Järjestin tilaisuuden. Ilmoitin siitä menoinfossa ja Facebookissa. Keitin kolmen litran termoskannun täyteen kahvia. Leivoin korvapuusteja ja rahkapullia. Keliaakikoille oli kääretorttua. Puin ja kärräsin Mummonkin paikalle. Odotimme koko päivän vieraita. Pari autoa ajoi ohi. Otin päivänokoset. Ketään ei tullut sanomaan edes "hei". Illalla yksi juoppoporukka ilmoittautui kylään. Puhelin soi viiden minuutin kuluttua uudelleen. Bensa on loppu eikä ole varaa ostaa lisää. Ei siis tullakaan. - Eipä se mitään, tulkaa sitten toisella kerralla, vastasin, ja toivotin hyvää illanjatkoa.
Katsoin älypuhelimella YouTubesta jonkin espanjankielisen näytelmän. Sen sanoman ymmärsi ummikkokin. Heti kun aloin sitä seuraamaan, mietin omaa elämääni. Onko polkuni oikea? En saa koskaan investointiani takaisin. Peltoa ei ole niin paljon että se riittäisi korvausten saantiin. Jos raivuutamme kalliilla lisää peltomaata, emme saa sitäkään hintaa koskaan takaisin. Joku elämää nähnyt ihminen lausui minulle kerran ennustuksen. Olen sitä tutkistellut. Entä jos suuntani ei olekaan oikea? Kannattaako rahaa laittaa tuottamattomaan? Entä jos onkin jokin toinen tie, jota minun olisi kuljettava?
Olen ollut ylpeä tästä maatilastamme ja suunnannut energiani sen kehittämiseen. Entä sitten jos saan peltojen pinta-alat jetsulleen. Ei näillä kivikoilla voi kuitenkaan mitään viljellä. Maisemanhoitokorvauksia ei makseta pelloista, vaan tietyistä monimuotoisuuskohteista, jotka jäävät 5 hehtaarista yli. Niissäkin on jokin minimi- ja maksimiala. En enää nuorru tästä. Terveys voi pettää ja joutua muuttamaan kaupunkiin palvelujen ääreen. Silloin tulee eteen kalliilla raivattujen peltojen metsitys. Ei täällä korvessa kukaan ala peltoja säilyttelemään, olipa vaikka tuhat vuotta vanha maatila! Metsitettävä ne on kuuselle, kuten edistykselliset naapurit ovat tehneet jo aikapäiviä sitten!
Näytelmää seuratessani mietin, entä jos kotitilan kehittäminen ei olisikaan minun tehtäväni? Raivuuttaisimme kasvavat vesakot pois mutta emme raivaisikaan niistä kalliilla peltomaata? Täällä ja ympäröivässä maailmassa on niin paljon muutakin kuin kysymys parista peltohehtaarista. Olisi pysähdyttävä ja tunnusteltava, olenko oikeassa suunnassa. Tulee sellainen häivähdys. On aistittava se. Ihminen vaan tekee ja tekee, eikä näe pidemmälle eteenpäin, mihin kaikki johtaa. Onko menossa oikeaan suuntaan vai täytyykö muuttaa kurssia tai valita kokonaan uusi tie.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti