Lepää rauhassa Musti-tyttö

Musti kuoli 11-vuotissyntymäpäivänään. Seuraavana päivänä minulla oli syntymäpäivät ja vieraita tulossa. Peittelin koiravainajan päiväpeittoon, jonka päällä se oli sairastanut edellisen vuorokauden. Kannoin ruumiin takaterassille. Yöllä oli pakkasta. Katkaisin tuttaviemme tuomasta kiinanruususta vastapuhjenneen kukan Mustin peitteen päälle. Sinä yönä ei tullut paljon nukuttua.

Lauantapäivä oli kaunis ja aurinkoinen kevätpäivä. Vieraat tulivat ja menivät. Alkoi suunnittelu, miten saada koiravainaja talvikelillä kunnialla maan poveen. Katsoin netistä ohjeita maan sulattamisesta ym. Yhden yön luin sydäntäsärkeviä tarinoita kissojen, koirien ym. lemmikkien menetyksestä. Olin kertonut sosiaalisessa mediassa perinnepihan koirulin menehtymisestä. Sain runsaasti palautetta. Mustilla kun oli ollut tapana rientää häntä heiluen ensimmäisenä vieraita tervehtimään.

Sunnuntainakin kävi vieraita. Vieras kertoi, että heidän saksanpaimenkoiransa oli mennyt metsään kuolemaan. Luuranko oli löytynyt vuosien kuluttua metsätöitä tehdessä. Iltapäivällä pääsin valmistelemaan koiraystävääni viimeiselle matkalle. Säätiedotus lupasi kylmää kevättä ja olin kaksi viikkoa aiemmin tilannut meille postimyynnistä ison laatikollisen lämpimiä vaatteita. Musti oli ollut vielä terveenä pakettia hakemassa.

Hävittämistä odottava pahvilaatikko saikin äkkiä uuden tehtävän. Siitä tuli Mustin viimeinen leposija. Etsin uuden, valkean lakanan, kuten edelliselle koiravainajalle 14 vuotta sitten. Vuorasin laatikon lakanalla, nostin koiravainajan varovasti lakanan päälle. Taivutin sen tassuja niin, että nekin mahtuivat laatikkoon. Pidin väliovet auki, että Mummokin voi seurata tapahtumia. Ville-kolli tuli myös ihmettelemään.

Pidin suojahanskoja käsitellessäni koiraa. Mutta olin minä käynyt silittämässä Mustin silkkistä turkkia paljain käsin. Ikävä oli sen turkkia, suklaasilmiä, pehmeitä reppakorvia. Tahdoin haudata Mustin mahdollisimman kauniisti. Katkoin tetenarsisseista 11 kukkaa Mustin elinvuosien mukaan ja sirottelin ne vainajan päälle ennenkuin peittelin sen lakanalla ja laitoin pahvilaatikon kannen kiinni.

Koiran "arkun" kanteen piirsin ison punaisen sydämen, koiran syntymä- ja kuolinajan ja tekstin: "Lepää rauhassa Musti-tyttö, meillä on sinua kova ikävä" ja vielä nimet alle. Tiedän, ettei tällaisilla liirumlaaruilla ole merkitystä. Koira maatuu takaisin luontoon ja kasvaa kukkasiksi. Mutta ihmiselle se on suuri lohdutus, että saa vielä puuhata rakkaan lemmikkinsä parissa hyvästellen tämän viimeiselle matkalle.

Koiran kuolema

Tämä viikko on ollut surun viikko. Meidän koira kuoli rajuun, lyhyeen sairauteen. Olin seurannut sitä muutamia viikkoja. Se oli alkanut juomaan runsaasti, samoin pissimään. Pahastuin sille, kun pari kertaa tuli vahinko sisällekin.

Sunnuntaina 8.4. alkoi meillä savotta. Metsäyhtiö tuli kaatamaan tykkypuita. Illalla Musti alkoi oksentamaan. Seurasin tilannetta. Arvelin sen syöneen jotain sopimatonta. Kevätaurinko kun oli vihdoin alkanut sulattaa lumia.

Maanantaina raju oksentelu jatkui. Koira ei saattanut enää kunnolla syödä, mutta vesi sentään maistui. Kitkuttelimme keskiviikon eläinlääkärin iltavastaanottoon. Koiralla todettiin diabetes. Tämä oli kuin pommi. Olin varma, että kyseessä on joku myrkytys.

Lääkäri määräsi insuliinia. Opettelin pistämään. 10 yksikköä 2 krt päivässä. Musti meni aina vaan huonompaan kuntoon. Torstaina ei vesi enää maistunut. Vein perjantaina koiran uudelleen aamuvastaanotolle. Oli Mustin 11-vuotissyntymäpäivä.

