Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 26. heinäkuuta 2019

Kyllä sotuttaa!

Arvaapa mitä? Kotipalvelu ilmoitti käynnillään että palvelunohjaaja tulee kotikäynnille. Vastasin että SiunSoten virkailijat eivät ole meille enää tervetulleita. Sanoivat, että hän tulee kuitenkin. Hän käy kaikkien kotipalveluasiakkaiden luona. Virkailija tuli seuraavana päivänä. Miellyttävämmän tuntuinen kuin ne korpit, jotka kävivät talvella. Taas tarjottiin om.hoidontukea. Vastasin, että se ei kata kaikkea tekemääni työtä. Pyydimme palveluseteleitä että saisin käydä asioilla ilman jatkuvaa huolta, miten Mummo pärjää yksin kotona. Virkailija sanoi, että määrärahat on loppu. Vastasin että sitten täytyy hakea lisämäärärahaa. Tänään tuli kirje SiunSotelta. Ja paskan marjat! Lisämäärärahaa ei aiotakaan anoa. Tuli vain luettelo alviverottomista kotipalveluntarjoajista. Olen todella pettynyt tähän paljon kehuttuun soteuudistukseen. Ehdin jo tutuille kertoa, että kyllä se päivä alkaa paistamaan tähänkin risukasaan. Lisämäärärahalla saamme apua, kenties tämä avustajan irtisanomisasiakin selviää. Olemme siis jälleen nollapisteestä. Yksityisillä palveluntarjoajilla on niin hyvät tuntiveloitukset, että minunkin kannattaisi tarjota niitä. Vuosien käytännön kokemus minulla alalta jo onkin. Nautitaan nyt tästä heinäkuun viimeisen viikonlopun ihanasta lämmöstä vaikka kuinka sotuttaa. Kyllä Herra omistaan huolen pitää! Uskotaan niin!

lauantai 20. heinäkuuta 2019

Nimien keruussa

Eikö harjaneilikat kukikin kauniisti? Istutin niitä viime vuonna seinustalle ja nyt ne alkoivat kukkimaan. Aioin kasvattaa niitä myyntiin, mutta näyttävyydestä ja kestävyydestä huolimatta niillä ei ole ollut kysyntää. Kuulun erääseen omaishoitajaryhmään. Siellä oli tänään päivitys, jossa kerrottiin nettiadressista, jolla vaaditaan omaishoitajille kohtuullista korvausta työstään. Adressi oli päivätty 12 vuotta sitten ja vasta tänään meni 200 nimen raja rikki. Miksi tällä ei ole laajempaa kannatusta, vaikka aihe koskettaa todella monia. Tämä ei ole mikään mediaseksikäs juttu kuten luonnonsuojeluasiat. Jos tahdot olla mukana vaatimassa meille parempaa palkkaa raskaasta työstämme, löydät linkin täältä https://www.adressit.com/omaishoitajat Kävin tänään mustikassa. Metsässä oli ollut savotta ja siellä oli vaikea liikkua. Kolmen vartin rämpimisestä sain kerätyksi puoli litraa piirakkamarjoja.

maanantai 15. heinäkuuta 2019

Kylmä kesä

Jos pikkukesä on lämmin, tulee viileä iso kesä - sanoi vanha kansa. Tänä vuonna ennustus piti paikkansa. Viileys vaikuttaa viljelyksiin. Istutin loput kukkaset ulos. Ne eivät ole juurikaan kasvaneet istutuksen jälkeen. Kuivuuskin on haitannut. Peruna on sen sijaan kasvanut hyvin. Ensi viikolla täytyy mullata penkit jos ei tule muuta menoa. Naapurin rouva kyseli likakaivon tyhjentäjän. Tämä lupasi tulla kuluneella viikolla. Eipä ole näkynyt vielä. Tarjoaisimme samalla heiniämme biokaasutukseen. Miehellä kun on oma voimala. Syyskaudeksi Mummolle täytyy tilata muutama fysioterapiareissu. Siellä on sellainen henki, että virkistyy itsekin. Niin, ja niitä SiunSotelaisia pitää ryhtyä kovistelemaan. Ensin palvelusetelit ja sitten uusi avustajanhakemus. Jos tekee toisinpäin, tulee tutkinta, onko tilanne muuttunut ja sen jälkeen on vielä hankalampi saada avustajaa. Mummon kotipalvelusta aletaan veloittaa lähes sata euroa kuussa. Kallista, kun eivät tee muuta kuin kylvettävät kerran viikossa. Meinasin viimeksi jo sanoa, että mitä te kiusaatte Mummoa, kun hän ei kylvystä tykkää ja joutuu vielä maksamaan siitä pienestä eläkkeestään. Minäkin voisin pesukintaalla hänet pyyhkiä, eikä se sattuisi niin kovasti.

