Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 28. heinäkuuta 2018

"Kukkaistuksia" ja vähän muutakin


Tässä näet meidän partsin loistossaan. En ole vielä asentanut kastelujärjestelmää. Ulkorakennusten ovet pidetään kesällä tuuletuksen vuoksi auki. Pellon takaa näkyy vielä hieman naapurin rakennuksia. Aikanaan ne peittyvät metsän siimekseen, koska naapurin pellot on metsitetty.

Syksyllä kerroin perustavan kukkapenkin omakotitalomme pitkälle seinustalle. Kesäkuussa ruiskuttelin Roundupia nokkospöpelikköön. Tällä viikolla käänsin maan ja lisäsin uutta pintamultaa. Istutin keväällä kylvämäni harjaneilikantaimet penkkiin. Helteistä huolimatta ne näyttävät virkeiltä.


Yhtenä viileämpänä päivänä kävin mustikassa. Puolessa tunnissa sain poimurilla 4 dl mustikkaa! Normivuosina paikasta saa 4 - 5 sangollista. Vuodet eivät ole veljiä keskenään. Eikä hätää, pakastimessa on viimevuotista satoa. Mansikkaa sensijaan tulee oikein mukavasti.


Lopuksi näppäämäni kuva tämäniltaisesta auringonlaskusta. Luonto hellii meitä kahden kylmän ja sateisen vuoden jälkeen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mahtisukua

Kylällä on eräs suuri suku. Ei sen kummempi kun mitkään muutkaan suvut. Jälkeläisiä vaan on siunaantunut enemmän kuin muille. Mu...