Eläinlääkäri sanoi, että koiralla on paha aliravitsemustila ja se voi kohta menehtyä. Musti ei jaksanut enää itse kävellä. Eläinlääkäri tiputti ravintoliuosta suoneen, vaikka näkikin että koira tekee kuolemaa. Hän katsoi, kuinka suruissani olin hyvän ystävän sairastumisesta.

Tulimme kotiin ja kannoin Mustin sisälle kuistiin. Siellä oli viileämpää ja ilma vaihtui. Musti läähätti kovin. Annoin Mustille suola-sokeriliuosta suuhun. Illalla kannoin Musti-paran sisälle.

Illalla klo 8 aikaan annoin insuliiniannoksen. Yhdeksältä Musti alkoi huohottamaan tauotta. Silitin hellästi koiran sileää karvaa. Kissa tuli viereen makaamaan ja ihmetteli koiran tilaa.

Puoliltaöin Musti alkoi koristelemaan vaimeasti muutamia kertoja. Se kääntyi kyljelleen ja alkoi hengittämään rauhallisesti. Musti ei reagoinut. Se oli tajuton. Minä silitin Mustia ja sanoin, "-jospa me selvitään tästä".

Kello yhden jälkeen yöllä Musti nukahti rauhallisesti ikiuneen. Pirtissä vallitsi rikkomaton hiljaisuus. Mummo nukkui kammarissaan. Olin laittanut välioven kiinni, ettei hän herää, kun pirtissä sairastetaan. Silitin Mustin ihanan sileää turkkia.

Kirjoitan toisella kertaa lisää. Nyt minua itkettää.

Ryhtyisinkö taiteilijaksi?

Kulttuurirahastolta tuli sähköpostia. Apurahaa ei ole myönnetty yhteenkään hakemukseeni. Ahersin viikon apurahahakemusten kimpussa. Hain rahoitusta kolmeen eri kohteeseen.

Kyläkirjahankkeeseen yksivuotista kokopäiväapurahaa. Valokuvateokselle projektirahoitusta sekä kylämaisemahankkeeseen, joka olisi ollut tilanteessamme kaikkein tärkein.

Harmittaa hieman, kun istuin viikon kakut kipeinä laatimassa ansioluetteloita, laskelmia ym. Olisihan senkin ajan voinut käyttää hyödyllisempään puuhaan. Mutta ainakin on yritetty.

Olin jo henkisesti valmistautunut mahdollisen apurahan myöntämiseen. Tutustuin netissä järjestelmäkameroihin valokuvateosta varten. Suunnittelin, miten kertoisin kulttuuriympäristöhankkeesta maanomistajille jne.

Joku työryhmä oli pari vuotta aiemmin saanut apurahan jonkin seudun kulttuuriympäristöstä kertovan teoksen toteuttamiseen. Meikäläisellä taitaa tyssätä apurahan saanti alhaiseen koulutustasoon. Korkeakoulupohjalta olisi varmempaa hakea avustusta.

Iltasella olin vielä kultturelleissa fiiliksissä ja minulla sytytti uusi idea. Valokuvaan mielelläni. Lapsena olin hyvä piirtämään. Entä jos alkaisin maalaamaan tauluja valokuvieni pohjalta?

Kaikkihan nykyään kuvaavat, kun puhelimissa on kamerat. Valokuvakirjalle ei olisi kovin suurta kysyntää. Voisihan noita muutamia mennä. Mutta harvempi sentään maalaa. Myyntipaikka olisi omasta takaa ja netti hallussa.

Katsoin jostain, että simppelitkin maalaukset olivat 70 - 120 € kappaleelta, ilman kehyksiä. Olen kiinnostunut akryylimaalauksesta. Kuinkas ollakaan, voitin värit piirustuskilpailussa.

Eräässä verkkokaupassa oli aloitustarvikkeet akryylimaalausharrastukselle kolmella kympillä. Välineillä pystyisi valmistamaan 15 A3 kokoista maalausta. Jos yhdenkin niistä saisi myydyksi, pääsisi jo voitolle.

Tekstissä esiintyvät kuvat olen näpännyt tästä lähistöltä. Näistäkin voisi tehdä maalauksen. Kuvankaunista viikonloppua ystävät!

Kylätoimintaa

Olen oman maakuntani kylien yhteistoimintaelimessä paikallisena yhdyshenkilönä. Lähettivät sähköpostia, että maksaa jäsenmaksu, osallistua Vuoden Kylän valintaan ja ilmoittautua 9. kesäkuuta pidettävään Avoimet Kylät -tapahtumaan.

Kovastihan nuo kannustavat osallistumaan. Meidän tilanteessamme on muutama este. Jäseneksi minun ei kannata ryhtyä, mitäpä minä yksistään kylätoiminnasta hyödyn? Siihen tarvittaisiin muitakin. Yhteisöllisyys ei ole kylämme vahvuuksia.

