Maan poveen

Tässä kuva Mustista tammikuisella päiväkävelyllämme. Siinä se on vielä aivan terveenä.

Oli kova työ haudata rakas ystävä talvikelillä. Kahlasin pellon poikki 80 cm:ssä lumessa. Lapioin vanhan pihlajan juurelta kunnes löysin Jenni-koiran hautakiven. Lapioin kaikki lumet kohtalaisen kokoiselta alueelta Jennin haudan vierestä.

Sitten tartuin pistolapioon. Maa ei onneksi ollut roudassa. Kaivoin reilun kokoisen montun, ettei ainakaan tarvitse alkaa suurentaa kesken maahan laskun. Kovin syvää minä en kuopasta saanut. Pihlajan juuret ottivat vastaan.

Surumielisen kaunis kevätilta alkoi hämärtää kun nostin Mustin maalliset jäännökset sisältävän laatikon lumikolan kyytiin. Ville-kissa oli päivällä käynyt hyvästelemässä kaverinsa ulkoterassilla. Eläimillä on tarkka vainu.

Oli todella raskasta vetää kolassa keikkuvaa 20-kiloisen koiran sisältävää laatikkoa perässään osittain upottavassa, osin kantavassa hangessa. Pysähdyimme matkan varrella vielä kerran ihailemaan auringonlaskua ja hyvästelemään "sen uuden koirankopin", josta Musti blogissaan kirjoitti. llta jo hämärtyi, kun sain karvaisen ystäväni laskettua haudan lepoon. Oli niin ikävä sen sileää turkkia, iloista hännänheiluttajaa. Jää hyvästi ainiaaksi!

Lapioin varovasti mullat laatikon päälle ja laitoin vielä kattopeltejä haudalle, etteivät metsän eläimet tulisi kaivelemaan. Olin läheiseltä hakkuutyömaalta hakenut kuusenhavuja, joilla vielä peittelin haudan. Havujen keskelle asetin männynoksista jouluksi tekemäni kranssin. Se oli tosi upea, mutta eihän sitä kukaan enää keväällä tarvitse. Lopuksi sytytin hautakynttilän molempien koiravainajien muistoksi. Kynttilän kajo näkyi kevätyössä sisälle asti.

Lemmikkien hautapaikka sijaitsee pienen maatilamme ehkä yhdessä kauneimmista kohdista. Isä sen aikoinaan valitsi. Vajaan sadan metrin päässä pihastamme on pellon laidassa vanha, kallellaan oleva pihlaja. Siihen näkyy järvet, pellot, kylätie, rakennukset, pihapiirimme. Auringon nousu ja sen lasku. Sieltä on haukkujen hyvä seurata tuonilmaisista kaksijalkaisten kavereittensa touhuja. Voi, jospa ihmispolokin pääsisi viimeiseen lepoon tuollaiseen paikkaan!

Parin päivän kuluttua oli näin riipaisevan kaunis auringonnousu. Mummo oli herännyt jo klo 03.00. Lopuksi vielä ihana linkki http://www.petloss.com/rbfinn.htm