lauantai 6. heinäkuuta 2019

Saunapäivä

Joo-o! On meillä pihasaunakin, mutta kylvemme edelleen sisäsaunassa syystä että. SiunSoten tarkastajat olivat tulossa talvella meille ja paniikissa tyhjensin kaikki ylimääräiset tavarat ulkosaunan pukuhuoneeseen ja muihin sellaisiin paikkoihin, joihin en soskujen ajatellut kurkistavan. Yritin tehdä heihin mahdollisimman miellyttävän vaikutuksen, etteivät ainakaan sen takia antaisi minulle potkuja. No, potkut tuli kaikista varotoimenpiteistä huolimatta. En ole vielä ryhtynyt täydellä teholla selvittelemään, miten tästä eteenpäin. Nämä ovat niin tulkinnanvaraisia asioita, etteivät sosiaaliviranomaisetkaan ole niistä yksimielisiä. Ihmiset kyselevät, miten oikein pärjäämme. Kaksi aikuista ihmistä ja toisella pieni eläke, toinen ei saa mitään. Minä tankkaan auton kerran kuussa. Siihen menee minulta noin 50 euroa. Mummo maksaa meidän molempien ruoat ja omat lääkkeensä. Sähkölasku maksetaan yhteiseltä tililtä. Ai niin, SiunSotelta tuli kirje että Mummon kylpypalvelumaksu nostetaan melkein sataseen kuussa. Pitäisiköhän tehdä valitus, että saavat tytöt kylvettää Mummon puolessa tunnissa, joten maksukin puolittuisi. SiunSotehan säästää hurjasti kun heidän ei tarvitse maksaa minulle avustajan palkkaa, omaishoidontukea eivätkä anna meille edes palveluseteleitä. Niistä ei meille ole vihjaistukaan. Hauskaa saunapäivää!

sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Ei sertifioitua

Niitin raivurilla puutarhan. Heinä oli kasvanut toista metriä korkeaksi. Kasvaahan se, vaan kun ei ole sertifioitua lajiketta, niin kukaan ei sitä huoli ilmaiseksikaan. Yöllä oli kylmää, eivät ötykät haitanneet puuhiani. Viisastelin tutuille, että sitten kun EU sallii lampaiden pidon liekaan kytkettynä, hankin meille heti kesälampaan ruohonleikkuriksi. Sitä voisi sitten kierrättää talo talolta. Ostin marketista kympillä kolme amppelitainta. Istutin ne ja hyvin lähtivät kasvuun. Nämä ovat helppohoitoisia, ei tarvitse nyppiä ja kukkivat pakkasiin asti.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Työtä riittää


Kevät ja alkukesä ovat maaseudulla työteliästä aikaa. Uurastukseen tuli vielä kolmen viikon tauko kovan kesäflunssan takia. Toisaalta huili oli paikallaan. Saipahan hetken hengähtää. Meillä tahtoo töitä olla enemmän kuin mitä ehtii tekemään. Avun palkkaaminen on kallista ja talkoolaiset eivät tule.

Viimekesäisen kukkapellon muokkaus tuli kalliiksi ja päätimme, ettemme vähään aikaan kutsu ketään muokkaamaan. Rahanreikiä riittää muutenkin. Meinasi jäädä perunat istuttamatta, kun ihmettelin löytyisikö heinäpellosta mullosta mistään. Löytyihän sitä. Ei kun mukulat maahan!

Pelto loppui kesken. Porkkanat, salaatit ja muut jäivät tänä vuonna kylvämättä. Kävin katsomassa peltoraivioitamme. Siellähän olisi multamaata kylvöksille. Täytyy katsoa nyt, mikä ehtii vielä tänä kesänä tuottamaan satoa. Retiisi?


Nyt on Mummon kamarissa uusi, komea lattia. Entinen muovimatto meni rikki, kun vedin nukkuvan Mummon tuolillaan kamariin ja nostin sänkyyn. SiunSote ei ole tarjonnut meille pyörällistä seniorituolia. SiunSote säästää! Herroille tulee palkankorotuksia ja köyhiltä nyysitään vähätkin pois. Pitäisiköhän soskuille lähettää lasku lattian korjauksesta?

Mummo tahtoo herätä melko aikaiseen. Yhtenä yönä oli halla käynyt ja järviltä nousi upea usva. Upeita nämä kesäaamut!


lauantai 15. kesäkuuta 2019

Kaipaus


Minä kaipaan sinua, Isä!
Minä kaipaan sinua, Kummisetä!
Minä kaipaan sinua, rakas Täti!
Nyt te olette siellä jossakin.
Ei ole enää kipua eikä sairautta.
Kaikki on hyvin.
Me täällä alhaalla kaipaamme teitä.
Minä olen niin yksin, kovin yksin.
On enää vain yksi täti.
Muut sukulaiset...
He ovat sitä toista, parempaa haaraa.
Äidin sukulaiset ovat kaukana.
Jos minulle tulee oikein tarvis
Jutella jonkun kanssa, purkaa sydäntäni,
Soitan heille
Vaikka he eivät tiedä täkäläisiä käytäntöjä
Heillä on erilainen kulttuuri
He ajattelevat asioista eri tavalla
Soitan silti.
Se helpottaa.
Mummo,
Tuossa hän kävelee kumaraisena
Rollaattoriinsa nojaten
Kiedon käteni hänen ympärilleen ja halaan varovasti
Aivan varovasti
Hieron hänen hartioitaan ja sanon:
-Tiedätkö, että sinä olet minun ainoani?
Minulla ei ole enää muita.
Mummo vastaa: -Joo
Hän tietää sen.

Blogi on päättynyt

  "Mummo" kuoli rauhallisesti kotonaan pitkän iän saavuttaneena viitisen vuotta sitten. Niin ovat tämän blogin päivitykset päättyn...