Mikäli perustaisimme yhdistyksen, mukaan tulisi joku oman sukuhaaransa edunvalvoja, joka torppaisi kaikki kehitysideat. Tämä on nähty. Kylällämme on monta eri kuppikuntaa. He eivät juuri koskaan peukuta päivityksiäni. Omia sukulaisia mainostetaan, peukutetaan ja kannustetaan jatkuvasti.

Vuoden kyläksi ei kannata pyrkiä, koska siihen ei löydy riittävästi meriittejä. Kyläkirjaprojekti on tuumaustauolla. Maisema-aloite saa vastustusta maanomistajien taholta. Kyläläisten välistä kanssakäymistä ei juuri ole. He, jotka ehkä tahtoisivat osallistua ja kehittää kyläämme, jättäytyvät leimautumisen vuoksi sivuun.

Joku sanoi, että täkäläisten perisynti on kateus. Ehkä edellä mainittu johtuu siitä. En tiedä. Olen sitä mieltä, että useimmilla täkäläisillä on yhtäläiset menestymisen mahdollisuudet niin, ettei tarvitsisi muita kadehtia. Tarvitsisi vain tehdä jotain. Kadehtiminen on helpompaa kuin tekeminen.

Avoimet Kylät -tapahtumaan se sijaan voisi ilmoittautua. Se antaa aktiivisen vaikutelman kylästämme eikä siihen välttämättä tarvita muita asukkaita. Avoimet Kylät -tapahtuman ideana on tuoda kyliä tunnetuksi toispaikkakuntalaisille.

Tämän vuoden teemana on pyöräily kylillä. Voisiko kyliin tutustua pyöräillen? Tämä sopii meille kuin nenä päähän! Reittiä ei tarvitse edes laatia, koska se on jo valmiina. Olemme olleet kaksi vuotta mukana erään matkailuorganisaation pyöräilyreitillä.

Liian hyvä aprillipila

Tänä vuonna en aprillannut ketään. Viime vuonna se onnistui liian hyvin. Kerroin nääs Facebookissa, että kissamme odottaa iloista perheenlisäystä.

Vannoutuneeksi poikamieskissaksi luulemamme Ville-kolli oli alkanut lihomaan. Vietyämme sankarin eläinlääkäriin, ultraäänitutkimuksessa selvisi, että Villelle on tulossa peräti seitsemän poikasta!

Tuttavat eivät huomanneet, että on aprillipäivä ja kaikkiin uskomattomalta kuulostaviin uutisiin on suhtauduttava tuona päivänä epäillen!

Tiedusteluja ja pentuvarauksia alkoi tulla. Minä sanoin, että juttu oli aprillipila. Kaikki eivät uskoneet, vaan uusia varauksia tuli vielä kolmen päivän päästäkin.

Kuva on otettu tänä aamuna. Ville-kolli siinä pirtin sängyllä vetelee päiväunia. Ja niitä pentuja ei ole vielä vuoden odotuksen jälkeenkään näkynyt, ei kuulunut!

Kuinkas sinulla eilinen meni? Juksasiko joku sinua, vai onnistuitko itse puijaamaan jotakuta?

Pääsiäinen

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE LUKIJOILLE!

Hiljainen viikko on ollut työntäyteinen. Eräänä aamuna Mummo päätti nousta päivälle jo kello neljän aikaan aamuyöstä. No, silloin kun Mummo valvoo, valvovat kaikki muutkin. Hän on muuttunut iän myötä sen verran äänekkääksi.

Se päivä meni sitten sumussa. Meikäläiselle ei oikein viiden tunnin yöunet riitä. Viikoksi suunnitellut työtehtävät kasaantuivat, kun aina ilmaantuu lisätöitä suoritettavaksi.

Yhtenä iltana ompelin kaitaliinoja. Tilasin kankaat www.verhokauppa.fi :sta. Upeita ja laadukkaita tuotteita. Nopea toimitus ja edullinen toimituskulu. Tässä kuva liinoista.

Tänä vuonna emme kasvattaneetkaan pääsiäisruohoa, vaan pääsiäishernettä. Se on kuulemma syötävää. Karjalanpiirakoita leivoin 40 kpl. Lapioin polut aittagallerialle ja kotimuseolle. Siivota en sen enempää jaksanut enkä ehtinyt.

Pääsiäisohjelmia ei tänä vuonna sitten katsottukaan. Televisio on taas sillä tuulella, että näyttää tekstiä "Tarkista antennin kytkentä". Tähän pulmaan on kaksi ratkaisuvaihtoehtoa: suuntaa antenni Vuokattiin ja ala seuraamaan Itä-Suomen lähetysten sijasta Pohjois-Suomen lähetyksiä.

Toinen vaihtoehto, valokuitu, mahdollistaa alueohjelmien seuraamisen katvealueellakin. Tulee vaan televisiouutisten katselulle melko kova hinta, kun kuidun kuukausimaksu huitelee yli viidessäkympissä.