Sivun näyttöjä yhteensä
perjantai 18. lokakuuta 2019
Voi Nukku-Matti....
Mummon unilääkityksen kanssa täytyy olla tarkkana, varsinkin täydenkuun lähestyessä. Jos annat koko pillerin, vetelee hän hirsiä puolille päiville. Mikäli puolikkaan, herää hän pirteänä kello neljän aikaan aamuyöstä. Tiedätkö tunteen, kun on tuijottanut YouTubea aamuyöhön ja nukkunut kaksi tuntia. Sitten toinen herää virkeää ja levänneenä, että nyt lähdetään päivälle. Joo-o!
Pesin koko kesän lakanapyykit. Kaivot ovat vasta puolillaan vettä, mutta pakko oli pestä, kaapista löytyi vain yksi puhdas lakana. Asumme perinnetalossa, ja ennen vanhaan ihmisillä oli vähemmän tavaraa. Siksi liinavaatekaappikin on yksi hylly. Olen aiemmin taitellut lakanat. Nyt rullasin. Kaupoissakin myytävät lakanat ovat usein rullilla.
Toissa vuonna ystävien lahjoittama kiinanruusu alkoi kukkimaan. Olen muistanut kastella sitä. Keittiössä lehtikaktus tinkaa nuppuja. Se on serkun lahjoittama. Mukavaa viikonloppua kaikille lukijoille!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Itkupotkuraivari
Kun olin aivan pieni lapsi, eräs ihminen sanoi minulle ikäviä asioita. Ehkä hän ei tarkoittanut sanoa pahasti, mutta herkkänä ja...

-
Kun olin aivan pieni lapsi, eräs ihminen sanoi minulle ikäviä asioita. Ehkä hän ei tarkoittanut sanoa pahasti, mutta herkkänä ja...
-
Ostin Mummolle uuden lipaston. Hän saa laittaa sinne kaikki rakkaat lippuset ja lappuset. Kuorma-autokuski toi paketin aamupäivällä. Hänellä...
-
Tänä palmusunnuntaina eivät pikkuvirpojat vierailleetkaan totuttuun tapaan. Korona sotkee kaikki perinteenvietot! Televisiossa näytetti...
-
Lupaan esittelytekstissä, että blogissani käsitellään asioita maan ja taivaan väliltä. Tässä kirjoituksessa tulee näitä jälkeen mainit...
-
Tilasin Ilonpolku -verkkokaupasta päiväkirjan. Siinä riittää kirjoitettavaa viideksi vuodeksi. Eihän sitä joka päivä tapahdu niin paljoa,...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti