Lepää rauhassa Musti-tyttö

Musti kuoli 11-vuotissyntymäpäivänään. Seuraavana päivänä minulla oli syntymäpäivät ja vieraita tulossa. Peittelin koiravainajan päiväpeittoon, jonka päällä se oli sairastanut edellisen vuorokauden. Kannoin ruumiin takaterassille. Yöllä oli pakkasta. Katkaisin tuttaviemme tuomasta kiinanruususta vastapuhjenneen kukan Mustin peitteen päälle. Sinä yönä ei tullut paljon nukuttua.

Lauantapäivä oli kaunis ja aurinkoinen kevätpäivä. Vieraat tulivat ja menivät. Alkoi suunnittelu, miten saada koiravainaja talvikelillä kunnialla maan poveen. Katsoin netistä ohjeita maan sulattamisesta ym. Yhden yön luin sydäntäsärkeviä tarinoita kissojen, koirien ym. lemmikkien menetyksestä. Olin kertonut sosiaalisessa mediassa perinnepihan koirulin menehtymisestä. Sain runsaasti palautetta. Mustilla kun oli ollut tapana rientää häntä heiluen ensimmäisenä vieraita tervehtimään.

Sunnuntainakin kävi vieraita. Vieras kertoi, että heidän saksanpaimenkoiransa oli mennyt metsään kuolemaan. Luuranko oli löytynyt vuosien kuluttua metsätöitä tehdessä. Iltapäivällä pääsin valmistelemaan koiraystävääni viimeiselle matkalle. Säätiedotus lupasi kylmää kevättä ja olin kaksi viikkoa aiemmin tilannut meille postimyynnistä ison laatikollisen lämpimiä vaatteita. Musti oli ollut vielä terveenä pakettia hakemassa.

Hävittämistä odottava pahvilaatikko saikin äkkiä uuden tehtävän. Siitä tuli Mustin viimeinen leposija. Etsin uuden, valkean lakanan, kuten edelliselle koiravainajalle 14 vuotta sitten. Vuorasin laatikon lakanalla, nostin koiravainajan varovasti lakanan päälle. Taivutin sen tassuja niin, että nekin mahtuivat laatikkoon. Pidin väliovet auki, että Mummokin voi seurata tapahtumia. Ville-kolli tuli myös ihmettelemään.

Pidin suojahanskoja käsitellessäni koiraa. Mutta olin minä käynyt silittämässä Mustin silkkistä turkkia paljain käsin. Ikävä oli sen turkkia, suklaasilmiä, pehmeitä reppakorvia. Tahdoin haudata Mustin mahdollisimman kauniisti. Katkoin tetenarsisseista 11 kukkaa Mustin elinvuosien mukaan ja sirottelin ne vainajan päälle ennenkuin peittelin sen lakanalla ja laitoin pahvilaatikon kannen kiinni.

Koiran "arkun" kanteen piirsin ison punaisen sydämen, koiran syntymä- ja kuolinajan ja tekstin: "Lepää rauhassa Musti-tyttö, meillä on sinua kova ikävä" ja vielä nimet alle. Tiedän, ettei tällaisilla liirumlaaruilla ole merkitystä. Koira maatuu takaisin luontoon ja kasvaa kukkasiksi. Mutta ihmiselle se on suuri lohdutus, että saa vielä puuhata rakkaan lemmikkinsä parissa hyvästellen tämän viimeiselle matkalle.