Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 14. heinäkuuta 2020

Terroristimummo?


Pankilta tuli luottamuksellinen kirje Mummolle. "Teidän on todistettava henkilöllisyytenne pankille kuukauden sisällä voimassaolevalla henkilökortilla tahikka passilla. Muuten alamme epäillä teitä kansainvälisestä terrorismista ja rahanpesusta ja tilinne suljetaan".

Voi Herran pieksut! Mummo ei ole käynyt kuin kerran eläissään ulkomailla ja sekin reissu oli yli kolmekymmentä vuotta sitten rasvamatka Haaparantaan. Hänellä ei varmasti ole muita ulkomaan yhteyksiä kuin yksi Kanadan serkku, jonka kanssa lähetetään yksi joulukortti kerran vuodessa.

Mummo kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja ihmettelee kovasti, kun näkee telkusta hunnutettuja Taleban-naisia tai muita vastaavia. Väitän, että epäilykset kansainväliseen terrorismiin osallistumisesta ovat Mummon kohdalla lievästikin sanottuna liioiteltuja.

Tietenkin rahaliikenne tilillä on lisääntynyt mummun parin vuoden takaisesta tilanteesta. SiunSote irtisanoi työsopimukseni ja sovimme Mummon kanssa, että olen toistaiseksi hänellä syytingillä, eli Mummo maksaa ruokalaskuni ja muuten koetan pärjäillä pienillä säästöilläni, jotka kyllä uhkaavasti ovat hupenemassa.

Lähikaupungissa toimii vielä poliisiasema, mutta googlatessani selvisi, ettei sieltä myönnetä henkkareita. Se olisi edessä monen sadan kilometrin reissu lähimpään lupapisteeseen. Ekaa henkilöllisyystodistusta ei myönnetä ilman henkilökohtaista käyntiä asiaa hoitavalla poliisiasemalla. Valmis passi tai todistus on myös noudettava samalta poliisilaitokselta henkilökohtaisesti.

Mietin tässä juuri, miten minä petikuntoisen Mummon rahtaan monen sadan kilometrin matkan poliisiasemalle ja takaisin. Tietenkin on käytävä myös passikuvassa. Maksaakohan pankki paaritaksikuljetukset poliisilaitoksella käyntejä varten? Keräsin kaikki Mummon henkilökohtaiset paperit, josko näistä olisi jotain apua. Kelakortti vielä noiden lisäksi.

Onpa maailma muuttunut 20 vuodessa! Kun ajoin ajokortin, sain lopullisen ajokortin täältä oman kunnan palvelupisteestä. Ei tarvinnut edes lähikaupunkiin ajaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mahtisukua

Kylällä on eräs suuri suku. Ei sen kummempi kun mitkään muutkaan suvut. Jälkeläisiä vaan on siunaantunut enemmän kuin muille. Mu...