asutulla maaseudulla. Naapureista ei todellakaan ole riesaa. Mieluummin tekisi enemmän heidän kanssaan yhdessä jotain. Jos naapuri on koko ikänsä asunut kerrostaloyksiössä ja muuttanut eläkepäiviksi maaseudun rauhaan, on turha toivoa, että hän yhtäkkiä alkaisi kanssakäymisiin. Ainakaan jos naapuri ei satu olemaan lähisukulainen. Täällä sukulaissuhteet ovat tärkeitä. Muiden sukujen kanssa ei tehdä yhteistyötä kuin sen oman.
Siksi kissat, koirat, kanit, marsut, hamsterit, hepat ja mitä niitä onkaan ovat hyviä kavereita. Ne ovat menossa mukana. Ne palvovat sinua kun sinä hoidat niitä ja annat niille ruokaa. Lemmikit eivät suutu, eivätkä ole pitkävihaisia. Lemmikit eivät keksi joutavia juoruja ja levitä niitä kylillä. Lemmikki kaivautuu kainaloosi tai tulee vatsan päälle nukkumaan, jos sinulla on ikävä.
Lemmikit vaan ovat niin ihania!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti