Hän katsoo peiliä. Kuka katsoo sieltä takaisin? Ken on tuo ryppyinen hahmo, suu aivoinfarktin vinoon vääntämä? Vasta hän oli niin nuori ja kaunis. Kerran missikilpailuihinkin häntä pyydettiin. Hän ohjasi nuorisoa kaidalle tielle. Sivistystä heille opetti.
Löysi puolison itselleen. Kasvatti perheen. Teki monenlaiset kotityöt, maatilan töissä autteli. Kasvatti kukkaset ja puutarhan vihannekset itselle sekä myyntiin. Poimi metsästä marjat säilöen ne. Neuloi sukat, nutut, ompeli housut ja mekot.
Sitten, eräänä yönä, tuli halvaus. Vasta kuusikymmentä täyttänyt, nuori vielä. Vei puhe- ja liikuntakyvyn. Kävely palautui, mutta sanat hävisivät ennen niin puheliaan ihmisen huulilta.
Asiantuntijat kaikkensa teki. Terapiassa käytettiin. Ääntämystä kotona harjoitettiin. Puhekyky vaan palannut ei, aivohalvaus kun ihmiseltä sanat vei. Sekös häntä harmittaa, kun olisi paljon kerrottavaa, mutta lauseet huulille karahtaa!
Tuosta jo kotvan kulunut on. Nyt peilistä katsovat väsyneet, raihnaiset kasvot. Mihin tämä elämä on mennyt? Mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Pidetäänkö hänestä huolta? Hän illalla miettii näitä kunnes on aika käydä levolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti