Olen kuin tuo puu. Osa minusta on kuollut, osa sinnittelee hengissä. Tänne on jälleen tulossa sosiaalityöntekijä tarkastukselle. Tuntuu toivottomalta saada enää entistä työpaikkaani takaisin. Edessä on parinkymmenen vuoden kitkuttelu työttömyyskortiston luukulla, erilaisissa työkokeilussa, kuntoutuksessa ja kurssituksissa, joista ei valmistu miksikään. Ellen pääse sitä ennen työkyvyttömyyseläkkeelle.
Olin nuorena niin uhmakas. Osasin kaiken, tiesin kaiken. En tahtonut kuluttaa aikaani koulunpenkillä. Tahdoin nähdä elämää! Mikä typerä ratkaisu! Lopun ikäni saan katua viisauttani. Sitä, kun en jatkanut koulunkäyntiä. Minusta tuli luuseri, syrjäytynyt, työtön, väliinputoaja, yhteiskunnan pohjasakkaa! Siksi, etten mennyt jatko-opintoihin ja hypännyt uraputkeen. Maalla on ihana elää, mutta täältä on turha etsiä palkkatyötä. Sitä varten täytyy käydä kouluja ainakin 25 vuotta ja muuttaa kaupunkiin. Niin ovat muutkin tehneet.
Lauloin viime lauantaina suvivirren kirkon järjestämässä tempauksessa. Sunnuntaina meillä kävi vieraita. Mieleni piristyi, kun sain jutella jonkun kanssa. Sanotaanhan: -Ilo pintaan, vaikka syvän märkänis! Se on se minun elävä osani. Meidän vanha, yöpakkasten runtelema hortensia alkoi työntää nuppuja. Hyvää alkanutta kesäkuuta kaikille lukijoilleni! Ei haittaa, vaikka te huikkaisitte esirukouksissanne Yläkertaan, että saisin jostain itselleni sopivaa palkkatyötä tai että asiani järjestyisi jollain muulla tavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti