Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 28. heinäkuuta 2018

"Kukkaistuksia" ja vähän muutakin


Tässä näet meidän partsin loistossaan. En ole vielä asentanut kastelujärjestelmää. Ulkorakennusten ovet pidetään kesällä tuuletuksen vuoksi auki. Pellon takaa näkyy vielä hieman naapurin rakennuksia. Aikanaan ne peittyvät metsän siimekseen, koska naapurin pellot on metsitetty.

Syksyllä kerroin perustavan kukkapenkin omakotitalomme pitkälle seinustalle. Kesäkuussa ruiskuttelin Roundupia nokkospöpelikköön. Tällä viikolla käänsin maan ja lisäsin uutta pintamultaa. Istutin keväällä kylvämäni harjaneilikantaimet penkkiin. Helteistä huolimatta ne näyttävät virkeiltä.


Yhtenä viileämpänä päivänä kävin mustikassa. Puolessa tunnissa sain poimurilla 4 dl mustikkaa! Normivuosina paikasta saa 4 - 5 sangollista. Vuodet eivät ole veljiä keskenään. Eikä hätää, pakastimessa on viimevuotista satoa. Mansikkaa sensijaan tulee oikein mukavasti.


Lopuksi näppäämäni kuva tämäniltaisesta auringonlaskusta. Luonto hellii meitä kahden kylmän ja sateisen vuoden jälkeen.


keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Rentunruusut


Niittomies tuli ja pisti heinät lakoon. Jipii! Lähes kolmenkymmenen asteen helteet kuivattivat niitokset parissa päivässä rahisevan kuiviksi. Tarjosin niitä ilmaiseksi. Joku heppatyttö olisi ottanut heinät, jos ne olisi olleet valmiiksi kasattu.

Tämä horsmakuva on otettu naapurin entiseltä pellolta. Kuusentaimet eivät vielä näy. Lämmin ja kuiva sää on innoittanut rentunruusut erityisen värikkääseen kukintaan.

Lämpimään säähän tottuu. Kävin katsomassa lakkoja. Saalista tuli desilitran verran. Huono marjavuosi. Nautimme suon keltaisen kullan Mummon kanssa kermajäätelön kera.

Mansikoitakin tulee vähän kuivan kesän vuoksi. Luomumansikkamaa ei tuota semminkään. Syksyllä täytyy istuttaa lisää taimia talvella kuolleiden tilalle. Ensi pyhänä teen kyllä mansikkakakun!


torstai 12. heinäkuuta 2018

Myötä- ja vastamäkeä


Tilasin tutun heinänniittäjän puolitoista viikkoa sitten. Häntä ei ole vielä näkynyt. Keväällä kyselin pellonraivaajaa, että viimeinkin saisimme EU:n vaatiman minimipinta-alan täyteen. Raivaaja ei saapunut koskaan.

Lämpimän alkukesän innoittamana päätin perustaa meille maisemapellon. Vanha heinäpelto tarvitsi tietenkin kunnon muokkauksen. Maanmuokkaaja ei tullutkaan. Onneksi sain jonkun toisen, joka oli puolta kalliimpi.

Monen mutkan kautta Mummo sai invataksin käyttöoikeuden. Luvan mukana tuli tarkat ohjeet, miten taksi tilataan ja miten sitä saa käyttää. Mummo kävi kuntoutuksessa omalla autollamme. Invataksin käyttö tuntui sen verran monimutkaiselta jutulta.

Lopuksi kotipuutarhan kuulumisia. Peruna on jo mukavalla taimella. Mukulat olisi mullattava hetimmiten. Näin orastavat rikkaruohot saadaan samalla rivittyä pois. Sipuli on terhakassa kasvussa. Mansikka kukkii ja raakileita on paljon.


tiistai 3. heinäkuuta 2018

Tästä alkaa kesä!


Pihanurmikon kasvu on alkukesän pyrähdyksen jälkeen tasoittunut ja saan sen leikattua ilman moottorin sammahteluita. Parvekkeelle istutetut ahkeraliisat ovat juurtuneet. Täytyy vain huolehtia kastelusta.

Omenatarhamme sensijaan oli päässyt viilliintymään. Joku viisastelikin, että voimme seivästää siitä heinää. Sarat eivät katkenneet viikatteellakaan, vasta tunnin raivaussahakäsittely teki selvää jälkeä. Etualalle jätin pietaryrttipuskan pystyyn.

Tässä odotellaan niittomiestä peltohommiin. Se on jokakesäinen odotettu tapahtuma. Herukkatarhamme kaipaa myös siistimistä. Niin, se juhannuskokko! Poltin sen pari päivää sitten. Nyt alkaa kesä!

Mahtisukua

Kylällä on eräs suuri suku. Ei sen kummempi kun mitkään muutkaan suvut. Jälkeläisiä vaan on siunaantunut enemmän kuin muille. Mu...