Sivun näyttöjä yhteensä
lauantai 15. joulukuuta 2018
Potkut tuli!
Täällä on huomenna joulumyyjäiset ja kunta, lehdet, some ym. mainostavat niitä. Emännän pitäisi olla piirakanleivonnassa, mutta täytyi alkaa välillä päivittämään blogia, kun lukijoita on tullut lisää.
Niinhän siinä kävi että Siun Sote antoi potkut 7 1/2 vuoden henkilökohtaisen avustajan pestistä vedoten tasa-arvoisuuteen. Mummo on kuulemma enemmän omaishoito- kuin avustajatapaus.
On se hullua, kun hoitajaa tarvitsevalle maksetaan yli puolet pienempää palkkaa kuin avustajaa kaipaavalle. Sehän pitäisi olla päinvastoin! Omaishoitajat ovat niitä maan hiljaisia, jotka eivät osaa eivätkä uskalla vaatia kunnollista kohtelua itselleen kuten järjestäytyneet työntekijät.
Kirjoitin tapauksesta maakuntalehteen. Lupasivat julkaista. SiunSote ei palkkaa enää kahta virikeohjaajaa paikalliseen vanhainkotiin. Ajattele, miten vanhusten elämä köyhtyy tuollaisesta päätöksestä! Hoitajat eivät ehdi antaa kuin perushoidon. Virikeohjaaja toisi edes jotain vaihtelua päivärytmiin.
Meidän pitäisi nyt tehostaa yritystoimintaamme, että saisimme edes jostain lisätuloja. Kaupassa asioidessani tuttava tuli sanomaan, että tie meille on niin huonossa kunnossa, ettei sinne uskalla ihmiset ajaa.
Joku oli taas jakanut ystävällisesti omaa informaatiotaan. Kylätiemme on neljättä talvea paremmassa kunnossa kuin Via Karelia! Kärkihankkeen ansiosta päätiekin on tänä talvena hyvin hoidettu kuten kuvasta näkyy.
Kylällä ei ole totuttu yrittäjiin. Tästä johtuu väheksyntä toimintaamme kohtaan. Eihän täällä ole kauppaakaan ollut kolmeenkymmeneen vuoteen. Kyläläiset eivät suosineet omaa kauppaa vaan kävivät kirkonkylällä ostoksilla. Kyläkaupan pito ei kannattanut.
Jatkanpa tästä viikon kuluttua lisää. Päivät ovat tähän aikaan kovin lyhyitä. Viikon kuluttua alkaa valoisa aika lisääntymään. Hyvää joulunodotusta kaikille lukijoille!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Itkupotkuraivari
Kun olin aivan pieni lapsi, eräs ihminen sanoi minulle ikäviä asioita. Ehkä hän ei tarkoittanut sanoa pahasti, mutta herkkänä ja...

-
Kun olin aivan pieni lapsi, eräs ihminen sanoi minulle ikäviä asioita. Ehkä hän ei tarkoittanut sanoa pahasti, mutta herkkänä ja...
-
Ostin Mummolle uuden lipaston. Hän saa laittaa sinne kaikki rakkaat lippuset ja lappuset. Kuorma-autokuski toi paketin aamupäivällä. Hänellä...
-
Tänä palmusunnuntaina eivät pikkuvirpojat vierailleetkaan totuttuun tapaan. Korona sotkee kaikki perinteenvietot! Televisiossa näytetti...
-
Lupaan esittelytekstissä, että blogissani käsitellään asioita maan ja taivaan väliltä. Tässä kirjoituksessa tulee näitä jälkeen mainit...
-
Tilasin Ilonpolku -verkkokaupasta päiväkirjan. Siinä riittää kirjoitettavaa viideksi vuodeksi. Eihän sitä joka päivä tapahdu niin paljoa,...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti