Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 10. toukokuuta 2019

Tassuttelua


Olin päivälevolla ja menin sitten hakemaan päivän polttopuulastia liiteristä. Näin pihallamme ihanat, pienet tassunjäljet. Koulunkylän asukas oli ollut koiransa kanssa lenkillä. 

Poikakoira tapasi meidän koiran viime keväänä juuri, kun sille tuli kiima. Rakas, ihana karvaturrimme menehtyi kohta sen jälkeen rajuun diabetekseen. Vieläkin poikakaveri kaipaa kanssamme edesmennyttä tyttökoiraa. 

Tuttavat kehottavat minua ottamaan uuden koiran. Koira on aika vaativa pidettävä. Sitä on käytettävä lenkillä. Ruoka maksaa. Jos eläin sairastuu, sitä on käytettävä eläinlääkärillä. 

Koira on yli kymmenvuotinen projekti. Tässä elämänvaiheessa ei kannata ottaa itselleen ylimääräistä ohjelmaa. Kerronpa seuraavassa, miksi. 

Kyllä tuota työtä vaan piisaa, vaikka olen SiunSoten mielestä työtön! Hehän irtisanoivat henkilökohtaisen avustajan virkani. Asiantuntijat sanovat, että irtisanominen oli laiton. 

Avustettavan ikääntyminen ja raihnaantuminen ei ole syy avustajan irtisanomiseen. Minun, tällaisen korveneläjän on paha mennä lainoppineille sosiaalialan ammattilaisille sanomaan, että irtisanomiseni oli laiton! 

Nyt olisi otettava lakimieheen yhteyttä, josko hän ryhtyisi ajamaan asiaamme. Tai ammattiliittoon, tai työkkäriin, tai jonnekin... Tässä vaiheessa kaksi henkeä elää Mummon pienellä eläkkeellä. Jos anon omaishoidontukea, sen jälkeen ei muita palkkoja heru! 

Toinen kiireellinen selvitettävä on rakennusprojektimme liian suuriksi nousseet työpaikat. On ilmeistä, että kaverukset veloittivat meiltä liikaa työstään. Vielä on vuosi aikaa selvittää asia. 

Kaksi hehtaaria peltoa on vielä raivattava. MTK sanoo että ei kannata raivata. Pro Agria sanoo, että kannattaa raivata niin paljon kuin vain irti saa. Sydämeni on samaa mieltä jälkimmäisen kanssa. On vaikeaa saada ketään pellon tekoon. Nämä seudut ovat kuuluisia kivisyydestä. 

Meillä on 44 metsäkonemottia polttorankaa neljättä vuotta odottamassa pilkkojia. Viime kesänä pari kaveria tarjoutui töihin. Heillä oli niin huikea palkka verovapaana, että laskin valmiiden pilkkeiden kotiintoimitettuna tulevan edullisemmaksi. 

Että näiden seikkojen vuoksi tyydyn toistaiseksi fiilistelemään nähdessäni toisten koirien tassunjälkiä. Tai päästessäni hyväilemään tuttavani karvakorvaa. 








sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Takatalvi


Takatalvi iski torstaina. Vielä vappuna oli hyvä sää. Kaikki lumet olivat sulaneet jo pois. Bongasin joutsenen pellollamme. Lunta tuli vaakasuoraan ja kova pohjoistuuli viilensi niin, että täytyi alkaa taas lämmittämään asuntoa.

Soitin tänä aamuna tieisännälle, josko kylätie aurattaisiin. Matala auto tarttuu pohjastaan kiinni. Niin paljon on lunta tullut. Tieisäntä vastasi, että odotellaan. Sorat lentävät pois jos lingotaan sulaa tietä. Ensi viikoksi on luvattu lämpenevää.

Mummolta on lääke loppu. Täytyy varmaan käydä kimppataksilla. Olisi mukava nähdä muut matkustajat pitkästä aikaa. Moni on jo siitäkin kyydistä siirtynyt manan majoille. Uusia matkustajia tuskin tulee kun nuoret ovat muuttaneet työn perässä etelään.

tiistai 30. huhtikuuta 2019

Kevätruno



Kevät tulee kohisten,
Puro virtaa solisten.
Aurinko paistaa -
Kohta sulaa maa.
Ruoho tuoksuu,
Hiirenkorvat puhkeaa!
Pian on vappu,
sitten töihin on hoppu
Ja tämäkin runo on loppu.
Hauskaa Vappua kaikille!

sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Pääsiäistä!


Ihan nättihän siitä rairuohosta tuli, vaikka siemenet olivat "ylivuoteisia". Leivoin rahkapullia, tiikerikakun ja karjalanpiirakoita. Vieraita kävi - sukulaisia.

Mukavaa oli Mummon ulkoilla. Nyt on vuodenaikaan nähden tavallista lämpimämpää. Alkuun näytti, ettei lumi ala sulaa. Pälviä aikoikin ilmestyä sinne tänne.

Kellarissa talvetetut tetenarsissit eivät lähteneet kasvuun. Ostin marketista parilla eurolla narsissiruukun terassia koristamaan. Hyvää pääsiäistä kaikille!


maanantai 15. huhtikuuta 2019

Römpsykeli

Viime viikolla kaksi päivää satoi ja juoksutti lunta. Tie piti aurata. Lapioin itse pihaan johtavan tiemme. Seuraavana päivänä se oli taas ummessa, mutta vauhdikkaasti ajamalla siitä pääsi läpi.

Senpä sanon, että he jotka kaipaavat Lappiin, tulkaa tänne! Meillä pääsee täysin samaan tunnelmaan. Sorateillä riittää kelirikko pitkälle toukokuuhun ja puolimetrisissä kinoksissa on hyvä hiihdellä vielä vapun jälkeen.


Sunnuntaina meillä kävi virpojia - jo toisessa sukupolvessa. Heidän äitinsä oli virpomassa parikymmentä vuotta sitten. Annoimme kahdet suklaamunat, kun oli kaksi virvottavaa.

Istuttamani tetenarsissit eivät ole lähteneet kasvuun, joten ostin marketista yhden kukan kuistin terassille kevättä tuomaan. Rauhallista hiljaista viikkoa kaikille!


lauantai 6. huhtikuuta 2019

Mummo ja kukanhoitoa



Tutuilta vuosi sitten saamamme minikiinanruusu aloittaa aurinkoisten säiden ansiosta kukkimaan näin kauniisti. Meinasin kesällä heittää kukan menemään.

Kiinanruusuthan kasvavat yleensä kookkaiksi, mutta ei tämä. Tuossa se ikkunalaudalla virui koko talven. Aloin lannoittamattomaan sitä ja nyt ruusu herkesi kukkaan. Uusia nuppuja ilmestyy koko ajan.

Kylvin jo pääsiäisruohon. On sitten jo palmusunnuntaina jotain keväisen vihreää. Mikäli siemenet itävät. Pussissa oli parasta ennen päiväys vuodelta 2010.


Pari viikkoa sitten leikkasin ainoasta talven yli säästyneestä pelargonista kaksi pistokasta. Yksi mätäni ja toinen sinnittelee elämän ja kuoleman rajalla.


Kellarissa nostamani tetenarsissit näyttävät pientä kasvunmerkkiä. Eivät taida ehtiä pääsiäiseksi kukkaan. Mutta halpojahan nuo ovat ostaa. Narsissi voi kuulemma istuttaa ulos luontoon vaikka puiden juurelle. Täytyypä kokeilla.

Mummo kaatui taas. Muutama viikko takaperin sain tosissaan tehdä työtä, että sain hänet kammettua ylös särkemättä selkääni. Keksin uuden nostotavan. Ylävartalo mahdollisimman kauas sängylle ja sitten alavartalo nostetaan perässä.

Eipä tämäkään ole oikeaoppinen nostotyyli, mutta apuja on turha kysellä muualta kuin tilaamalla ambulanssimiehet nostourakkaan. Eivätkä hekään ilmaiseksi ala mummoja nostelemaan.

SiunSote ei tiedä mistään nostolaitteista mitään, vaikka niitä on netissä, hoitolaitoksissa ja vaikeavammaisten kodeissa. Sote säästää.

Kävin tänään järvellä. Upea, tyyni aurinkoinen sää. Järvelle pääsee polkua pitkin, joka kulkee vanhan maalaistalon pihapiirin poikki. Talon pellot on istutettu kuuselle kuten kaikkien muidenkin täkäläiset maatililojen pellot. Surullista!


keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

Ostoksilla


Kävin aamusta ostoksilla kun yöllä oli ollut pakkasta. Tie on ollut tänä talvena hyvässä kunnossa, mutta kelirikkohan se soratielle jossain vaiheessa kuitenkin tulee.

Keskiviikkona sattui kaupassa olemaan paljon päiväysvanhoja elintarvikkeita. Onhan se tietysti ruokahävikin torjumista ostaa näitä. Meille tämä on enemmänkin taloudellinen kysymys. Kaikista halpuutuksista huolimatta ruoka on pienituloiselle suurin menoerä.


Pikkuvirpojille varasin suklaamunia, jos he sattuvat piipahtamaan parin viikon kuluttua vierailulle. Halvat munat = ei hyvän makuisia. Alakuvassa näkyy sula maantie.




Blogi on päättynyt

  "Mummo" kuoli rauhallisesti kotonaan pitkän iän saavuttaneena viitisen vuotta sitten. Niin ovat tämän blogin päivitykset päättyn...