Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Postilaatikkokatos


Ukkini kuoli 29 vuotta sitten. Hän asui Pohjanmaalla ja sinne hänet haudattiinkin. Ihailimme koko perheen voimin kauniita postilaatikkokatoksia hautajaissaattueen vaeltaessa pitkin Pohjanmaan lakeuksia. 

Syttyi kipinä, että tuollainen olisi hyvä joskus saada. Myöhemmin katoksia alkoi ilmestyä tänne Itä-Suomeen. Sitten joku hankki sellaisen meidänkin kylälle. Joissakin kylissä katoksia tehdään talkoilla ja EU maksaa osan kustannuksista. 

Etsin netistä sopivaa postilaatikkokatosta. Se ei saanut olla hirvittävän kallis eikä koristeellinen. Ei myöskään kovin rostointekoinen. Pohjanmaalta tärppäsi. Kortesjärveläinen Jääkärihirsi valmistaa juuri sopivantekoisia katoksia. 

Tilasin katoksen puuvalmiina. Ajattelin käsitellä sen itse. Säästin näin muutaman kympin. Kuorma-auto toi katoksen ja sukulaiset pystyttivät sen. Pintakäsittelin katoksen kelonharmaalla, jotta se sopisi saumattomasti perinneympäristöömme. 

Olen oikein tyytyväinen lopputulokseen. Pohjanmaalla katokset ovat usein punaiseksi maalattuja.  Nyt odotellaan, innostuvatko muutkin kyläläiset hankkimaan näitä postilaatikoilleen. Tällaiset pienet yksityiskohdat piristäisivät kylänraitin ilmettä. 

Loppukuvana hansaruusukasvustoa syysväreissään. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mahtisukua

Kylällä on eräs suuri suku. Ei sen kummempi kun mitkään muutkaan suvut. Jälkeläisiä vaan on siunaantunut enemmän kuin muille. Mu...